Kiitos, kiitos Desiree

Kiitospäivän viettoon lähdettiin Jussin työkaverin Desireen kotiin, lapset puunattuna ja punaposkisina... Hänen kotiinsa oli kutsuttu myös parikymmentä muuta, omasta alkujaan Filippiineiltä kotoisin olevasta suvusta, ja Desiree oli todella pistänyt parastaan kattauksen ja tarjoilujen kanssa. Erikoista sikäli, että hänen asunsa ja kattaukset hopeisine perintökahveleineen oli hieman ristiriidassa muun juhlaväen tyylin kanssa -asuja oli aviomiehen farkuista ja nukkaisesta villapuserosta alkaen vihreisiin leikkaussalikalsareihin (ilmeisesti päivystäjä oli kutsuttu myös aterialle). Ruoka oli hyvää, makeaa ja kanelista, kaikista lajeista ei pystynyt jäljittämään alkuperää mutta täytynee kysellä reseptejä. Vaikka meistä tuntui, että oli kovin jalomielistä kutsua tälläiset outolaiset kotiinsa, onnistui muu juhlaväki vaikuttamaan siltä että me olimme jaloja suostuessamme tulemaan heidän juhlaansa. Ak. sai aloittaa pöydän, ja isäntä tarjosi minulle toista komean kalkkunan jättimäisistä koivista, mutta teinkö sitten etikettivirheen vai mitä -ohjasin koiven seuraavana tulleelle Jussille. Juhlien jälkeen Jussikin oli sen verran hyvin ravittu, että kotona maan vetovoima kävi ylivoimaiseksi ja Niilon täytyi vähän korjata iskää. Alimpana vielä illan pukuloistoa, jonka täydentää asuun sopiva kuohkea kampaus.

Valituksesta huolimatta...

...ei elämä täällä ole kuitenkaan kurjaa, kuten tästä epäselvästä kuvasta käy ilmi.

Arkiruokaa

Varmasti ihmettelitte jo, missä viipyvät tarkemmat raportit täkäläisistä ruoka-asioista. Se ettei niistä ole vielä mitään kirjoitettu, ei tarkoita sitä etteikö aihe antaisi meille päivittäistä SUOLAA elämään, kaikin puolin. 

Jätän herkkuelämykset ja ravintolatkin tämän jaarituksen ulkopuolelle, sillä haluan nyt ensisijaisesti purkaa tunne-elämyksiä sieltä ällistys ja ällötys -poolista. 

Ruokakaupoista varmaankin parhaasta päästä ja monipuolisin on Whole Foods market, jossa kaikki on luomua ja hiukan kalliimpaa. Siellä on hienoa myös se, että vihannesosastolta löytyy yhtä ja toista juuresta (varmasti kylläkin sesongin mukaan), kuten nauriita. Valikoima kaikenkaikkiaan on siellä skaalan eksoottisemmalla kantilla. Huonoa siellä on näin perheellisen näkökulmasta se, ettei sieltä saa vaippoja ja jos siellä myydään wc-paperia jossain nurkassa, niin se on varmaan jotain silkkipaperia yksittäispakattuina. Se on myös meiltä katsottuna kohtalaisen ajomatkan päässä. Koska täällä saa ajella autolla muutenkin enemmän kun tarpeekseen, käymme mielellämme "lähikaupassa" jonne on vain 5 min ajo. Saman risteyksen vastakkasilla puolilla ovat Giant ja Balducci's. Ensinmainittu on "S-market" ja jälkimmäinen on herkuttelijan paratiisi, jonka rinnalla Stockmannin Herkku on Siwa. Giantissa siis käymme useimmiten, koska sielläkin on kohtuullisen hyvä vihannes- ja hedelmäosasto (juureslinjalla löytyy porkkanan lisäksi lähinnä palsternakka, jos löytyy) ja sieltä saa myös useimpia tuotteita luomuversioina. Ja vaippoja. Ja WC-paperia.

