Hyvää Uutta Vuotta 2009!

Teillä siellä Suomessa vaihtuu juuri vuosi. Meillä ei vielä 7 tuntiin. Viimeksi jouluna ja jälleen nyt uudeksi vuodeksi minun "työkoneeni" otti lomaa eikä suostu toimimaan ilman visiittiä Apple Storeen -ehkä jotain tekemistä sen kanssa, että Lilja on yrittänyt tuhota johdon..? Se luultavasti ei halua että vietän niin paljon aikaa koneella. Joka tapauksessa toistaiseksi jää kuvat lataamatta, joten pidän höpinätkin maltillisena. Ja muuten, tästä seuraa sekin, ettei videokuvallinen skype ole käytössä, myöskään.. sorri. Hyvää ja niin edespäin, kuitenkin!

Mikä kakku? Syntymäpäiväpiparkakkutalo, tietenkin

Leipoiko äiti kakun ja laittoi siihen Liljalle kynttilän, ensimmäisen syntymäpäivän kunniaksi... ää, sehän on ihan vanhanaikaista. Tuikku piparkakkutalon pihalla ajaa saman asian, jos laiskalta kysytään. Voi, kyllä vähän tuntuu epäreilulta ja tylyltä, anteeksi Lilja, mutta yritän tsempata tulevina vuosina. Ja teatterihan oli ehkä vähän enemmän Niilon vuoksi. Joka tapauksessa kaikki muut asiaankuuluvat tunnelmat olivat kohdallaan, ilo ja ihmetys siitä että tässä sitä ollaan vuotta myöhemmin. Hyvää syntymäpäivää pikku Kirkonkylän villi Lilli.

Lomatunnelmissa

Joulupäivänä sää oli kuin luotu uuden lahjapolkupyörän testaamiselle (se etu on Joulun viettämisessä täällä Marylandissa...). Vastaankulkijat pysähtelivät ihastelemaan uutuuttaan kiiltelevää pyörää, ei tainnut olla vaikea arvata että menopeli oli vasta paketista esiin kääritty. Välillä polkeminen otti voimille. Aluksi Niilokin jaksoi taluttaa, mutta pitkähkön lenkin loppupuolella pyörää pääasiassa kantoivat äiti ja isä vuorotellen, kunnes jälleen tuli mukavasti alasviettävä tieosuus, jossa Niilo sai taas olla reipas pyöräilijä.

Mutta erityisjärjestelyistä huolimatta pyöräretki otti kuitenkin voimille... kaikkien voimille. (Seuraavaan kuvaan sisältyy Nyyhkyvaroitus, erityisesti satunnaisten Mummien sydämeen kuvan katsomisella saattaa olla haikeuttavia vaikutuksia --katsominen omalla vastuulla.)

Lauantaina teimme retken Air and space -museoon. "Mall"illa oli paljon ihmisiä ja karuselli, ostimme Niilolle lounaaksi kuuman koiran ja istahdimme nauttimaan auringosta. Sää ja tunnelma oli kuin Vappuna Suomessa. Tai no, mietitäänpäs uudelleen... ei ollut juoppoja, ei ylioppilaslakkeja, ei satanut räntää, lyhtypylväissä ja talojen seinillä oli joulukoristeita. Hmm... väärä juhla! Valitettavasti täälläkään ei ala kevät vielä tästä, vaan kylmempää on kyllä tiedossa ja siltä varalta onkin hyvä että Saksan maalta tuli Liljalle ihana lämmin hattu! Ja säästä riippumatta hattu on aika mukava pehmuste pitää päässä sisälläkin, kun tuo kukkamme huojuu ja kopsahtelee selälleen tuon tuostakin.

Ihan aito Aatto

Joulurauhan nimissä säästän teidät isommalta suunpieksännältä, mutta kuvathan kertovat...

Aamulla kuusen juureen oli ilmestynyt jättimäinen kasa lahjoja. Päivän rauhan ja puheyhteyden säilyttääksemme avattiin jo aamusta joulusukkiin tulleet pienemmät paketit, mutta ei tarvinne enempää kuvailla päivän rauhallista tunnelmaa kun kerron että niissä paketeissa olivat nokkahuilu ja huuliharppu.
Ruokapöydässä oli jo tunnelma tiivistymässä ja jännitys oli luettavissa joidenkin perheenjäsenten kasvoilta. Bataattisoselaatikko oli menestys (kiitos Mamma)!
Lilja kyllä oli ikään sopien enemmän kiinnostunut pakettien papereista ja naruista, mutta Niilo oli kyllä kaikkien edestä kiinnostunut myös Liljan lahjoista, kuten pehmo-Ihaasta jonka mahaa painamalla sen sylissä istuva sammakko alkaa loistamaan ja musiikki soi. Mistä Koivut taas tiesivät mitä me juuri olimme ajatelleet...?!
Niilo oli niin kiinnostunut jokaisesta lahjastaan (paitsi vaatteista, joista taas äiti oli kiinnostunut) että ei meinattu päästä ensimmäistä pakettia ja sitten toista ja sitten kolmatta (jne...) pakettia pitemmälle avausprojektissa. Tässä on kuitenkin yksi illan kohokohdista, Mamman ja Vaarin lahja eli Tuomas-veturi -aiheinen polkupyörä (puistossa oli tälläinen ja sehän jäi pakkomielteeksi -tavallinen pyörä olisi varmaan ollut pettymys... onneksi tämä oli tarjouksessa Targetissa!)
Joulurauhan toivotuksiin yhtyvät koko perhe, kuten havaitsette kaikkien perheenjäsenten seesteisiltä kasvoilta. 

"Kello soi, kello soi, Joulu on lähestyy!"

Otsikko on Niilon oma Joulutervehdys, se huudetaan jättimäistä kulkusta kädessä kilkuttaen. Mamma ja Vaari ovat laskeutuneet henkisesti ja fyysisesti Ewing Driven joulunvieton valmisteluun. Maltillisella intensiteetillä puuhataan Aattoa valmiustilaan, imurointi on tehty viime viikonloppuna ja koristeethan ovat olleet esillä jo kuukauden päivät... rätti tosin viuhuu aina kun Mamma pyörähtää keittiössä ja siksi siellä onkin nyt mukavan siistiä, mutta vaikka se meille on Jouluisen poikkeuksellista, taitaa se Mammalle olla ihan arkista... Lanttulaatikon aion tehdä ja Mamma on graavanut lohen; kalkkunaa ja jonkun sortin kinkunkorviketta ostettiin valmiina tällä kertaa, herkkukaupasta Balduccilta. Perunalaatikon sijaan tehdään bataattisoselaatikkoa, jottei ihan luulla olevamme Suomessa. Vihtakin tuoksuu, tosin saunan sijaan kylppärissä, se on peräisin sieltä mistä arvata saattaisi eli Koivuilta! Kiitos kovasti lähetyksestä, vaikka lähetyshinta oli vissiin sitä luokkaa, että vihta siirretään joulun jälkeen tasalämpöiseen vitriiniin ja säästetään myötäjäisiksi lapsille. Kiitos kaikille muillekin, jotka olette meitä lähetyksillä ja sähköposteilla muistaneet! Monistakin syistä johtuen olemme tänä vuonna pitäytyneet minimissä mitä tulee postitusten suhteen, mutta toivomme kaikille teille hyville ja rakkaille sukulaisille ja ystäville mukavaa Joulun viettoa! 

Ja kerronpa vielä, että tämänvuotinen paras lahja meidän perheelle taitaa olla se, että viimevuoden lahja kävelee nyt hienosti ja määrätietoisesti Niilon kuorma-autosta tukea ottaen koko leikkihuoneen poikki. Todellinen ekolahja siis, uusiutuu Joulusta toiseen!

Joulutunnelmaa

Tällä mantereella ja myös Ewing drivella on koko joulukuun ajan, oikeastaan melkein jo sitä ennenkin, kehitelty määrätietoisesti joulutunnelmaa. Kaikenkaikkiaanhan tämä on "Holiday Season", käsittääkseni jo alkaen melkeinpä Halloweenista (voin kyllä olla väärässä tässä) ja siitä eteenpäin Kiitospäivän kautta Jouluun. Joulu ressukka jää juhlinnan mittavuudessa Kiitospäivän ja Halloweenin varjoon, eikä täällä tietenkään uskonnollis-poliittis-korrektisti yleensä toivoteta Hyvää Joulua vaan nimenomaan Happy Holidays. Koko sesonkia yhdistää kategorisesti ainakin kaksi asiaa: kurpitsaa syödään ja kaupat juhlivat mahtavilla kassatuloilla, sillä eihän minkään juhlan tunnelma synny ilman koristelukilpaa ja -tietenkin- joululahjoja. 

Naapurustoon on pikkuhiljaa enemmän ja enemmän ilmestynyt jouluvaloja pihoille, ja jopa joulukuusiakin jotkut ihmiset näkyivät laittavan olohuoneeseensa jo heti Kiitospäivän jälkeen eli aivan marraskuun lopussa. Yksi "villitys" täällä ovat tuollaiset koneellisesti ilmalla täytettävät ja sisältäpäin valaistavat hahmot jotka tönöttävät pihoilla. Talk about energy saving. Laittavat kuitenkin ajoittain valoketjut pois päältä, kuten myös nuo ilmatäytteisetkoristeet, jolloin pukit ja lumiukot ovat vain maassa makaavia tyhjiä värikkäitä säkkejä. Luultavasti miljoonan pikkulampun polttaminen yötäpäivää ja lisäksi tuollaisten ilmapallojen ylläpitäminen tuntuu kuitenkin jossain kukkaron tienoilla, kun talous on muutenkin monessa perheessä tiukilla.

Meidänkään perhe ei varsinaisesti kieri rahassa, mutta silti olemme hassanneet rahaa jonkin verran joulukoristeisiin. Syy miksi olemme halunneet pistää rahaa joulukoristeisiin, on se, että itseasiassa -ironista kyllä- vietämme ensimmäistä kertaa joulua omassa kodissa! Suomessa koristelut ovat aina jääneet vähän satunnaiseksi ja olemme sen seurauksena onnellisena paenneet oman kodin puuttuvaa joulutunnelmaa erilaisiin mukavuutta, lämpöä ja joulutunnelmaa huokuviin koteihin; Mummilaan tai Mammalaan tai Ukkilaan tai viime jouluna ainakin osa perheestä Niilon toiseen kummilaan (by the way, TYKS:n joulutunnelmakin oli itseasiassa hehkeämpi kuin meidän oman kodin, siellä oli kuusikin... ). 

