perjantai 19. joulukuuta 2008

Joulutunnelmaa


Tällä mantereella ja myös Ewing drivella on koko joulukuun ajan, oikeastaan melkein jo sitä ennenkin, kehitelty määrätietoisesti joulutunnelmaa. Kaikenkaikkiaanhan tämä on "Holiday Season", käsittääkseni jo alkaen melkeinpä Halloweenista (voin kyllä olla väärässä tässä) ja siitä eteenpäin Kiitospäivän kautta Jouluun. Joulu ressukka jää juhlinnan mittavuudessa Kiitospäivän ja Halloweenin varjoon, eikä täällä tietenkään uskonnollis-poliittis-korrektisti yleensä toivoteta Hyvää Joulua vaan nimenomaan Happy Holidays. Koko sesonkia yhdistää kategorisesti ainakin kaksi asiaa: kurpitsaa syödään ja kaupat juhlivat mahtavilla kassatuloilla, sillä eihän minkään juhlan tunnelma synny ilman koristelukilpaa ja -tietenkin- joululahjoja. 

Naapurustoon on pikkuhiljaa enemmän ja enemmän ilmestynyt jouluvaloja pihoille, ja jopa joulukuusiakin jotkut ihmiset näkyivät laittavan olohuoneeseensa jo heti Kiitospäivän jälkeen eli aivan marraskuun lopussa. Yksi "villitys" täällä ovat tuollaiset koneellisesti ilmalla täytettävät ja sisältäpäin valaistavat hahmot jotka tönöttävät pihoilla. Talk about energy saving. Laittavat kuitenkin ajoittain valoketjut pois päältä, kuten myös nuo ilmatäytteisetkoristeet, jolloin pukit ja lumiukot ovat vain maassa makaavia tyhjiä värikkäitä säkkejä. Luultavasti miljoonan pikkulampun polttaminen yötäpäivää ja lisäksi tuollaisten ilmapallojen ylläpitäminen tuntuu kuitenkin jossain kukkaron tienoilla, kun talous on muutenkin monessa perheessä tiukilla.

Meidänkään perhe ei varsinaisesti kieri rahassa, mutta silti olemme hassanneet rahaa jonkin verran joulukoristeisiin. Syy miksi olemme halunneet pistää rahaa joulukoristeisiin, on se, että itseasiassa -ironista kyllä- vietämme ensimmäistä kertaa joulua omassa kodissa! Suomessa koristelut ovat aina jääneet vähän satunnaiseksi ja olemme sen seurauksena onnellisena paenneet oman kodin puuttuvaa joulutunnelmaa erilaisiin mukavuutta, lämpöä ja joulutunnelmaa huokuviin koteihin; Mummilaan tai Mammalaan tai Ukkilaan tai viime jouluna ainakin osa perheestä Niilon toiseen kummilaan (by the way, TYKS:n joulutunnelmakin oli itseasiassa hehkeämpi kuin meidän oman kodin, siellä oli kuusikin... ). 
Ja tiedättehän, koska kerran niihin koristeisiin rahaa on nyt laitettu, niin ilo on niistä otettava täysillä irti - myös koska se tässä ympäristössä on sosiaalisesti hyväksyttävää: olen ripustanut ensimmäiset koristeet jo heti silloin kun ne ostin eli itsenäisyyspäivän maissa. Ja se että ostin ne jo silloin, johtuu siitä, että Kiitospäivän jälkeen se vimmattu koristeluralli näkyy myös kauppojen hyllyillä. Jos haluat valita koristeesi, etkä tyytyä siihen sinisellä kimalteella kuorrutettuun sateenkaaren väreissä vilkkuvaan porofiguuriin, niin parempi lähteä vaan ajoissa liikenteeseen. Olenkin sitten valikoinut juttuja sillä mielellä, että niistä tulee mukavia tuliaisia Suomeen -erityisesti lapsille. Muistan itse lapsena pitäneeni Joulun tärkeimpänä tunnusmerkkinä sitä, kun esiin kaivettiin Amerikasta tulleita ihanan värikkäitä ja iloisia koristeita --sen sijaan olkipukit eivät oikein koskaan tenhonneet satumaisella olemuksellaan. Niinpä Niilolla ja Liljalla on nyt omat Joulusukat ja niihin koristellut ripustuskoukut; Niilo sai valita ihan itse omansa ja luulen että olisin 30v. sitten itse valinnut saman "lumen" kuorruttaman pikkumökin. Toivottavasti ne ovat sitten heidän mielestään vuosia tästä eteenpäin ne tärkeimmät mitä pitää Jouluna olla esillä.