 

Porkkana on porkkana, ja sitä ei tarvitse enempää ihmetellä etenkin jos se on luomu. Oli ne luomustandardit täällä mitkä hyvänsä, uskoisin kuitenkin niiden täyttävän odotukset riittävän hyvin jos lähdetään siitä ettemme Suomessakaan aivan orjallisesti luomua ostaneet. 

Luulin myös että kanan rintapalat ovat kanan rintapaloja, sellaisenaan. Ihmettelinkin jo, ettei täällä ole sellaista ärsyttävää marinadivillitystä kuin Suomessa. Kerran jälleen päivittelin, että onpa mehukkaita ja muhkeita rintapaloja, kunnes epäilyksemme heräsivät syödessä: rintapalat olivat poikkeuksellisen "maukkaita", etenkin kun emme olleet valmistusvaiheessa lisänneet lainkaan suolaa. Paketin kylkeä tavaamaan vaan, ja pienen pienellä präntillä löytyi teksti "Soaked in broth for extra body"! Siis toden totta, kanan palat olivat uineet kanaliemessä ennen pakkaamista, ja jos kanaliemi olisikin yhtä kuin kanan luista ja muista teurastusrääppeistä keitetty litku, mutta arvatenkin liemi on lähinnä suolaa ja arominvahventeita.. BLÄÄH. Ruokahalu hiipui poikkeuksellisen nopeasti, vaikka on sitä ennenkin harmaasuolattua kinkkua(kin) syöty. 

Siispä päättelin: Ahaa, nyt selvisi miksi joidenkin kanapakkausten kyljessä lukee "minimally processed" -kuvittelin sen olevan amerikkalaisten hienostelua, pelkästään halpa keino vedota terveysintoilijoihin ja tapa ilmaista että tämä on ihan hyvää, vaikka sitä ei olekaan kieritetty taikinassa ja paistettu upporasvassa. Seuraavalla kerralla kaupassa tihrustin paketteja ja etsin tekstiä "minimally processed", kunnes lopulta noin kymmenes paketti ilahdutti ko. tekstillä. Ilo oli lyhytaikainen: heti seuraavalla rivillä luki: "cured with salt, soaked and rinsed"! Minimally processed! AINOASTAAN kuurattu suolalla, uitettu jossain liemessä ja huuhdeltu (sentään). Jatkossa otan lakimiehen mukaan kauppaan lukemaan paketteja ja kertomaan minulle mitä paketti voi lain mukaan sisältää, jos siinä sanotaan päällä pelkästään: "Chicken".

Myös muut pakkaukset ovat tehneet minulle tepposiaan. Otetaan nyt esimerkiksi tomaattipyree. Luultavasti en ole koskaan Suomessa tavannut tomaattipyree -purkin taustaa, mutta mausta päätellen siinä ei juuri muuta ole kuin tomaattia -ei ainakaan suolaa ja sokeria. Eilen keittelin pikaista tomaattikastiketta makaronille, ja huiskaisin ylimalkaisesti jotain mausteita joukkoon. Sitten syötiin ja Niilo halusi santsata ainakin kaksi kertaa nimenomaan makaronia, ei lihapullaa. 

Maistui ihan hyvin itsellenikin, ja kehuskelin Jussille että noin vaan hatusta tempaisin reseptin ja tuli aika yllättävän maukasta, olikohan salaisuus siinä tirauksessa balsamiviinietikkaa...  

 Arvatkaapa missä se salaisuus oli...

olikohan se "high fructose corn syrup" vai "spices" vai "grated romano cheese", vai joku muu noista paristakymmenestä ainesosasta. Uusavuttomuutta varmaan, etten ymmärtänyt että "paste" ei ole "puree", ja että pitää ottaa rillit (seuraavaksi hankintalistalla...) kauppaan että näkee, lukeeko tuotteen nimen alla "product", joka vesittää edellä viestitetyn ns. sisältöä kuvaavan termin. Lisäksi kannattaa etsiä tekstiä "no added salt", sillä pelkkä "Diced tomatoes" on oikeasti "diced tomatoes ja salt". Tätä englantia ei koulussa opetettu.