Ja tiedättehän, koska kerran niihin koristeisiin rahaa on nyt laitettu, niin ilo on niistä otettava täysillä irti - myös koska se tässä ympäristössä on sosiaalisesti hyväksyttävää: olen ripustanut ensimmäiset koristeet jo heti silloin kun ne ostin eli itsenäisyyspäivän maissa. Ja se että ostin ne jo silloin, johtuu siitä, että Kiitospäivän jälkeen se vimmattu koristeluralli näkyy myös kauppojen hyllyillä. Jos haluat valita koristeesi, etkä tyytyä siihen sinisellä kimalteella kuorrutettuun sateenkaaren väreissä vilkkuvaan porofiguuriin, niin parempi lähteä vaan ajoissa liikenteeseen. Olenkin sitten valikoinut juttuja sillä mielellä, että niistä tulee mukavia tuliaisia Suomeen -erityisesti lapsille. Muistan itse lapsena pitäneeni Joulun tärkeimpänä tunnusmerkkinä sitä, kun esiin kaivettiin Amerikasta tulleita ihanan värikkäitä ja iloisia koristeita --sen sijaan olkipukit eivät oikein koskaan tenhonneet satumaisella olemuksellaan. Niinpä Niilolla ja Liljalla on nyt omat Joulusukat ja niihin koristellut ripustuskoukut; Niilo sai valita ihan itse omansa ja luulen että olisin 30v. sitten itse valinnut saman "lumen" kuorruttaman pikkumökin. Toivottavasti ne ovat sitten heidän mielestään vuosia tästä eteenpäin ne tärkeimmät mitä pitää Jouluna olla esillä.

Muista jouluvalmisteluista täytyy mainita Piparkakkumökin valmistus, johon Niilokin innolla osallistui. Koristeluissa kuten askarteluissa muutenkin joudun nielemään oman perfektionismini ja antaa palaa vaan, miten Niilo sitten parhaaksi näkee. Siis että jos joulupukkiin liimataan Tomi Traktorin kuva, niin sehän on pikkujuttu ja jos nyt piparkakkumökin koristekarkit onkin kaikki yhdessä kasassa, niin väliäkös sillä, sehän syödään kuitenkin. Sama pätee Joulukuusen koristeluun; se ei ehkä nyt ole mikään visuaalinen sinfonia, mutta jos sitä oltaisiin kaivattu, olisimme voineet tehdä kuten televisiossa amerikkalaiset: spraymaalataan kuusi kauttaaltaan kullalla ja sitten vielä spraylumikerros kauttaaltaan jonka jälkeen voidaan ripustella kullanväriset 1) tekoamaryllikset, 2) lokin kokoiset rusetit, 3) jalkapallon kokoiset pallot. 

Piparkakkutalon liimaukset eivät vaan oikein ottaneet pysyäkseen, mutta hei eikös Erikeepperi ole silleen ihan hyvä, että lapsetkin voi sitä käyttää..?

´huokaus`

Tahdon lomalle. Kuriton 3 v. ja liian aktiivinen 1 v; kumpikaan ei halua nukkua päiväunia, mutta siitähän seuraa vaan kiukuttelua loppupäiväksi. Tervetuloa Mamma ja Vaari, meillä on ihan rattoisaa. Ja kertokaa nyt joku, mikä tuo ötökkä on? Noin 10 sentin kolikon kokoinen, littana lentävä juttu joka aina silloin tällöin ilmestyy jonnekin ilahduttamaan meitä. Jonkun sortin puutarhaluteen näköinen, mutta aina niin luotettava tietolähde internet kattaa tietysti kaikenlaisia arvauksia tai pikemminkin "tietoja" laidasta laitaan, myös erilaisten asiaa tuntemattomien tollojen taholta, tyyliin "kuvassa on sitten meidän kellarissa majaileva kissa". 

Saavutuksia ja ajoituksia

Kirjoittajan palikasta huolimatta joudun nyt päästämään vähän uutisia otsikoihin. Liljan elkeet ovat viime päivinä olleet sen tyylisiä, että eilen katsoimme parhaaksi vielä viimeiseksi illalla suorittaa hätämodifikaation Liljan sänkyyn. Tyttö näet aikoi siirtyä mahaliu'usta suoraan vertikaalipositioon, ja pinnasängyn kaiteen korkeus oli juuri sopiva sitä vasten pystyyn nousemista varten (ja sen jälkeen sen yli pää edellä lattiaan kopsahtamista varten). Niinpä iltapuuhien ohessa sängyn pohja laskettiin turvallisen alas (niin alas, etten nyt meinaa yöllä edes ylettää pohjalle asti taputellakseni Liljan yöllisistä konttausharjoituksista takaisin uneen).  Ja eikös vaan oltu juuri oikealla ajoituksella liikenteessä. Tänään on nähty ensimmäiset todelliset ja virallisen valvojan hyväksymät konttausliikkeet. Lisäksi myöhemmin illalla vaativa huuto kertoi, että nyt ollaan sellaisessa jumissa, josta ei päästä omin avuin pois. Se jumi oli ensimmäinen omin voimin seisomaan nouseminen! Siitä hetkestä on nyt todisteena ylläoleva kuva. Tärkeydessään lähes samalle viivalle yltää vielä eräs kolmas saavutus. Alla oleva kuva kertoo (jos oikein tarkasti katsotte tuonne oikean korvan yläpuolelle) siitä juhlavasta tapahtumasta, että tuo hulmuava tukkapehkohan menee jo ihan takkupörröön. Ihan vaan tiedoksi näsäviisaille kommentoijille. Jouluksi olen varannut 20 pientä rusettia letitettäväksi noihin kutreihin.

Niilostahan tiedetään, että lupaukset ruoasta ja herkuista saavat pojan lausumaan vaikka sonetteja. Kahteentoista Niilo oppi laskemaan sillä kun houkuttimena oli kaksi ksylitolpastillia yhden sijaan. Tästä oppimisvalmiudesta innostuneena veimmekin Niilon välittömästi Smithsonian National Museum of Natural Historyyn eli Luonnonhistorian museoon. Onhan aika alkaa vertailemaan ihmisen ja apinan luurankojen yhtäläisyyksiä. Onneksi olemme herkkulupausten kanssa vasta ksylitolpastillitasolla. 

Siellä oli tietysti myös niitä kuuluisia dinosaurusten luurankoja, enkä tiedä kuka meistä oli eniten innoissaan. Niilon ensireaktio oli se, ettei hän ollut näkevinäänkään luurankoja, vaan kirmasi katsomaan kaikenlaisia pikkutilpehöörejä lähistöllä. Vasta varovaisen sivusilmällä arvioinnin jälkeen päätelmä ilmeisesti oli se, ettei luurangoista ole vaaraksi. Museo oli mahtava, ja vaikka vaelsimme siellä kahvitaukoineen 2,5 tuntia, iso osa jäi jälleen näkemättä. Baltimoren akvaarioon verrattuna etuna on se, ettei pääsymaksu mennyt miltään osin hukkaan -sellaista ei nimittäin ole Smithsonianin missään museoissa!

Huono blogiteksti ei otsikkoa kaipaa

Flunssaa pukkaa täälläkin, vaikkakin harvempaan tahtiin kuin Suomessa. Ja tietysti se tyypilliseen tapaan pukkaa juuri silloin, kun Jussi näistä kaikista viikoista onkin juuri 4 päivän työmatkalla Knoxvillessä Tennesseessä. Lilja ehti olla jo lähes kuukauden nuhaton, mutta viime yönä otettiin sitten sitä autuutta vähän takaisin. Nenä kun on tukossa, niin ei voi syödä tuttia ja ilman tuttia alkaa aina vähän harmittaa. Ja vaikka viihtyisikin ilman tuttia, niin se harmittaa kun ei vaan ymmärrä hengittää suun kautta, tuleehan sinä ahdistus. Yrityksestä ei voi kuitenkaan äitiään syyttää. Raahasin sängyn päädyn alle Washingtonin alueen puhelinluettelot keltaisine sivuineen, mutta ei riittänyt. Kannoin vaunut yläkertaan, koska niissä saa puolimakaavan asennon, mutta sekään ei ollut hyvä. Sitten kaivoin esiin jo kellariin siirretyn auton vauvakaukalon, joka valloitti Jussilta tyhjäksi jääneen puolen sängystä (siis jotain hyvääkin siinä, että Jussi ei ollut kotona!). Siinä sitten nukuttiin pätkissä, ja yletin sängystä nousematta hyssyttelemään Liljaa pitkin yötä. Niilo on myös nuhanenä, mutta sitä se ei nyt niin paljoa tunnu vaivaavan, vaikka vähän kalpea onkin. Itsekin aivastelen ja pää on raskas, mutta kaikenkaikkiaan ei mitään pahempaa kenelläkään, onneksi.

Sunnuntaina Niilo pääsi Puuhapeteilemään isän kanssa (heti seuraavaksi hauskinta mittarimatoilun jälkeen). Huomatkaa kylpytakin vyö "työkaluvyönä" (se ihan oikea jäi Suomeen...). Niilo pääsi vihdoin matkasängystään "isojen poikien" sänkyyn. 

Tekstin alussa olevat kuvat ovat sikäli väärässä järjestyksessä että niiden piti tulla tekstin loppuun. Älkää pysähtykö miettimään miksi ne sitten on alussa, riittää kun sanon että tämä blogiohjelma on kökkö. Samasta syystä tekstin perään ilmestyi joku linkki, johon ei kannata kiinnittää huomiota. Eli tässä menee mun uskottavuuteni tietokonenörttinä... Enkä jaksa alkaa kirjoittamaan koko juttua uudelleen. 

Ja sen kuvan, mikä oli ensimmäisenä, piti olla viimeisenä. Sillä sen ensimmäisen kuvan pointti ei ollut sen ultrahehkeässä edustavuudessa, vaan siinä että se on Niilon itsensä ottama kuva. Ko. otos oli se niistä kuvista, jossa kohteesta näkyy tosiaan yli 50%.

Hyvää syntymäpäivää, Suomi

Kyllä täälläkin päin maailmaa osataan! Itsenäisyyspäivän kunniaksi lippu on "salossa", sää on harmaa ja tunnelma on pitkäveteinen. Ainoa tekijä, joka puuttellaan rikkoo autenttisen Itsenäisyyspäivän tunnelman, on se ettei televisiosta tule Tuntematonta sotilasta. Eikä Linnan juhlia, tosin niitä voisi sentään katsella netistä, muttei se nyt ihan samalta tunnu kun on vielä päivänvalo ympärillä. Illalla lupaan laittaa kynttilöitä ikkunalle. Ja kehitelläänköhän sitten jotain suomalaista perusruokaa. Vaikkapa makaronilaatikkoa, sille koko perhe hurraa. Mutta huippusuoritus meiltä ulkosuomalaisilta on se, että juuri nyt tätä kirjoittaessani Jussi raportoi ulkona satavan lunta! Ehkä kinoksia ei ole luvassa, mutta hei Turku, mitenkäs teillä tuon lumen kanssa???!!!!