Muista jouluvalmisteluista täytyy mainita Piparkakkumökin valmistus, johon Niilokin innolla osallistui. Koristeluissa kuten askarteluissa muutenkin joudun nielemään oman perfektionismini ja antaa palaa vaan, miten Niilo sitten parhaaksi näkee. Siis että jos joulupukkiin liimataan Tomi Traktorin kuva, niin sehän on pikkujuttu ja jos nyt piparkakkumökin koristekarkit onkin kaikki yhdessä kasassa, niin väliäkös sillä, sehän syödään kuitenkin. Sama pätee Joulukuusen koristeluun; se ei ehkä nyt ole mikään visuaalinen sinfonia, mutta jos sitä oltaisiin kaivattu, olisimme voineet tehdä kuten televisiossa amerikkalaiset: spraymaalataan kuusi kauttaaltaan kullalla ja sitten vielä spraylumikerros kauttaaltaan jonka jälkeen voidaan ripustella kullanväriset 1) tekoamaryllikset, 2) lokin kokoiset rusetit, 3) jalkapallon kokoiset pallot. 

Piparkakkutalon liimaukset eivät vaan oikein ottaneet pysyäkseen, mutta hei eikös Erikeepperi ole silleen ihan hyvä, että lapsetkin voi sitä käyttää..?

9 kommenttia:

Katriina kirjoitti...

Ai jos siitä halloveenista vois jotain johtopäätöksiä vetää niin jopa riittää ornamenttia!

Mutta mutta, kun siellä teilläpäin ei oikeen niitä katuvaloja ole niin onhan se sitten ihankiva (!) että valaisevat jalankulkijoiden polkuja edes näin

ainiin, jalanhan ei kukaan kulje eikä pimeellä kukaan ole ulkona

mutta enivei
season's greetings kaikille

Unknown kirjoitti...

Jouluihmisenä olen hiukka huolestunut tästä skandinaavisesta suuntauksesta, jota nyt jouluna ovat Avotakat pullollaan: MUSTIA sisustukseen sopivia tekojoulukuusia, mustia joulukuusenkoristeita, pöytäliinoja, mustavalkoisia joululahjoja. Nythän on niin, että
Joulukrääsä on must!
Lasten kanssa väkerrettyjä vinoja piparkakkutaloja, joulusukkia, punaista, vihreää kultaa ja mirhamia! Sano Satutäti

Unknown kirjoitti...

Siellä Ameriikasssa (sic) on varmaan ihan kauheita kitschejä "Keeping up with the Joneses" - Las Vegas -joulukoristeluja... kuten kuvat jo vähän kertovat...

Miten Niilo on odottanut joulua nyt, kun se jo tajuaa vähän enemmän kuin vuosi sitten...? :-)

Ja mua kiinnostaisi Liljan ja Niilon pään ympärysmitat, ja mitä ne voisi olla keväällä...

Terveisin Pipoja Virkkaava Setä... :-)

Ville kirjoitti...

Mekin laitettiin joulukoriste.

Joulukoristeeksi sen tunnistaa tietysti erityisesti siitä, että poikkeuksellisesti ehdimme saada sen paikoilleen ennen joulua. Lisäksi siinä on lamppu ja kimaltavaa koristelua. Selvä joulusellainen siis. Soveltuu toki erinomaisesti myös pääsiäisen ja vapun juhlistamiseen, mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät.