Uusi kirosana

Sunnuntai, siivouspäivä. Imuri. I mean, honestly. Aivan käsittämätön rakkine. Ei sitä voi edes alkaa selostamaan. Se täytyy nähdä ja kokea itse. Aion kehitellä täysin uudenlaisen lomakonseptin. Viikko meillä kylässä, ja vapaa imurinkäyttöoikeus. Sen kokemuksen jälkeen oma arki tuntuu taas hiukan kevyemmältä (tietysti jos imurointi ei kuulu arkeen, ei loman vaikutus ole sama). Sehän on loman tarkoitus?

Lapsiperheessä lapsiystävällisten manausten tarve on selvä. Tästä lähin pahin kirous minkä voi suustaan päästää on "Voihan Bissell!" (Bissell=imurin merkki, emmehän voi yleistää pahuutta koko imurikantaan. Tästä tosin joku voi olla toista mieltä...)

Amerikka, mahdollisuuksien maa!

Tämä aamu oli omistettu MVA:lle. Motor Vehicle Administration on se paikka jossa mm. suoritetaan täkäläinen ajokortti. Pitkällisen jännittämisprosessin, automaattivaihteiden omaksumisen, mielikuvaharjoitusten, reitin opettelun, paikallisten liikennesääntöjen opiskelun ja aina yhtä huonosti nukutun yön jälkeen nousin varhain, oikein laitoin ripsiväriä ja tankkasin aamupalan liiallista kahvinlitkimistä välttäen (ettei tule hätä kesken kaiken...). Laukkuun oli pakattu huolekkaasti passi, Suomen ajokortti, kansainväinen ajokortti, todistus 3 tunnin alkoholi- ja huumekurssin suorittamisesta, sekä erilaisia virallisia papereita joiden avulla virkailijat vakuutetaan siitä, että asun täällä. Enemmän kuin varsinaista ajokoetta ja kirjallista testiä, jännitin sitä että minun pitää päästä Bethesdasta Gaithersburgiin, ja se ei käytännössä ole mahdollista ajamatta moottoritiellä, jossa parhaimillaan taitaa tällä välillä olla 5 kaistaa suuntaansa. Puhumattakaan tiejärjestelyiden epäloogisuuksista... 

Nenästä kiinni pitäen sukelsin I-270 moottoritien autovirtaan, ja Jussin preppausten avulla selvisin perille ongelmitta. Tunnelma oli hyvä, kun totesin olevani suunnitellusti paikalla 40min ennen ovien avaamista klo 8.30 ja toiseksi ensimmäisenä jonossa. Hytistessäni odottamassa kylmä Kotiliesi seuranani, taakseni muodostui 200m jono muista siirtolaisista jotka olivat samoissa aikeissa liikenteessä. Jos olisin tähdännyt siihen kellonaikaan, jolloin toimiston ovet avataan, en olisi nähnyt ensimmäistäkään virkailijaa ennen puoltapäivää. 

Kun sitten pääsin esittämään asiaani ja tuomiani dokumentteja virkailijalle, tunnelma kiristyi välittömästi. Passini kelpuutettiin juuri ja juuri henkilöllisyystodistukseksi, mutta ajokortti olikin jo tarkemman syynäämisen alaisena -siinä kun ei ole syntymäaikaa, vain henkilöllisyystunnus... koska siinä kuitenkin on allekirjoitukseni, täti suuressa jaloudessaan hyväksyi senkin. 