Keskusteluja

VAIKEAAN KYSYMYKSEEN...

WAAAAAAAHHHHH... "Niilo, miksi Lilja itkee?" "No kun minä laitoin tämän (tämä=uraputki) sen päähän." "Sinä tiedät ettei niin saa tehdä. Mene jäähylle." "Byäää!" "No miksi sinä itket, Niilo?" "Koska minä löin (? uraputkella?) Liljaa." "Miksi sinä löit Liljaa?" -hiljaisuus, ja sitten päivän politiikkaa pohdiskelevaan sävyyn "Jaa-a, luulenpa että on tosi hankalaa, jos lyö jotakin. Kuta." (Ja nopea aiheen vaihto) "Mikä tämä on, äiti..." 

Kuvahan ei liity aiheseen mitenkään, mutta todistaa että ihan kavereita ovat.

ELÄMÄN REALITEETIT

Aamulla Jussi oli lähdössä töihin, jo takki päällä, mutta halusi vielä tulla antamaan aamupalalla istuvalle Niilolle lähtösuukon. Niilo ilmoitti, kylmän rauhallisesti aamupalaansa mutustellen, olkansa yli: "Menepäs nyt töihin. Meillä on vähän ruokaa."

SAMALLA MITALLA TAKAISIN

Kaikki kehoitukset joita olet joskus lapsellesi antanut, tulevat varmasti yllättävissä tilanteissa takaisin. Ymmärrettävästi kaikki se mitä teet, on esimerkkinä lapselle. Niilo tietää, ettei toisen (yleensä lapsen) kädestä saa ilman lupaa ottaa lelua, joten jos menet ottamaan leikin tiimellyksessä pojan kädestä jotain pois, rikkeestä tulee välitön muistutus. Toisaalta, kehoitus "Niilo, juopa nyt maitosi" palautuu toisinaan muodossa "Juopas isi nyt kaljaa"; ymmärrätte varmaan, että isi on silloin pakotettu toimimaan ohjeistuksen mukaan jotta uskottavuus säilyy vastedeskin. 

Ohjelmatoimistoa usein pyydetään pelaamaan ns. jalkapalloa, joka on jonkinlaista erikoista pienen sinisen pehmopallon kanssa juoksentelua. Kun lupaudun moiseen puuhaan ja kampean itseäni jonnekin pallon suuntaan, Niilo on juossut jo noin kaksikymmentä kertaa minun ympäri ja huoneesta toiseen, talon päästä päähän hervottomasti kikattaen. Tarkka observoija saattaisi huomata innostukseni laimeansorttiseksi,

kun yritän lietsoa myös itseni innostuneesti kirmailemaan ympäri kämppää, mutta ilmeisesti yritykseni on riittävän hyvä, sillä Niilo pysähtyy kuin seinään ja katsoo minuun vakavasti, ilmoittaen "Rauhotu, äiti!". 

Pusuja satelee riittämiin, edelleenkin. Samalla mitalla takaisin, siinäkin.

Huvitusta ja kuvitusta by laiska blogisti

Äiti lähti MVA:lle ajokortin hankintaan, ja isä jäi kotiin lasten kanssa. Yllä näette isän tyttärelleen valitsemaa arkieleganssia. Huomatkaa, että strassikoristeinen angoravillaneule, jolla Ewing driven lattiat on nyt luututtu, on muodikkaan niukkaa kokoa ja itse asiassa ollessaan vielä väljä oli Liljan yllä häissä. Kaikkihan sen heti huomasivat, että sama on...
Löysin piimää. Täällä paistaa harva se päivä aurinko, vaikka onkin kylmää. Aamulla oli auton ikkunat jäässä. Juuri tänä aamuna kun olin menossa taas anivarhain sinne MVA:lle.
Liljan itsetyytyväinen ilme liittynee siihen, että hänet on nostettu samalle tasolle muiden kanssa. Toisin sanoen ruokailut on siirretty sitteristä syöttötuoliin (kuvassa ihan ensimmäistä kertaa). Tervetuloa vaan lonkkavaivaisetkin syöttämään taas Liljaa; ei tarvitse enää jäykistyneenä ihmetellä lattialla, että miten sieltä pääsee ylös. Mukavaa se on itsellekin, erityisesti tälläisenä päivänä kun on kohmettunut puoli päivää ajokortin haussa.
Viikonloppuisin Jussi ja Niilo perehtyvät kirjallisuuteen. Minä sen sijaan en aio enää raottaakaan "Driver's handbookia", sillä läpäisin kaikki koettelemukset (a. kyllä minä olen minä b. kyllä minä asun täällä nyt c. Law test d. ajokoe) ja lähiaikoina posti kantaa minulle maailman mahtavimman dokumentin (Marylandilaisten näkökulmasta): Marylandin ajokortin! 

Kiitos, kiitos Desiree

Kiitospäivän viettoon lähdettiin Jussin työkaverin Desireen kotiin, lapset puunattuna ja punaposkisina... Hänen kotiinsa oli kutsuttu myös parikymmentä muuta, omasta alkujaan Filippiineiltä kotoisin olevasta suvusta, ja Desiree oli todella pistänyt parastaan kattauksen ja tarjoilujen kanssa. Erikoista sikäli, että hänen asunsa ja kattaukset hopeisine perintökahveleineen oli hieman ristiriidassa muun juhlaväen tyylin kanssa -asuja oli aviomiehen farkuista ja nukkaisesta villapuserosta alkaen vihreisiin leikkaussalikalsareihin (ilmeisesti päivystäjä oli kutsuttu myös aterialle). Ruoka oli hyvää, makeaa ja kanelista, kaikista lajeista ei pystynyt jäljittämään alkuperää mutta täytynee kysellä reseptejä. Vaikka meistä tuntui, että oli kovin jalomielistä kutsua tälläiset outolaiset kotiinsa, onnistui muu juhlaväki vaikuttamaan siltä että me olimme jaloja suostuessamme tulemaan heidän juhlaansa. Ak. sai aloittaa pöydän, ja isäntä tarjosi minulle toista komean kalkkunan jättimäisistä koivista, mutta teinkö sitten etikettivirheen vai mitä -ohjasin koiven seuraavana tulleelle Jussille. Juhlien jälkeen Jussikin oli sen verran hyvin ravittu, että kotona maan vetovoima kävi ylivoimaiseksi ja Niilon täytyi vähän korjata iskää. Alimpana vielä illan pukuloistoa, jonka täydentää asuun sopiva kuohkea kampaus.

Valituksesta huolimatta...

...ei elämä täällä ole kuitenkaan kurjaa, kuten tästä epäselvästä kuvasta käy ilmi.

Arkiruokaa

Varmasti ihmettelitte jo, missä viipyvät tarkemmat raportit täkäläisistä ruoka-asioista. Se ettei niistä ole vielä mitään kirjoitettu, ei tarkoita sitä etteikö aihe antaisi meille päivittäistä SUOLAA elämään, kaikin puolin. 

Jätän herkkuelämykset ja ravintolatkin tämän jaarituksen ulkopuolelle, sillä haluan nyt ensisijaisesti purkaa tunne-elämyksiä sieltä ällistys ja ällötys -poolista. 

Ruokakaupoista varmaankin parhaasta päästä ja monipuolisin on Whole Foods market, jossa kaikki on luomua ja hiukan kalliimpaa. Siellä on hienoa myös se, että vihannesosastolta löytyy yhtä ja toista juuresta (varmasti kylläkin sesongin mukaan), kuten nauriita. Valikoima kaikenkaikkiaan on siellä skaalan eksoottisemmalla kantilla. Huonoa siellä on näin perheellisen näkökulmasta se, ettei sieltä saa vaippoja ja jos siellä myydään wc-paperia jossain nurkassa, niin se on varmaan jotain silkkipaperia yksittäispakattuina. Se on myös meiltä katsottuna kohtalaisen ajomatkan päässä. Koska täällä saa ajella autolla muutenkin enemmän kun tarpeekseen, käymme mielellämme "lähikaupassa" jonne on vain 5 min ajo. Saman risteyksen vastakkasilla puolilla ovat Giant ja Balducci's. Ensinmainittu on "S-market" ja jälkimmäinen on herkuttelijan paratiisi, jonka rinnalla Stockmannin Herkku on Siwa. Giantissa siis käymme useimmiten, koska sielläkin on kohtuullisen hyvä vihannes- ja hedelmäosasto (juureslinjalla löytyy porkkanan lisäksi lähinnä palsternakka, jos löytyy) ja sieltä saa myös useimpia tuotteita luomuversioina. Ja vaippoja. Ja WC-paperia.

 

Porkkana on porkkana, ja sitä ei tarvitse enempää ihmetellä etenkin jos se on luomu. Oli ne luomustandardit täällä mitkä hyvänsä, uskoisin kuitenkin niiden täyttävän odotukset riittävän hyvin jos lähdetään siitä ettemme Suomessakaan aivan orjallisesti luomua ostaneet. 

Luulin myös että kanan rintapalat ovat kanan rintapaloja, sellaisenaan. Ihmettelinkin jo, ettei täällä ole sellaista ärsyttävää marinadivillitystä kuin Suomessa. Kerran jälleen päivittelin, että onpa mehukkaita ja muhkeita rintapaloja, kunnes epäilyksemme heräsivät syödessä: rintapalat olivat poikkeuksellisen "maukkaita", etenkin kun emme olleet valmistusvaiheessa lisänneet lainkaan suolaa. Paketin kylkeä tavaamaan vaan, ja pienen pienellä präntillä löytyi teksti "Soaked in broth for extra body"! Siis toden totta, kanan palat olivat uineet kanaliemessä ennen pakkaamista, ja jos kanaliemi olisikin yhtä kuin kanan luista ja muista teurastusrääppeistä keitetty litku, mutta arvatenkin liemi on lähinnä suolaa ja arominvahventeita.. BLÄÄH. Ruokahalu hiipui poikkeuksellisen nopeasti, vaikka on sitä ennenkin harmaasuolattua kinkkua(kin) syöty. 

Siispä päättelin: Ahaa, nyt selvisi miksi joidenkin kanapakkausten kyljessä lukee "minimally processed" -kuvittelin sen olevan amerikkalaisten hienostelua, pelkästään halpa keino vedota terveysintoilijoihin ja tapa ilmaista että tämä on ihan hyvää, vaikka sitä ei olekaan kieritetty taikinassa ja paistettu upporasvassa. Seuraavalla kerralla kaupassa tihrustin paketteja ja etsin tekstiä "minimally processed", kunnes lopulta noin kymmenes paketti ilahdutti ko. tekstillä. Ilo oli lyhytaikainen: heti seuraavalla rivillä luki: "cured with salt, soaked and rinsed"! Minimally processed! AINOASTAAN kuurattu suolalla, uitettu jossain liemessä ja huuhdeltu (sentään). Jatkossa otan lakimiehen mukaan kauppaan lukemaan paketteja ja kertomaan minulle mitä paketti voi lain mukaan sisältää, jos siinä sanotaan päällä pelkästään: "Chicken".