Kyseessä on tietenkin semmoinen viisisakarainen ikkunaan ripustettava pahvitötsätähti. Tuntuvat olevan kovasti muodissa tällä hetkellä, ainakin täälläpäin. (Pumpattavista joulupukeista ei täällä onneksi olla vielä kuultukaan.)

Tosi hiano. Makso kun syötävä mutta onneksi ehdin putistaa ne kimalteet sänkyvaatteista ennen kuin Seija ehti kotiin.

Tähden kokoaminen ei periaatteessa vaadi muuta kuin solmii kaksi langanpätkää yhteen. Jotenkin vaan hiki valui ja koko huusholli oli yltäpäältä hopeakimalteen peitossa ennen kuin tähti suostui yhteistyöhön. Diivailun makua sano. Siivoamiset ja verhotankokiipeilyt mukaan lukien operaatio vei jotain puolitoista tuntia.

No ainakin se on handmade ja tosi ekologinen. Paketissa meinaan sanottiin että ne vastustaa kertakäyttökulttuuria. Jehna. Tuotteen toteutustapa ei kyllä erityisesti kannusta uudelleenkäyttöön.

Pisteenä iin päällä on se tötsän sisään ostamani hieno energiansäästölamppu. Suomessahan myydään halpamallien lisäksi jotakuinkin kahta merkkiä, Megamania ja Osramia. Kannattaa muistaa että näistä Megaman on se vihreämpi vaihtoehto. Sillä kertaa myöskin ainoa.

Vihreänä loistavaa joulutähteä olemmekin aina toivoneet.

Mutta hiano se on.

Sanna kirjoitti...

Heh heh, minullakin on täällä ikkunassa paperitähti, jonka sisällä on energiansäästölamppu Ikeasta! Värisävy kelmeän kellertävän valkoinen -ainakaan ei ole vihreä. Suomessa olin sellaista paperitähteä haikaillut, mutta verhotangon puuttuessa ja ollessani haluton porailemaan seiniä enempää kuin on pakko, en ollut sellaista hankkinut. Nyt on verhotangot ja siis tähti myös.

Seija kirjoitti...

Hyvä Tuomas joulun tuopi...
Myös meillä ripustellaan jouluvaloja mutta harmaaseen ja hämärään päivään,aurinkoahan ei ole näkynytkään päiväkausiin.
Jouluvalmistelut ovat täälläkin käynnissä; kinkku likoaa kymmenprosenttisessa suolaliuoksessa (Ukko-Kaukon ohjeen mukaan), lantut odottavat ( ne sopivan pienet ja hieman vihreät) kylmiössä ynnä muut laatikkotarpeet ja radiosta kaikuu Rekiretki. Mieleen tulee lapsuusaikojen joulun vietto Kiviahossa eli Jussin mummolassa ja tapaninpäivän rekiretki Repokankaan mummolaan Urmas-hevosella, silloinhan oli aina paljon lunta ja kunnon talvi!
Teille kaikille, Sannlle, Jussille, Niilolle ja Joulu-Liljalle oikein Lämmintä ja Tunnelmallista Joulua sinne uuteen kotiin uudella mantereella
toivottelevat
Seija ja Eko

Unknown kirjoitti...

Tuli mieleen tuosta "Happy holidays"istä Helvetia... :-)

Sveitsin virallinen nimi on latinaksi, Confoederatio Helvetica. Latinaksi siksi, ettei vaan tule suosituksi jotakin neljästä virallisesta kielestä.
(Saksa, Ranska, Italia ja Romansh [retoromania])

Katriina kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Katriina kirjoitti...

Hei, jos nämä ilmatäytteiset ihanuudet tuotte kotisuomeen, teidän varmaan tarttee ostaa oma/rivitalo . ei ne Kaskenkadun parvekkeelle mahdu - vai