Sen sijaan, ongelmaksi muodostui puuttellinen "proof of residence": Ohjeiden mukaan todisteita tarvitaan kaksi ja todisteeksi kelpaavat esim. tiliote, viralliset kirjeet, kuoret tai laskut valtion tai liittovaltion laitoksista, kuten kaasu-, sähkö- tai vesilasku, joissa on minun nimeni. Koska tiliotteet ovat Jussin nimellä ja laskuja tulee satunnaisesti ja ne maksettaessa myös taas annetaan pois, tilattiin tätä tarkoitusta varten minun nimelläni postimerkkejä U.S. postal officesta ja kuori toimituserittelyineen säästettiin. Edelleen minulle epäselvästä syystä johtuen sitä ei kuitenkaan kelpuutettu, sanoivat että kuoressa on voinut olla mitä tahansa... mutta jos kuoressa lukee, että se on minulle, 1st class mail U.S. postal officesta, niin miten se enempää voisi täyttää vaatimuksia? Mitä sillä on väliä, mitä kuoressa on ollut sisällä? Luulen, että ongelma oli siinä, ettei kuori äkkiseltään NÄYTTÄNYT viralliselta pieneltä kuorelta. Nämä kun on just niin pöljiä täällä... 

Toisena todisteena oli kopio vuokrasopimuksesta. Toki ohjeissa mainittiin, ettei kopio kelpaa, mutta Jussin todisteeksi se oli kuitenkin kelvannut koska hän kertoi sen olevan ainoa versio jonka hän oli saanut. No, minun kohdallani kopio ei kelvannut. Vänkäämisestä huolimatta (sitä taitoahan olen kotona viimepäivinä saanut treenata...). Lisäksi minulla oli mukana sähkölasku, joka oli ihan validia kamaa, mutta ei yksinään kelvannut. Kyllä hiiltymykseni oli sitä luokkaa, että oli pakko marssia ulos ennenkuin katsoisivat parhaaksi kutsua paikalle FBI:n korjaamaan talteen yhteiskunnalle vaarallisen henkilön.

Enpä tiedä, ehkä olin vain lähtökohtaisesti liian epäilyttävä suomalaisen ajokorttini kanssa... vaikka sekin kyllä ohjeiden mukaan pitäisi ilman mukinoita kelvata, kun sen seurassa esitetään kansainvälinen ajokortti.  Ei muuta kuin uudelleen yrittämään taas. Kuulemma Jussi, sen ajokortti ja meidän avioliittotodistus kelpaisivat myöskin vakuuttamaan täkäläiset, mutta sinnehän lähtee siinä tapauksessa myös Niilo ja Lilja. Hmmm... Jos valvotetaan niitä edellisenä iltana, sehän saattaisi jopa nopeuttaa käsittelyä..:)

Onneksi Driver's handbookissa sanottiin, ettei affektioiden alaisena (ts. kiukkuisena) saa ajaa; minä sitten puhisin ensin vähän autossa ja lähdin vasta sitten kotiin. Lopulta tunnelma oli kuitenkin taas ihan vapautunut; olinhan selviytynyt siitä pahimmasta koettelemuksesta, eli I-270 autovirrasta! 

Kotona avauduin Niilolle (samalla kyllä mietin, että mitähän järkeä tässäkin on, jutella tälläisiä Niilolle...) ja kerroin, ettei äiti saanutkaan sitä ajokorttia. Niilo tietysti kysyi, miksi ei? Selitin, että minulla kun ei ollut mukana sellaista virallista lappua pankin tädiltä. Niilo vastasi: "Voi äitiä. Ei se haittaa. Kyllä sinä saat uuden lapun pankin tädiltä!"