Myös muut pakkaukset ovat tehneet minulle tepposiaan. Otetaan nyt esimerkiksi tomaattipyree. Luultavasti en ole koskaan Suomessa tavannut tomaattipyree -purkin taustaa, mutta mausta päätellen siinä ei juuri muuta ole kuin tomaattia -ei ainakaan suolaa ja sokeria. Eilen keittelin pikaista tomaattikastiketta makaronille, ja huiskaisin ylimalkaisesti jotain mausteita joukkoon. Sitten syötiin ja Niilo halusi santsata ainakin kaksi kertaa nimenomaan makaronia, ei lihapullaa. 

Maistui ihan hyvin itsellenikin, ja kehuskelin Jussille että noin vaan hatusta tempaisin reseptin ja tuli aika yllättävän maukasta, olikohan salaisuus siinä tirauksessa balsamiviinietikkaa...  

 Arvatkaapa missä se salaisuus oli...

olikohan se "high fructose corn syrup" vai "spices" vai "grated romano cheese", vai joku muu noista paristakymmenestä ainesosasta. Uusavuttomuutta varmaan, etten ymmärtänyt että "paste" ei ole "puree", ja että pitää ottaa rillit (seuraavaksi hankintalistalla...) kauppaan että näkee, lukeeko tuotteen nimen alla "product", joka vesittää edellä viestitetyn ns. sisältöä kuvaavan termin. Lisäksi kannattaa etsiä tekstiä "no added salt", sillä pelkkä "Diced tomatoes" on oikeasti "diced tomatoes ja salt". Tätä englantia ei koulussa opetettu.

Uusi kirosana

Sunnuntai, siivouspäivä. Imuri. I mean, honestly. Aivan käsittämätön rakkine. Ei sitä voi edes alkaa selostamaan. Se täytyy nähdä ja kokea itse. Aion kehitellä täysin uudenlaisen lomakonseptin. Viikko meillä kylässä, ja vapaa imurinkäyttöoikeus. Sen kokemuksen jälkeen oma arki tuntuu taas hiukan kevyemmältä (tietysti jos imurointi ei kuulu arkeen, ei loman vaikutus ole sama). Sehän on loman tarkoitus?

Lapsiperheessä lapsiystävällisten manausten tarve on selvä. Tästä lähin pahin kirous minkä voi suustaan päästää on "Voihan Bissell!" (Bissell=imurin merkki, emmehän voi yleistää pahuutta koko imurikantaan. Tästä tosin joku voi olla toista mieltä...)

Amerikka, mahdollisuuksien maa!

Tämä aamu oli omistettu MVA:lle. Motor Vehicle Administration on se paikka jossa mm. suoritetaan täkäläinen ajokortti. Pitkällisen jännittämisprosessin, automaattivaihteiden omaksumisen, mielikuvaharjoitusten, reitin opettelun, paikallisten liikennesääntöjen opiskelun ja aina yhtä huonosti nukutun yön jälkeen nousin varhain, oikein laitoin ripsiväriä ja tankkasin aamupalan liiallista kahvinlitkimistä välttäen (ettei tule hätä kesken kaiken...). Laukkuun oli pakattu huolekkaasti passi, Suomen ajokortti, kansainväinen ajokortti, todistus 3 tunnin alkoholi- ja huumekurssin suorittamisesta, sekä erilaisia virallisia papereita joiden avulla virkailijat vakuutetaan siitä, että asun täällä. Enemmän kuin varsinaista ajokoetta ja kirjallista testiä, jännitin sitä että minun pitää päästä Bethesdasta Gaithersburgiin, ja se ei käytännössä ole mahdollista ajamatta moottoritiellä, jossa parhaimillaan taitaa tällä välillä olla 5 kaistaa suuntaansa. Puhumattakaan tiejärjestelyiden epäloogisuuksista... 

Nenästä kiinni pitäen sukelsin I-270 moottoritien autovirtaan, ja Jussin preppausten avulla selvisin perille ongelmitta. Tunnelma oli hyvä, kun totesin olevani suunnitellusti paikalla 40min ennen ovien avaamista klo 8.30 ja toiseksi ensimmäisenä jonossa. Hytistessäni odottamassa kylmä Kotiliesi seuranani, taakseni muodostui 200m jono muista siirtolaisista jotka olivat samoissa aikeissa liikenteessä. Jos olisin tähdännyt siihen kellonaikaan, jolloin toimiston ovet avataan, en olisi nähnyt ensimmäistäkään virkailijaa ennen puoltapäivää. 

Kun sitten pääsin esittämään asiaani ja tuomiani dokumentteja virkailijalle, tunnelma kiristyi välittömästi. Passini kelpuutettiin juuri ja juuri henkilöllisyystodistukseksi, mutta ajokortti olikin jo tarkemman syynäämisen alaisena -siinä kun ei ole syntymäaikaa, vain henkilöllisyystunnus... koska siinä kuitenkin on allekirjoitukseni, täti suuressa jaloudessaan hyväksyi senkin. 

Sen sijaan, ongelmaksi muodostui puuttellinen "proof of residence": Ohjeiden mukaan todisteita tarvitaan kaksi ja todisteeksi kelpaavat esim. tiliote, viralliset kirjeet, kuoret tai laskut valtion tai liittovaltion laitoksista, kuten kaasu-, sähkö- tai vesilasku, joissa on minun nimeni. Koska tiliotteet ovat Jussin nimellä ja laskuja tulee satunnaisesti ja ne maksettaessa myös taas annetaan pois, tilattiin tätä tarkoitusta varten minun nimelläni postimerkkejä U.S. postal officesta ja kuori toimituserittelyineen säästettiin. Edelleen minulle epäselvästä syystä johtuen sitä ei kuitenkaan kelpuutettu, sanoivat että kuoressa on voinut olla mitä tahansa... mutta jos kuoressa lukee, että se on minulle, 1st class mail U.S. postal officesta, niin miten se enempää voisi täyttää vaatimuksia? Mitä sillä on väliä, mitä kuoressa on ollut sisällä? Luulen, että ongelma oli siinä, ettei kuori äkkiseltään NÄYTTÄNYT viralliselta pieneltä kuorelta. Nämä kun on just niin pöljiä täällä... 

Toisena todisteena oli kopio vuokrasopimuksesta. Toki ohjeissa mainittiin, ettei kopio kelpaa, mutta Jussin todisteeksi se oli kuitenkin kelvannut koska hän kertoi sen olevan ainoa versio jonka hän oli saanut. No, minun kohdallani kopio ei kelvannut. Vänkäämisestä huolimatta (sitä taitoahan olen kotona viimepäivinä saanut treenata...). Lisäksi minulla oli mukana sähkölasku, joka oli ihan validia kamaa, mutta ei yksinään kelvannut. Kyllä hiiltymykseni oli sitä luokkaa, että oli pakko marssia ulos ennenkuin katsoisivat parhaaksi kutsua paikalle FBI:n korjaamaan talteen yhteiskunnalle vaarallisen henkilön.

Enpä tiedä, ehkä olin vain lähtökohtaisesti liian epäilyttävä suomalaisen ajokorttini kanssa... vaikka sekin kyllä ohjeiden mukaan pitäisi ilman mukinoita kelvata, kun sen seurassa esitetään kansainvälinen ajokortti.  Ei muuta kuin uudelleen yrittämään taas. Kuulemma Jussi, sen ajokortti ja meidän avioliittotodistus kelpaisivat myöskin vakuuttamaan täkäläiset, mutta sinnehän lähtee siinä tapauksessa myös Niilo ja Lilja. Hmmm... Jos valvotetaan niitä edellisenä iltana, sehän saattaisi jopa nopeuttaa käsittelyä..:)

Onneksi Driver's handbookissa sanottiin, ettei affektioiden alaisena (ts. kiukkuisena) saa ajaa; minä sitten puhisin ensin vähän autossa ja lähdin vasta sitten kotiin. Lopulta tunnelma oli kuitenkin taas ihan vapautunut; olinhan selviytynyt siitä pahimmasta koettelemuksesta, eli I-270 autovirrasta! 

Kotona avauduin Niilolle (samalla kyllä mietin, että mitähän järkeä tässäkin on, jutella tälläisiä Niilolle...) ja kerroin, ettei äiti saanutkaan sitä ajokorttia. Niilo tietysti kysyi, miksi ei? Selitin, että minulla kun ei ollut mukana sellaista virallista lappua pankin tädiltä. Niilo vastasi: "Voi äitiä. Ei se haittaa. Kyllä sinä saat uuden lapun pankin tädiltä!"

Leikkiä ja laulua

Koomisia keskusteluja on käyty jokaisessa lapsiperheessä, mutta kyllä ne silti tuntuvat niin huvittavilta, kun ne sattuvat omalle kohdalle. Tämän iltapäivän saldoa:

Menin hakemaan Niiloa päiväunilta, joita se ei ollut oikeastaan nukkunut, vaan oli luvan kanssa lukenut kirjaa sängyssä. Kirja oli sängyn vieressä lattialle tippuneena, yksi sivu revenneenä. Nostin Niilon lattialle ja kysyin samalla, miksi kirja on rikki. Niilo nosti kädet ihmetellen sivulle ja totesi kirkkaalla äänellä: "Koska minä rikoin sen." Seuraavaksi kysyin, miksi niin. Niilo laittoi kädet lanteille ja alkoi "Koska minä... minä... se.. kun..." (tässä vaiheessa minua alkoi jo salaa hymyilyttää) ja lopetti heittämällä kädet jälleen sivulle ja toteamalla "Ei se haittaa!" (pokka ei pitänyt enää...). Salapoliisinvaistoni sanoo, että kyseessä oli ollut vahinko ja sanoin sitten vaan että korjaan kirjan myöhemmin, johon Niilo hövelisti lupasi " Minä autan sitten sinua." Jalous on sitten hieno ominaisuus ihmisessä.

Viime aikoina jutut ovat yleensä olleet tätä luokkaa: "Minulla on tylsää", "Mitä minä voisin tehdä?" (esimerkiksi ruokapöydässä istuessa), "Mitä minä SITTEN voisin tehdä?", "Minua ei huvita", "Minua ärsyttää", "Nukkuminen/potalla käyminen/syöminen on tylsää. Mitä minä voisin tehdä?". Eilen keksin, että rakennanpa pojalle "seikkailuradan"... 

arvannette mikä oli kommentti, kun Niilo oli aivan kannoillani, rataa rakentaessani kulkenut sen läpi: "Mitä minä sitten voisin tehdä?". Onneksi Lilja osasi arvostaa äidin vaivannäköä, ja meni jumittumaan radan puoliväliin.

