Saavutuksia ja ajoituksia

Kirjoittajan palikasta huolimatta joudun nyt päästämään vähän uutisia otsikoihin. Liljan elkeet ovat viime päivinä olleet sen tyylisiä, että eilen katsoimme parhaaksi vielä viimeiseksi illalla suorittaa hätämodifikaation Liljan sänkyyn. Tyttö näet aikoi siirtyä mahaliu'usta suoraan vertikaalipositioon, ja pinnasängyn kaiteen korkeus oli juuri sopiva sitä vasten pystyyn nousemista varten (ja sen jälkeen sen yli pää edellä lattiaan kopsahtamista varten). Niinpä iltapuuhien ohessa sängyn pohja laskettiin turvallisen alas (niin alas, etten nyt meinaa yöllä edes ylettää pohjalle asti taputellakseni Liljan yöllisistä konttausharjoituksista takaisin uneen).  Ja eikös vaan oltu juuri oikealla ajoituksella liikenteessä. Tänään on nähty ensimmäiset todelliset ja virallisen valvojan hyväksymät konttausliikkeet. Lisäksi myöhemmin illalla vaativa huuto kertoi, että nyt ollaan sellaisessa jumissa, josta ei päästä omin avuin pois. Se jumi oli ensimmäinen omin voimin seisomaan nouseminen! Siitä hetkestä on nyt todisteena ylläoleva kuva. Tärkeydessään lähes samalle viivalle yltää vielä eräs kolmas saavutus. Alla oleva kuva kertoo (jos oikein tarkasti katsotte tuonne oikean korvan yläpuolelle) siitä juhlavasta tapahtumasta, että tuo hulmuava tukkapehkohan menee jo ihan takkupörröön. Ihan vaan tiedoksi näsäviisaille kommentoijille. Jouluksi olen varannut 20 pientä rusettia letitettäväksi noihin kutreihin.

Niilostahan tiedetään, että lupaukset ruoasta ja herkuista saavat pojan lausumaan vaikka sonetteja. Kahteentoista Niilo oppi laskemaan sillä kun houkuttimena oli kaksi ksylitolpastillia yhden sijaan. Tästä oppimisvalmiudesta innostuneena veimmekin Niilon välittömästi Smithsonian National Museum of Natural Historyyn eli Luonnonhistorian museoon. Onhan aika alkaa vertailemaan ihmisen ja apinan luurankojen yhtäläisyyksiä. Onneksi olemme herkkulupausten kanssa vasta ksylitolpastillitasolla. 

Siellä oli tietysti myös niitä kuuluisia dinosaurusten luurankoja, enkä tiedä kuka meistä oli eniten innoissaan. Niilon ensireaktio oli se, ettei hän ollut näkevinäänkään luurankoja, vaan kirmasi katsomaan kaikenlaisia pikkutilpehöörejä lähistöllä. Vasta varovaisen sivusilmällä arvioinnin jälkeen päätelmä ilmeisesti oli se, ettei luurangoista ole vaaraksi. Museo oli mahtava, ja vaikka vaelsimme siellä kahvitaukoineen 2,5 tuntia, iso osa jäi jälleen näkemättä. Baltimoren akvaarioon verrattuna etuna on se, ettei pääsymaksu mennyt miltään osin hukkaan -sellaista ei nimittäin ole Smithsonianin missään museoissa!