Leikkiä ja laulua

Koomisia keskusteluja on käyty jokaisessa lapsiperheessä, mutta kyllä ne silti tuntuvat niin huvittavilta, kun ne sattuvat omalle kohdalle. Tämän iltapäivän saldoa:

Menin hakemaan Niiloa päiväunilta, joita se ei ollut oikeastaan nukkunut, vaan oli luvan kanssa lukenut kirjaa sängyssä. Kirja oli sängyn vieressä lattialle tippuneena, yksi sivu revenneenä. Nostin Niilon lattialle ja kysyin samalla, miksi kirja on rikki. Niilo nosti kädet ihmetellen sivulle ja totesi kirkkaalla äänellä: "Koska minä rikoin sen." Seuraavaksi kysyin, miksi niin. Niilo laittoi kädet lanteille ja alkoi "Koska minä... minä... se.. kun..." (tässä vaiheessa minua alkoi jo salaa hymyilyttää) ja lopetti heittämällä kädet jälleen sivulle ja toteamalla "Ei se haittaa!" (pokka ei pitänyt enää...). Salapoliisinvaistoni sanoo, että kyseessä oli ollut vahinko ja sanoin sitten vaan että korjaan kirjan myöhemmin, johon Niilo hövelisti lupasi " Minä autan sitten sinua." Jalous on sitten hieno ominaisuus ihmisessä.

Viime aikoina jutut ovat yleensä olleet tätä luokkaa: "Minulla on tylsää", "Mitä minä voisin tehdä?" (esimerkiksi ruokapöydässä istuessa), "Mitä minä SITTEN voisin tehdä?", "Minua ei huvita", "Minua ärsyttää", "Nukkuminen/potalla käyminen/syöminen on tylsää. Mitä minä voisin tehdä?". Eilen keksin, että rakennanpa pojalle "seikkailuradan"... 

arvannette mikä oli kommentti, kun Niilo oli aivan kannoillani, rataa rakentaessani kulkenut sen läpi: "Mitä minä sitten voisin tehdä?". Onneksi Lilja osasi arvostaa äidin vaivannäköä, ja meni jumittumaan radan puoliväliin.

Ohjelmatoimistolle tulee erilaisia toiveita. "Laula äiti!". No äitihän laulaa. Ensin tulee kevyt nakki: "Laula äiti Hämä-hämähäkki". Sitten lisätään vaativuutta:  "Laula Roska-autolaulu", jonka jälkeen "Laula betoniautolaulu", ja panokset sen kun kovenee, seuraavaksi "Laula Likakaivontyhjennysautolaulu". Kaiken tämän jälkeen Niilolla on luultavasti taas tylsää. Kirjoja voisi lukea metritolkulla, ja olemmekin jo hankkiutuneet paikallisen kirjaston asiakkaiksi! Ei varsinaisesti vedä vertoja Turun uudelle pääkirjastolle, mutta paremman puutteessa, en valita. Löytöretki sinne oli jokatapauksessa viihdyttävää vaihtelua normipäivään. 

Koska rajansa silläkin on, miten ison osan päivästä voi omistaa lukemiselle ja leikkimiselle --velvollisuudet kutsuvat, täytyyhän joskus päivittää esim. blogia!-- toistelen itselleni vakuuttavasti, että lasta ei tarvitse koko ajan viihdyttää, lapselle pitää suoda oikeus TYLSISTYÄ. Ajoittain se kantaa hedelmää, ja Niilo viihdyttää itseään ihan sallituissa rajoissa. Joskus kyllä ottaa koville, etten vaan napsauta telkkaria useammin päälle, ja poika olisi ainakin hetken vaatimatta. Lupaavaa kyllä, Niilo jo ottaa Liljan leikkeihinsä mukaan, joten parempaa on sillä saralla odotettavissa. Toistaiseksi Liljan rooli on saada päälleen erilaisia tavaroita, ja toisinaan Lilja on ihan höpläytettävissä mukaan juoneen. Usein kuuluu kuitenkin komentava kiljunta esim. nurin käännetyn ammeen alta; kumma kyllä? Liljankin mitta tulee joskus täyteen (kukapa ei viihtyisi ammeen alla piilossa?). Voin herkästi kuvitella miten tulevaisuudessa leikit sujuvat vaihtelevasti sovussa ja kinassa: "Äiii-TIII, Lilja rikkoi minun linnan", "Äitiii, Niilo ei anna minun leikkiä poralla"...