Ohjelmatoimistolle tulee erilaisia toiveita. "Laula äiti!". No äitihän laulaa. Ensin tulee kevyt nakki: "Laula äiti Hämä-hämähäkki". Sitten lisätään vaativuutta:  "Laula Roska-autolaulu", jonka jälkeen "Laula betoniautolaulu", ja panokset sen kun kovenee, seuraavaksi "Laula Likakaivontyhjennysautolaulu". Kaiken tämän jälkeen Niilolla on luultavasti taas tylsää. Kirjoja voisi lukea metritolkulla, ja olemmekin jo hankkiutuneet paikallisen kirjaston asiakkaiksi! Ei varsinaisesti vedä vertoja Turun uudelle pääkirjastolle, mutta paremman puutteessa, en valita. Löytöretki sinne oli jokatapauksessa viihdyttävää vaihtelua normipäivään. 

Koska rajansa silläkin on, miten ison osan päivästä voi omistaa lukemiselle ja leikkimiselle --velvollisuudet kutsuvat, täytyyhän joskus päivittää esim. blogia!-- toistelen itselleni vakuuttavasti, että lasta ei tarvitse koko ajan viihdyttää, lapselle pitää suoda oikeus TYLSISTYÄ. Ajoittain se kantaa hedelmää, ja Niilo viihdyttää itseään ihan sallituissa rajoissa. Joskus kyllä ottaa koville, etten vaan napsauta telkkaria useammin päälle, ja poika olisi ainakin hetken vaatimatta. Lupaavaa kyllä, Niilo jo ottaa Liljan leikkeihinsä mukaan, joten parempaa on sillä saralla odotettavissa. Toistaiseksi Liljan rooli on saada päälleen erilaisia tavaroita, ja toisinaan Lilja on ihan höpläytettävissä mukaan juoneen. Usein kuuluu kuitenkin komentava kiljunta esim. nurin käännetyn ammeen alta; kumma kyllä? Liljankin mitta tulee joskus täyteen (kukapa ei viihtyisi ammeen alla piilossa?). Voin herkästi kuvitella miten tulevaisuudessa leikit sujuvat vaihtelevasti sovussa ja kinassa: "Äiii-TIII, Lilja rikkoi minun linnan", "Äitiii, Niilo ei anna minun leikkiä poralla"...

Puistoelämää

Olen jo aiemminkin viitannut ohimennen leikkipuistokulttuuriin. Mutta nyt pieni ilkimys minussa haluaa piikitellä täkäläisiä vielä enemmän.

Ensinnäkin. Pukeutuminen puistoon. Oheisessa kuvassa näette kaksostytöillä säänmukaisen varustuksen leikkipuistoon. Huomautan, että auringosta huolimatta oli tosi kylmä -vesi oli jäätynyt liukumäkeen- ja ajoittain tuulinen sää. Leikkikentän pohjustuksena oleva hake oli edellisen päivän sateista kosteaa ja lehdet maassa puolimätiä. 

Samana päivänä puistossa oli myös pieni neiti tikkitakissa, kiiltonahkakengissä ja farkuissa, pipo oli kyllä hyvin korvilla. Tyttö oli ilmeisimmin isoäidin kanssa, joka oli luultavasti pukeutunut jo valmiiksi illan menoja varten. Nainen katsoi Niiloa ja aloitti keskustelun: "Is this Jack?" 

"No..." "What's his name?" "Niilo" "Nil.. what?" "Niilo. It's a Finnish name." "Oh, really? -- And looks like he's got his little Finnish hat on."

"Yes, how perceptive of you. It's a part of our Finnish national costume in which we like to dress ourselves when we do the clog dance." No, jätin viimeisen kommentin lisäämättä, sillä tätihän vain yritti olla ystävällinen, hieman alentuvaan sävyyn tosin. Mutta mitäpä voisi odottaakaan; yhtä tarkkanäköisenä minäkin voin hänestä arvioida että suurimpina saavutuksina mainitaan avioliitto menestyvän miehen kanssa ja pitkän linjan vapaaehtoistyö "Save Tibetans, they're so cute" -ryhmittymän toiminnassa. Seuraavaksi tilaan Suomen kodistamme Kaisa-serkun Equadorista tuoman villapuseron, se menee varmasti norjalaisesta, ja sehän onkin jo sama asia kuin suomalainen. 

Toiseksi. Leikkipuisto ja syöminen. Koulun välitunnilla lapset kirmaavat koulun pihalla olevissa leikkitelineissä pienet eväspussukat käsissään, ja ehkä se sitten on jotenkin heidän koulupäivänsä sujumisen kannalta ymmärrettävää -ehkä? Vaikkakin eväspussukoiden sisältöä voidaan kritisoida; suolakalat, bretzelit (suolarinkelit), juustonaksut ja M&M's eivät kuulu täälläkään viralliseen ruokaympyrään, mutta epäviralliseen kylläkin. Hölmöintä mielestäni on kuitenkin se, että leikkipuistoissa alle kaksivuotiaatkin istahtavat puoli tuntia kirmattuaan syömään samankaltaisia eväitä. Ja se ilmeisesti on lounas. Niilo tietysti pyörii kärppänä ympärillä, ja vaikka sanon että menemme juuri kotiin syömään, on siinä vaiheessa paha kieltää kun joku ystävällinen nanny tarjoaa myös norkoavalle Niilolle suolarinkeleitä. Siis todellakin niitä sellaisia "coctailnaposteltaviksi" luokiteltavia turhuuksia. 

Vähintäänkin kummallista oli sekin, kun eräs nanny tuli 8 kk ikäisen pojan kanssa puistoon, laittoi maahan (lähes nollakelillä) ohuen peiton päälle istumaan vaatekerrassa, joka minun melestäni oli lähinnä sisätarkoituksiin. Siinäpä poika sitten istui yksin puoli tuntia. Se oli puistossa! Ja sitten nanny alkoi sekoittelemaan purkeissa jotain pöperöä, ja napisi minulle, että on tosi hankalaa että "he" (=vanhemmat?) haluavat, että hän syöttää pojan puistossa, se on tosi hankalaa. Kysyin että miksi, nanny vastasi huonolla englannillaan, että ei hän tiedä, ehkä he vaan eivät halua että vauva on päivällä kotona, koska he itse ovat.... hmm. Ja lapsi haluttiin, koska...?

Vasarahai hommiin

Niilon paras kaveri on nyt akvaariosta tuliaisena tuotu "vasarahai", tai varren päässä leukojaan loksutteleva vasarahain pää, lähinnä. Sen nimi on Hammeri. 

Poikaa ei nykyään huvita mikään mitä äiti tai isä ehdottaa, tai komentaa. Sain uppiniskaisesti ulkona tönöttävän pojan sisälle ilman jokakertaista riitelyä, kun otin Hammerin avuksi.. onko se nyt sitten niin väärin, jos valjastaa vasarahain tekemään likaisen työn? Myös potalle meno on ainaisen vänkäämisen takana. Sen sijaan, kun Hammeri vähän murisi, että menepäs potalle, Niilo halusi tarkentaa: "Kuka sanoi 'menepäs potalle'?". Kun vastasin, että Hammeri sanoi niin, Niilo murisi ystävällisesti takaisin: "Minä menen potalle, Hammeli." Seuraavaksi sanoin ihan itsenäni, että pistäpä kalsarit jalkaan, ja sanoin niin ainakin viisi kertaa. Kalsarit löytyivät loukkaantuneesti kiljuvan Liljan päästä. Kun sanoin, ettei noin saa tehdä, oli vastauksena vilpitön kysymys "Miksei?". No, kaikkea muutakin voi vetkuttaa kyselemällä "Miksi", "Miksei", "Missä" tai jotain millä keskustelu jallitetaan pois raiteiltaan. Aina pitäisi perustella.

Muuten siitä on kyllä tullut aika lipevä tyyppi, se ajattelee saavansa poiketa yhdestä ja toisesta säännöstä kuten ruokapöydässä kieppumiskiellosta, vetoamalla että hän haluaa halia tai pussata äitiä. Äitin on vähän vaikea vastustaa, vaikka ei ne pusut niin harvinaisia tätä nykyä ole muutenkaan. Niilosta on tullut pusumaakari, Lilja erityisesti joutuu toistuvasti märkien hyökkäysten kohteeksi, mutta kyllä Kasperikin on jo saanut osansa. 

Jos Niilo ei haluakaan vessaan, niin Liljalla on joku obsessio vessaan ryömimisestä. Kaukaakin tyttö suunnistaa aina vessaan, muurahaisen suunnistustarkkuudella. Kun ryömimistaidot ovat jo sitä luokkaa, että tyttö löytyy kahden huoneen päästä siitä mihin hänet hetki sitten jätin, on parempi pitää vessan ovea kiinni sillä muuten hetken kuluttua Lilja siellä kaluaa potanreunaa. Hankalaa, kun Niilon vuoksi ovi pitäisi pitää auki ja Liljan vuoksi kiinni.

"Kotimaan" matkailua

Kylläpä taas on kulunut aikaa viimeisistä kirjoituksista. Minulle varmaan tuli sellainen "Writer's block", niinkuin kaikille suurille kirjailijoille. Tänne on tullut todellinen syksy, kylmyys ja harmaus, vaikka päivittäinen vaihtelu onkin suurta. Lauantaina aamupäivällä oli yllättäen trooppisen lämmin ja kostea sää, joka enteili myöhemmin samana päivänä alkanutta syysmyrskyn tapaista. Sen sateen ja tuiverruksen seurauksena viimeisetkin lehdet ovat pian jo tippuneet puista, ja olisi syytä tehdä uusi haravointikierros, mutta ei se enää ole niin mukavaa... hartiat tulivat kovin kipeäksi ja pihakin on paljon ankeampi katsella; puuha alkaa maistua työlle! Siksi sunnuntaiaamuna olikin helppo valita haravoimisen sijaan retki Baltimoren National Aquariumiin (www.aqua.org).Ajo oli ruuhkattomana ajankohtana lyhyt, n. 35min, eikä lippujakaan tarvinnut jonottaa näppärän internetlippuvarauksen ansiosta. Koko "akvaario" on itseasiassa akvaario-terraario, sillä siellä on esimerkiksi Australian eläimiä sekä lavastettu sademetsä, jossa papukaijat ja kuulemma joku laiskiainenkin asustavat. Ja sitten siellä on tietysti ne kalat ja delfiinit ja sammakot. Ehdimme tutkia vain osan koko mahtavasta kompleksista, sillä kun Liljalle tulee nälkä, sille ei auta ehdottaa että katsotaanko vielä pikaisesti amfibit. Kesällä kävimme Kotkassa Maretariumissa, jonka valikoima edustaa varsin hienosti Suomessa tavattavia kalalajeja ja on siksi tälläiselle mökkikalastajalle mielenkiintoinen. On tietysti ymmärrettävää, että eksotiikassa ja kokoluokassa Baltimore tekee toisenlaisen vaikutuksen. Suomen vesistöistä ei -onneksi- vedetä haikaloja näytettäväksi koko kansalle, ja evoluutioteorian mielekkyyden voisi oikeasti kyseenalaistaa jos Suomenlahden rakkolevän ja ahvenruohon vihertämissä vesistöissä sujahtelisi keltaisen ja sinisen kirjavia perhoskaloja. 

