maanantai 3. marraskuuta 2008

Huonoja ostoksia, hyviä ostoksia

Ikea luotettavan laaduttomana firmana on saanut kunnian toimia meidän huonekalutoimittajana, kuten niin monen muunkin maasta maahan muuttajan kohdalla. Kohtalainen valituslista olisi ollut aiheellinen yhden ja toisen sieltä hankitun tarvikkeen kunnon perusteella, mutta hyvänä esimerkkinä käyköön villalankamatto. Ajattelimme sen olevan mukavan lämmin lattialla kun talvi tulee. Kuitenkin kuluneiden ensimmäisen 3 viikon jälkeen voidaan alkaa pistämään vedonlyöntiä pystyyn, tyyliin "koska tulee ensilumi": milloin matosta on lähteneet viimeisetkin karvat ja jäljellä on enää ranka? Itse veikkaisin ettei kestä jouluunkaan saakka. Nukkaa on irronnut päivä päivältä enemmän, koko muu kämppä ja lapset on valkoisen nukan peitossa. Valistuneena kuluttajana imuroin mattoa vuokranantajan jättämällä imurilla säännöllisesti, mutta sillä ei näyttänyt olevan juurikaan vaikutusta. Totesimme myös, ettei imurilla ollut vaikutusta lastenhuoneen punaisen kokolattiamaton syövereihin tunkeutuneeseen valkoiseen nukkaan ja luulimme, että joudumme kutsumaan rescue-carpet-squadin paikalle. Tiesimme, että imuri ei ole ykköslaatua, mutta siinä vaiheessa kun huomasin hinkkaavani riisin jyvää imurin suuttimen alla edestakaisin, päätin että kahta vuotta en tätä hommaa jaksa vaikka kuinka tekisi hyvää vatsalihaksille. Ostimme erityisesti lemmikkien karvojen imurointiin suunnitellun möykkämasiinan. Ja katso: Nukka lähti! 

3 kommenttia:

Jaakko kirjoitti...

Ikean kamojen kanssa pitää olla tarkkana. Osa tavaroista on kuranttia, jopa hyvääkin (vaatekaapit, osa sängyistä, keittiökaapistot, lamput jne), mutta Ikeasta saa myös liki luokatonta kuraa. Yleensä kun käy katsomassa myyntinäyttelyssä, niin kalusteen eliniän kyllä voi nähdä päällekin päin. Lisäksi hinta on myös hyvä konsultti. Hinnat alkaen mallit eivät kauaa kestä.

Sanna kirjoitti...

Jep. Olen ostanut sieltä myös ihan ok kamaa. Valitettavasti laatua ei ihan aina ole voinut ennakoida hintalapun perusteella, se pätee molempiin suuntiin hintahaitaria. Lisäksi tavaroiden käsittely varastolla ja kotiinkuljetuksessa jättää toivomisen varaa.

Unknown kirjoitti...

Vieläkö Niilo - kuten kai suuri osa miesmerkkisistä - suhtautuu varauksella pölynimureihin?
Toivottavasti möykkämasiina on saanut
hänenkin hyväksyntänsä...