Kotimatkalla päätimme tehdä mutkan, tai mutkia matkaan, sillä oli kiva ajella ja katsoa muitakin maisemia kuin kotikatua ja tutuksi käynyttä reittiä kotoa Giantille. Äkilliset muutokset reittisuunnitelmaan mahdollistaa auton navigaattori, josta olemme kuitenkin neuvottelematta samaa mieltä: huonompaa navigaattoria saa etsiä! Sinänsä voisi luulla että ottaa paineita pois matkailusta, kun molemmat voimme aina harharetkien sattuessa kohdistaa syytökset auton keskipaneeliin, mutta kyllä siinä oikeasti hymy oli hyytyä muutaman kerran... Vaikka meitä oli kaksi tuijottamassa ja tulkitsemassa ohjeita, onnistuimme ajamaan melkoista kiharaa käännyttyämme kahteen kertaan tarkoitettua aikaisemmasta risteyksestä ja kerran ajettuamme ohi tarkoitetusta risteyksestä. Lopulta pääsimme kohteeseen eli Annapolisin rantakaupunkiin. Vaikutti oikein mukavalta kesälomakohteelta. Niilo taisi jäädä odottelemaan, että missä se poliisi oli. 

Anteeksi, koivu, pahat aatokseni..

Heti alkuun täytyy sanoa, etten kirjoita nyt tuoreista (ONNEA!) sukulais-Koivuista vaan ihan siitä valkorunkoisesta puusta.

Palataanpa ajassa taaksepäin. Kun täällä alkoi n. 4 viikkoa sitten ensimmäiset lehdet tipahdella puista, haravoin ilolla ja innolla lehtiä etupihallamme ja mietin, miksiköhän muistikuvat haravoimisesta kotipihalla Naantalissa ovat lähinnä kyllästyttäviä. Sitten tajusin, että on ihan toista haravoida isoja vaahteranlehtiä, jotka menevät vielä mukavan käppyrään ja irtoavat maasta helposti, kuin niitä pieniä, lituskaisia (ja usein märkiä) koivun lehtiä, jotka sinkoilivat haravan piikkien välistä takaisin haravoidulle alueelle. Ja olin voitonriemuinen: kyllä tälläinen Hollywood-haravointi, josta ei tule edes hiki, sopii minulle! Mutta ylpeys ja lankeemus, tai joku muu sopiva suomalainen nöyryyttä kunnioittava sanalasku nyt tähän, sillä arvatkaas mikä takapihalla odotti! Jättimäinen puu pienenpienine lehtineen. Takapihamme on kauttaaltaan hieman mustikan lehteä kookkaampien lehtien peitossa, ja niissäpä riittääkin työtä... miksi ikinä manasin koivua, kun se olisi ihan kelvannut kyllä. Näin sitä sokaistuu suuren maailman kotkotuksissa, eikä osaa aina antaa kotimaalle ja sen sinnikkäille koivupuille arvostustaan....

Onneksi naapuri lainasi haravaansa, ja jos se mikä talon puolesta oli käytettävissämme, näytti suurelta, niin tämä vasta on jättimäinen. Lisää listaan "Amerikassa kaikki on suurempaa". Sillä voisi rapsuttaa huomaamattaan Niilonkin lehtikasaan.

Huomenna kadulla kulkee imuriauto, joka imuroi mukaansa lehtikasat, ja vaikkakin automme on kiiltävä, on se myös täkäläisten Vanien ja SUV:ien ja tila-autojen rinnalla aika pikkuinen, joten täytyy ehkä siirtää auto muualle, etteivät imuroi sitä lehtien mukana! 

Sairausvakuutusrumbaa ja arkipäivän dramatiikkaa

Vielä Suomessa ollessamme katselimme Michael Mooren dokumenttielokuvan "Sicko", joka käsitteli mm. USA:n terveyden- ja sairaudenhoidon nurinkurisuutta sen ollessa vakuutusyhtiöiden kommervenkkien vääristämää. Elokuvan näyttämä todellisuus näytti pöyristyttävältä ja vakuutusyhtiöiden "lääketiede" vaikutti olevan aivan joltain toiselta planeetalta kuin millä me elämme. Silloin jo mietimme, voimmeko edes lähteä tänne jos Lilja esimerkiksi ei saisikaan edes vakuutusta sairaushistoriansa perusteella. Koska vakuutus luvattiin, uskalsimme lähteä, mutta nyt olemme ensimmäistä kertaa törmänneet vakuutusyhtiön tekemään käsittämättömään kielteiseen päätökseen. Lääkäri haki vakuutusyhtiöstä Liljalle maksusitoumusta, jotta hänelle voitaisiin antaa RS-virusvasta-ainetta ko. viruksen epidemiakautena. RS-virus on siitä kurja, että se voi aiheuttaa hengitysvaikeuksia lähtökohtaisesti terveellekin lapselle, ja siksi tiettyjen riskiryhmien sairastuminen pyritään näillä rokotteilla estämään. Lilja kuuluu riskiryhmään, koska hänellä on keskosuudestaan johtuen BPD eli vapaasti muotoiltuna "keskosen keuhkotauti". Kriteerit BPD:n diagnosoimiseksi ovat samat Suomessa ja USA:ssa. 

Amerikkalaisen pediatriyhdistyksen mukaan kriteerejä tämän rokotteen saamiseksi on monenlaisia, ja varmasti joissain tapauksissa vakuutusyhtiö voi löytää porsaanreikiä, joiden perusteella joku ko. rokotteen tarvitseva lapsi ei sitä saakaan. Mutta mitäs sanotte tästä: 

A) Yksi kriteerikokonaisuus, jonka perusteella lapsi on oikeutettu saamaan rokotteen, on se että lapsi on syntynyt keskosena ja hänellä on BPD  

B) Lilja on syntynyt keskosena ja hänellä on diagnosoitu BPD. 

C) Vakuutusyhtiön ratkaisu oli seuraava: Kriteerit eivät täyty.

Tavataanpa nyt yhdessä kohdat A) ja B) läpi: Keskonen. BPD. Erityisesti haastan tässä kohdassa lakimiehen persoonan omaavat ihmiset testaamaan sisälukutaitoani. Oikeastaan naurattaa, melkein. Jollei närkästyttäisi niin paljon. 

Seikka joka sai jo oikeasti hymyilemään, oli se kun soitin lääkärin vastaanotolle ja keskustelin hoitajan kanssa siitä, miten nyt edetään. Hoitaja sanoi useaan otteeseen, vakaumusta pursuavalla äänellä: "We'll fight for you." Dramatiikka näköjään kuuluu olennaisena osana amerikkalaiseen arkipäiväiseen vuorovaikutukseen, ei pelkästään presidentin puheessa tai "Rescue 911" ohjelman välispiikeissä. Eipä silti, luultavasti taistelu on lähinnä se sana jota täytyy käyttää kun kuvaillaan vuorovaikutusta sairasvakuutusfirmojen kanssa. Valitettavasti en voi itsekään olla aivan varma siitä, etteikö tästä vielä tulisi taistelu. Vaikka kaikille pitäisi olla päivänselvää, ettei kriteereissä ole mitään epäselvää. Kuten yllä totesin, "Sickon" perusteella vaikuttaa siltä, että vakuutusyhtiöiden lääketiede ei ehkä olekaan samasta oppikirjasta kuin sairaanhoidon saralla oikeasti työskentelevien lääketieteen ammatilaisten, ja silloin BPD:kaan ei ehkä aina ole BPD. Siitä johtunee sekin, että sairaanhoidon palveluita tarjoavat firmat kuten tämänkin lääkärin vastaanotto on harjaantunut käyttämään "likaisia" keinoja (joku sanoisi lakimiesmäisiä keinoja... ;) ) taistelussaan oikean ratkaisun saamiseksi. Niinpä aiemmin mainittu hoitajakin kertoi minulle, että he kyllä tulevat voittamaan tämän taistelun, sillä he sanovat vakuutusfirmalle, että jos rokotetta ei makseta, he lähettävät lapsen jokaisen flunssan yhteydessä sairaalaan ja se tulee maksamaan vakuutukselle paljon enemmän. Tässä maassa ilmeisesti faktat eivät puhu puolestaan. Tälläiset toimintamallit ovat luultavasti jo niin syvään juurtuneita, että tarvitaan enemmän kuin yksi Obama korjaamaan tilanne.

Wisteria lane?

Kotikatu on kiva. Tämän korttelin matkalla Ewing drivea asuu ainakin 7 lapsiperhettä meidän lisäksemme. Joukossa on muutamia stay-at-home -äitejä, joita ei tosin niin usein aamupäivästä kotona/pihalla näe, sillä heillä on kolmen tai neljän lapsen kanssa melkoinen rumba kyyditä lapsia kouluun, kaverin luokse ja hakea harjoituksista. Lisäksi täkäläiseen kulttuuriin ei kuulu lähteä lasten kanssa ulos, jos siellä ei sateisen tai viileän sään vuoksi voi olla pukeutuneena sammareihin, villaneuleeseen ja toppaliiviin... siis LAPSET, eivät äidit! Mukavan poikkeuksen tästä tekee Hollannista kotoisin olevan perheen poika Kasper, jolle kiskotaan haalarit päälle vesikelillä. Hyvällä säällä, sen sijaan, ja eritoten viikonloppuisin, kadun talojen pihoilla parveilee lapsia ja vieressä seisoo vahdissa tönöttäviä äitejä. Autoja, kolmipyöriä ja muita vempeleitä lainataan sujuvasti ristiin rastiin. Itse olin epävarma missä menevät naapurituttavallisuuden rajat, mutta Kasperin äidin "luvalla" katson mihin Kasperin annetaan mennä ja annan Niilon suurinpiirtein mennä perässä. Siellä sitten minäkin tönötän Lilja kainalossa tai vaunuissa ja välillä juoksen hakemaan Niilon takaisin jostain luvattomasta suunnasta. Vaikka täytyy sanoa, Niiloa keuhuakseni, että hienosti se yleensä tottelee. Marmattaa, mutta tottelee. Yrittää ensin perustella "Eikun minä vähän katson ensin", mutta tulee sitten pois jos edelleen komennan. Vain kotiin/sisään lähteminen saa kamalan protestihuudon aikaiseksi. Siitäpä naapurin setä saikin kimmokkeen ehdottaa Niilolle, että tuletko mieluummin meille, ja ojensi kätensä. Ja Niilohan luottavaisena ojensi kätensä ja oli menossa vielä toistaiseksi vain huonosti tuntemamme naapurin luo kylään... yksin. Ehkä tämä on seikka, johon joudumme vielä kiinnittämään tarkempaa huomiota?! 

Jotenkin parhaiten samalla aaltopituudella kanssani ovat ne äidit, jotka ovat alle kymmenen vuoden sisään muuttaneet tänne Euroopasta. Lisähaastetta kotiäidin elämään tulee kielikylpemisestä: yritän jutella jonkin verran saksaksi Saksasta kotoisin olevan Kirstenin kanssa ja kangerran kieltäni hollannin korahteluihin Hollannista tulleen Nicolletten kanssa. Repertuaarin voi laajentaa espanjaan, jos käy lähipuistossa. Puistossahan ei juuri äitejä näe, vaan pienetkin 6kk ikäiset vauvat ovat siellä usein nannyjensa kanssa, ja nannyt taas ovat usein jostain espanjankielisistä maista. Ja eilenpä eräs nannyista kyseli olenko omieni kanssa, vai olenko vain lapsenvahtina. Ja että hänellä olisi ystävä joka tarvitsee töitä. No, enpä vielä palkannut nannya, vaikka ostoskeskuksissa hengailu olisi huomattavasti helpompaa jos lapset olisivat nannyn hoidossa! 

Kurpitsaraastetta portailla

"Pumpkin patchista" Halloweeniksi hankkimiamme kurpitsoita (2 isoa, 2 pientä => meidän perhe) verotettiin jo hyvissä ajoin ennen Halloweenia; oravat aloittivat nakertamalla "Liljaa" ja seuraavaksi jatkoivat varastamalla sekä "Liljan" että "Niilon". Vastuullisena vanhempana siirsin "Sannan" ja "Jussin" turvaan sisään, kunnes H-iltana laitoin ne jälleen portaille. Vajaan viikon ne säilyivät koskemattomina (naapurustossa on riittänyt mässäiltävää), mutta nyt oravat röyhkimykset ovat siirtyneet suurriistan kimppuun: "Sanna" on korkattu ja portaat ovat kurpitsaraasteen peitossa. Inhosin Suomen jokasyksyistä lounasruokaloiden kurpitsasäilyke-salaattivillitystäkin, eikä tämä raaste viehätä minua sen enempää. Oravat toki ovat ihan sympaattisen oloisia elikoita, ja täällä ne vieläpä ovat isompia (Amerikka on Amerikka) ja pörröisempiä. Huomattakoon että poliittisesti korrektin itärannikon tyyliin rotukiintiökin on täytetty -oravia on paitsi ruskeita ja harmaita, myös ihan mustia. Mutta silti, kun ne oravamaiseen tapaan nykivät häntäänsä ja säpsyvät, olen aina ihan varma että niillä on jotain kirppuja tai muita kutkaa generoivia loisia. Ja sanokaa vaan paranoidiksi, mutta täällä ulkomailla kun tuntosarveni lasten suhteen ovat vielä erityisen herkässä vireessä, niin mitä luulette mielessäni liikkuneen kun Niilo hypisteli mielissään portailla olevaa keltaista silppua ja kehitteli siitä leikkeihinsä "porkkanaraastetta". Kurpitsat lähtivät muihin maisemiin ja -häh häh- tuossahan pörröhäntä ihmettelet, mitä tapahtui lounaallesi! Mene Mac Donaldsille, niin muutkin täällä tekevät. 

Our sweet little butter cups

Sekalaisia juttuja

 Voisi luulla, että hiukan vaille 3-vuotias poika olisi jotenkin yksitotista keskusteluseuraa, mutta Niilohan puhuu ihan meidän aikuisten tyyliin...! Vähän niinkuin meillä jo lentäväksi lauseeksi muodostunut Annin (tuolloin 2v ?) vastaus "Mitä sinulle kuuluu?" -kysymykseen: "Kotimaista".

Meillä ehkä komennetaan aika paljon, päätellen siitä miten paljon Niilo testaa sitä muihin. Tyypillistä on, että Niilo ohjeistaa meitä ruokapöydässä: "Otapa myös vähän perunaa välillä, äiti"  ja "Juopa isi maitoa". Sofistikoituneempi yritys kokeilla määräävää roolia koettiin eilen, istuimme autossa matkalla lääkäristä kotiin. Niilo aloitti keskustelun: "Mihin me mennään?" "Kotiin syömään lounasta." Mietintätauko. Niilo jälleen: "Mitäs tosta on sanottu?" "Mistä tosta?" "Tosta sanomisesta." "Mistä sanomisesta?" "Tosta syömisestä-sanomisesta." "No mitäs siitä sitten on sanottu?" "No että... ei saa syödä." Vähän lattea loppu hyvin alkaneelle jutulle.

Eilinen lääkärissäkäynti liittyi siihen, että Liljalla on korvatulehdus. Se ei ole muuten kiva juttu, mutta antaa meille huonosti nukkuneille vanhemmille jotain toivoa siitä, että tämä nykyinen meno voi ehkä muuttua vielä. Liljan unet ovat tänne muuton jälkeen olleet koko ajan huonommat kuin ennen, syitäkin varmaan on ollut; aluksi jetlagia, flunssaa, sitten hampaita ja tikapuuhermoston pakottava 

tarve ryömiä silloinkin kun korkeammat aivotoiminnat ovat unessa. Kuluneet 1,5 viikkoa ovat lisäksi olleet aivan omaa luokkaansa. Voin kuitenkin todeta, että on hieno taito osata nukahtaa parissa minuutissa, kun kerran joutuu toistuvasti heräämään 20 min välein, tai viimeistään 45 min päästä. Se on melkoista jumppaa yökaudet, kun sieltä lattianrajassa olevalta patjalta kampeaa itsensä ylös, ottaa pari ristiaskelta ja hypyn ohi narskuvien lattialautojen ja sitten huojuu hetken pinnasängyn vieressä palatakseen samoin tanssiaskelin takaisin. Ja kun ruho valahtaa voihkaisevalle patjalle, kuuluu pinnasängystä jo seuraavan kitinän alku. Kun lisäksi päiväuniaikaan kipittelen alakerrasta yläkertaan useita kertoja edestakaisin taputtelemaan pepulle, on mielestäni sanomatta selvää että tämänkaltaiseen urheilijanelämäntyyliin kuuluu olennaisena osana päivittäiset browniet.

Kerronpa nyt vielä pari detaljia perheemme uusimmasta jäsenestä, Imurista. Tälläisenä amerikkalaiset haluavat sen: Kaikki raskas on haluttu koota varren ympärille, joka seisoo jättimäisen suuttimen päällä. Äärimmäisen raskas liikuteltava, epäkäytännöllinen pienissä nurkissa ja pitää hirvittävää meteliä, pelkän äänen perusteella voisi luulla että se rouhii parkettia silpuksi. Eli tällä vekottimella emme pääse pitkälle yrittäessämme poistaa Niilon imurikammoa, mutta niin päin homma voi toimia, että eurooppalaistyyppinen imuri voi olla ihan lälly tämän kokemuksen jälkeen.

Huonoja ostoksia, hyviä ostoksia

Ikea luotettavan laaduttomana firmana on saanut kunnian toimia meidän huonekalutoimittajana, kuten niin monen muunkin maasta maahan muuttajan kohdalla. Kohtalainen valituslista olisi ollut aiheellinen yhden ja toisen sieltä hankitun tarvikkeen kunnon perusteella, mutta hyvänä esimerkkinä käyköön villalankamatto. Ajattelimme sen olevan mukavan lämmin lattialla kun talvi tulee. Kuitenkin kuluneiden ensimmäisen 3 viikon jälkeen voidaan alkaa pistämään vedonlyöntiä pystyyn, tyyliin "koska tulee ensilumi": milloin matosta on lähteneet viimeisetkin karvat ja jäljellä on enää ranka? Itse veikkaisin ettei kestä jouluunkaan saakka. Nukkaa on irronnut päivä päivältä enemmän, koko muu kämppä ja lapset on valkoisen nukan peitossa. Valistuneena kuluttajana imuroin mattoa vuokranantajan jättämällä imurilla säännöllisesti, mutta sillä ei näyttänyt olevan juurikaan vaikutusta. Totesimme myös, ettei imurilla ollut vaikutusta lastenhuoneen punaisen kokolattiamaton syövereihin tunkeutuneeseen valkoiseen nukkaan ja luulimme, että joudumme kutsumaan rescue-carpet-squadin paikalle. Tiesimme, että imuri ei ole ykköslaatua, mutta siinä vaiheessa kun huomasin hinkkaavani riisin jyvää imurin suuttimen alla edestakaisin, päätin että kahta vuotta en tätä hommaa jaksa vaikka kuinka tekisi hyvää vatsalihaksille. Ostimme erityisesti lemmikkien karvojen imurointiin suunnitellun möykkämasiinan. Ja katso: Nukka lähti! 

Trick or treating

Olisitteko yllättyneitä jos kertoisin, että kuvan Norsu sai aikaan ihastuneita huokaisuja ja kehuja kaikilta vastaantulijoilta... mukavaa vaihtelua luurangoille ja käveleville silmämunille (sic). Kurpitsa (suomeksi ei kuulosta oikein sopivalta hellittelynimeltä, toisin kuin englanniksi -my little Pumpkin!) oli kyllä söpö, muttei sitä kaikki varmastikaan kurpitsaksi oivaltaneet. Katsoivat vaan, että onpa pulskalla pojalla oranssi potkupuku.

Välillä tungeksinta talojen portailla kävi varsin hankalaksi, kiireiset karkinmetsästäjälapset syöksyivät ovelta toiselle ja ainakin osa suuremmin puhumatta kouraisi karkit kassiinsa ja juoksi taas pois. Pienemmät olivat jäämässä jalkoihin, ja kun sitten itse siellä Niilon turvana kuljin, tunsin itseni hengenvaarallisen isoksi parveilevien lasten keskellä. Niilon haamukassi pursuili karkkia, jotka laitoimme (lähes kaikki) kotona takaisin kiertoon eli jaettavaksi edelleen. Myöhemmin illalla kun olimme itse kotona ja ovikello ajoittain soi, teinitytöt olivat kierroksellaan vähemmän kiireisiä mutta sitäkin hihkuvaisempia. Niilo norsuasussaan ja Lilja ihan vaan potkuhousuissaan saivat tytöt jumiutumaan portaillemme "Oh, soooo cute!", japanilaisperhe halusi aivan erityisen hihkunan saattelemana valokuvata Niilon. 

Halloween -haunted house on Ewing drive

Tänään "kuherruskuukausi" Amerikassa päättyy, kun nanny-Mummi astuu lentokoneeseen ja vie auttavat kätensä mennessään koti-Suomeen. Lapset päättivät samantien antaa mallia siitä, miten homma nyt pyörii.  

Aurinkoisessa ja vaihteeksi taas lämpimässä iltapäivässä auto kiidättää Mummin pois ja nojaan kahvikupin kanssa tietokoneen ääreen. Aikomuksena lukea Driver's handbookia ajokortin suorittamista varten. Lilja älähtää päiväuniltaan -liian varhain. Pinnasängystä tuijottaa minua väsynyt ja kiukkuinen tyttö ärtymyksen punastus kulmakarvoissaan, ilmiselvästi päättäneenä että on täysin ihmisoikeuksien vastaista makuuttaa lasta sängyssä keskellä kaunista päivää. Kun toivo unen palaamisesta on menetetty, poimin voitonriemuisen näköisen rääpäleen sängystä ja siitä alkaa koko iltapäivän kestävä nalkutus. Mikään ei ole hyvin, vain sylissä riepottaminen vastaa päivän laatustandardeja. Kun sitten luovutan ja haen Niilonkin sängystään (nukuttuja minuutteja 0, hyvää illanjatkoa kaikille), tulvahtaa huoneen ovella vastaan tuttu haju. Riemu on jo ratkeamassa muutenkin, mutta lopullisen silauksen tunnelmalle luo Liljan tauoton kiukkuinen rääkynä olohuoneessa ("ei TÄMÄ minusta ole kivaa, minä haluan maisemakävelylle") samalla kun pesen Niiloa kylpyammeessa. Kun sitten pesen käsiäni, Niilo jo huutelee olohuoneessa vaativasti "Lohduta Liljaa, äiti!". Sinänsä herttaista. Pinnaa kiristää edelleen  tavattomasti, kun yritän vaihtaa kiemurtelevalle ja kiukkuiselle, huutavalle tytölle vaippaa, ja taustalla 

kuuluu Niilon inttävä ääni "Mitä sinä vastaat, äiti? Mitä sinä vastaat, äiti? Mitä sinä...". Lopulta huokaan teatraalisesti ja kysyn Niilolta "Vastaan MIHIN?". "Minä kysyin, että mitä sinulle kuuluu äiti?" sanoo Niilo. Kerrankin, juuri oikealla hetkellä, Niilo ei tivaakaan että miksi banaani on keltainen.

Kun kerron, että minua harmittaa, kun Lilja on väsynyt ja kiukkuinen, Niilo lohduttaa: "Ei se haittaa, äiti. Minä pistän sinulle telkkarin päälle" ja katsoo aika hellyttävän lupaakysyvästi olkansa yli juuri ennen kuin sormi koskee televisioon. Emme käytä TV:tä lohdukkeena Niilolle, mutta ilmeisesti lastenohjelmat ovat Niilon mielestä kivointa mitä voi ajatella...  jälkiruoan lisäksi.

Tänään on kyllä muuten juhlatunnelmaa ilmassa, on Halloween-ilta ja puvut odottavat kaapissa. Nipa Norsu ja Lilja Kurpitsa lähtevät kierrokselle naapuruston karkkisangoille (keräyksen saalista odottavat ennenkaikkea karkinhimoiset äiti ja isä.. ). Toisaalta Rukan kura-asuakaan ei tarvittaisi asuksi; pelkokerroin nousee jo huippulukemiin pelkästään siitä kun mukana on väsymystään kirkuva hampaita tekevä kalju imeväinen sekä uhmaikäinen Kuningas Ei.

Hohhoijaa...

Miksi, MIKSI eri maiden täytyy tehdä kaikki vähän erilailla. Pelkästään mittayksiköiden erilaisuus saa joskus tuskastumaan, mutta ko. seikan historiallisia perusteita ei varmastikaan pyyhitä olemattomiksi koska erästä Sannaa asia ärsyttää. Lisäksi tämä pistorasia-asia, joka on tietty matkaileville ihmisille tuttu. Mutta jos nyt saatkin adapterilla reiät sopiviksi jollekin pikkuvempeleelle, jonka toit Suomesta tänne (jottei KAIKKEA tarvitsisi ostaa täällä erikseen), niin on eri asia onko jännite riittävä vempeleen toimimiseksi. Onnekkaassa tilanteessa saat vempeleen toimimaan vähän sinnepäin. Jotain toista vempelettä et saa toimimaan lainkaan. Olipa sitten kiva että senkin vempeleen pakkasin laukkuun viemään tilaa ja kiloja sallitusta lastista, kun samalla kotiin jäivät esim. toiset kappaleet (ihan ilman sähköä toimivia!) pyyhkeitä.

Sähkö ja mittayksiköt, joopa joo. Maassa maan tavalla. Sen sijaan, en nyt halua YHTÄÄN ymmärtää sitä, miksi täällä esimerkiksi "standardikokoinen" tyyny (siis sellainen jonka petaat vuoteeseen mukavoittamaan nukkumista) on muutaman sentin leveämpi ja 12(!!) cm pitempi kuin Suomessa. Ts. kun survon täältä ostetun tyynyn Suomesta tuotuun tyynyliinaan, on vielä mietittävä onko oikeasti mukavampi nukkua tyynyn kanssa vai ilman... sen verran paksu ja kova nakki tyynystä tuli. Ensin luulin että kauppakassiin oli kiireessä sattunut poikkeustyyny. Mutta seuraavaksi totesin, että Niilolle Ikeasta ostamamme pussilakanasetin "standardikokoinen" tyynyliina liehuu myös mittavana viirinä ja tulee olemaan koti-Suomessa epäkäytännöllisen suuri. Pyh. Sen havainnon seurauksena teinkin hiukan tutkimustyötä Ikean eri maiden nettisivuilla, ja totesin ettei Amerikka yksin ole poikkeava, vaan esim. Saksassa saman pussilakanasetin tyynyliinan koko on 80 cm x 80 cm (vrt. Suomen 50cm x 60cm). Suomi taitaa tässäkin suhteessa olla "karulla" linjalla. Heh heh vaan, naureskellaan nyt sitten näille pienille hassuille kulttuurieroille. Miehissä ja naisissakin on joskus eroja, muttei se aina naurata. 

Juttua Monsterista sekä Amerikkalaisesta lääkäristä

Monsteri, olkaa hyvät. Ja sillä on mitä erinomaisin tekohymy naamallaan. Only for you. Ja se vihreä on siis se mönkijä... Leikki sikseen, Niilon monsteriuteen voitte sitten itse ottaa kantaa täällä kyläillessänne! Mönkijän nimi on Niilon mielestä Monsteri. 

Niilon kaverisaldo on tällä viikolla jo selkeästi plussan puolella. Ensinnäkin, Niilon Turun bestis Arttu (terveisiä Köpikseen :) ) on Niilon mielestä aina silloin tällöin meillä täällä kylässä. Taannoin Arttu kuulemma kävi katsomassa Niiloa tämän odottaessa sängyssään että uni tulisi. Varmaan on ikävä. 

Sitten on myös joku ennalta tuntematon Elli, joka oli tänään Niilon ja Mummin kanssa ruokapöydässä. Hmmm.

Ja lopulta; kyllä Niilo on saanut ihan oikeita, lihaa ja verta olevia samalla kadulla asuvia kavereita. On muutamia 2-vuotiaita; hollantilaisperheestä ja teksasilais-saksalaisesta (no comments on that...) perheestä. Lisäksi yksi 4-vuotias, jonka kanssa kielimuuri katosi kuin taikaiskusta samalla sekunnilla kun kummankin ajopelit iskeytyivät nokkakolarissa yhteen ja riehakas kiljunta korvasi sanat. Se toinen kaksivuotias ei vielä paljoja puhu, joten hänen kanssaan kiljutaan muuten vaan. Niin kotoisaa, ihan kuin Kaarlon kanssa Turussa! Ehkäpä kohta Niilonkaan mielestä täällä ei ole pelkästään "tylsää" ja Niilo ei pyydä isää autoillessamme saman tien "ajamaan Suomen kotiin".

Liljasta vielä. Olimme tarkistuskäynnillä lääkärin luona. Olin huolekkaasti pakannut mukaan sairaskertomuksen, rokotustodistuksen, listan punnituksia ja mittauksia kuluneen 6 kk:n ajalta konvertoituna täkäläisiin mittayksiköihin, ja olin sitä mieltä, että tässä on täkäläisille malliesimerkki siitä miten hienoa työtä Suomen terveydenhuolto tekee. Mielestäni tälle lääkärille oli jäänyt tehtäväksi nyt vain mitata ja punnita ja sanoa että hienosti menee. No. Niin. Hektisesti höpöttävä (kuitenkin hyväksi ylistetty) lääkäri ei juurikaan vilkaissut tuomiamme papereita, teki minulle tiukkoja kysymyksiä kuin olisin jälleen ollut suullisessa tentissä jollain lastentautien osastokierrolla (hiki valui silloinkin), ja lateli heti litanian rokotteita jotka tulisivat pikimmiten annettavaksi. Tuli ihan sellainen olo, että siellä ajateltiin tämän lapsen hoidon olevan täysin retuperällä --omaa arvosanaani en olisi halunnut kuullakaan. Vaikka poistuessamme ajattelin lämmöllä ja haikeudella Suomen neuvola- ja keskosseurantapoliklinkan toimintaa, niin uskoisin että kyllä tämä tästä kunhan totumme täkäläiseen temperamenttiin ja toimintatapoihin.

Täällä annetaan esim. viitosrokotteita puolen vuoden ikään mennessä kolme, kun Suomessa rokotusohjelmaa on kevennetty uskoakseni ihan luotettavin perustein, ja sen mukaisesti Lilja on saanut tähän mennessä vain kaksi. Ja sitten vielä ensi viikolla influenssarokote sekä RS-virusta varten vasta-ainetta. Neulaa käytettiin myös verikokeen vuoksi sekä tuberkuliinitestiä varten. Joten piikkejä laitettiin jokaiseen neljään raajaan. Lilja oli hyyyyvin hyyyvin vihainen. Sen sijaan äiti ja isä olivat oikein tyytyväisiä, sillä painoa on todella tullut nyt lisää (nyt paino n. 6,4 kg), ja erityisesti pituutta (nyt n. 68,5 cm). Ja kun ajattelee, miten paljon tyttö kuluttaa touhutessaan lattialla ja saalistaessaan TV-kaapeleita, kenkiä, pistorasioita ym. niin on erityisen hyvä että energiansaannin nettobalanssi on kasvulle suosiollinen. 

Ensi viikolla käyn vielä Niilon kanssa rokotteella, saa nähdä aloittavatko ADHD-lääkityksen...