Puistoelämää

Olen jo aiemminkin viitannut ohimennen leikkipuistokulttuuriin. Mutta nyt pieni ilkimys minussa haluaa piikitellä täkäläisiä vielä enemmän.

Ensinnäkin. Pukeutuminen puistoon. Oheisessa kuvassa näette kaksostytöillä säänmukaisen varustuksen leikkipuistoon. Huomautan, että auringosta huolimatta oli tosi kylmä -vesi oli jäätynyt liukumäkeen- ja ajoittain tuulinen sää. Leikkikentän pohjustuksena oleva hake oli edellisen päivän sateista kosteaa ja lehdet maassa puolimätiä. 

Samana päivänä puistossa oli myös pieni neiti tikkitakissa, kiiltonahkakengissä ja farkuissa, pipo oli kyllä hyvin korvilla. Tyttö oli ilmeisimmin isoäidin kanssa, joka oli luultavasti pukeutunut jo valmiiksi illan menoja varten. Nainen katsoi Niiloa ja aloitti keskustelun: "Is this Jack?" 

"No..." "What's his name?" "Niilo" "Nil.. what?" "Niilo. It's a Finnish name." "Oh, really? -- And looks like he's got his little Finnish hat on."

"Yes, how perceptive of you. It's a part of our Finnish national costume in which we like to dress ourselves when we do the clog dance." No, jätin viimeisen kommentin lisäämättä, sillä tätihän vain yritti olla ystävällinen, hieman alentuvaan sävyyn tosin. Mutta mitäpä voisi odottaakaan; yhtä tarkkanäköisenä minäkin voin hänestä arvioida että suurimpina saavutuksina mainitaan avioliitto menestyvän miehen kanssa ja pitkän linjan vapaaehtoistyö "Save Tibetans, they're so cute" -ryhmittymän toiminnassa. Seuraavaksi tilaan Suomen kodistamme Kaisa-serkun Equadorista tuoman villapuseron, se menee varmasti norjalaisesta, ja sehän onkin jo sama asia kuin suomalainen. 

Toiseksi. Leikkipuisto ja syöminen. Koulun välitunnilla lapset kirmaavat koulun pihalla olevissa leikkitelineissä pienet eväspussukat käsissään, ja ehkä se sitten on jotenkin heidän koulupäivänsä sujumisen kannalta ymmärrettävää -ehkä? Vaikkakin eväspussukoiden sisältöä voidaan kritisoida; suolakalat, bretzelit (suolarinkelit), juustonaksut ja M&M's eivät kuulu täälläkään viralliseen ruokaympyrään, mutta epäviralliseen kylläkin. Hölmöintä mielestäni on kuitenkin se, että leikkipuistoissa alle kaksivuotiaatkin istahtavat puoli tuntia kirmattuaan syömään samankaltaisia eväitä. Ja se ilmeisesti on lounas. Niilo tietysti pyörii kärppänä ympärillä, ja vaikka sanon että menemme juuri kotiin syömään, on siinä vaiheessa paha kieltää kun joku ystävällinen nanny tarjoaa myös norkoavalle Niilolle suolarinkeleitä. Siis todellakin niitä sellaisia "coctailnaposteltaviksi" luokiteltavia turhuuksia. 

Vähintäänkin kummallista oli sekin, kun eräs nanny tuli 8 kk ikäisen pojan kanssa puistoon, laittoi maahan (lähes nollakelillä) ohuen peiton päälle istumaan vaatekerrassa, joka minun melestäni oli lähinnä sisätarkoituksiin. Siinäpä poika sitten istui yksin puoli tuntia. Se oli puistossa! Ja sitten nanny alkoi sekoittelemaan purkeissa jotain pöperöä, ja napisi minulle, että on tosi hankalaa että "he" (=vanhemmat?) haluavat, että hän syöttää pojan puistossa, se on tosi hankalaa. Kysyin että miksi, nanny vastasi huonolla englannillaan, että ei hän tiedä, ehkä he vaan eivät halua että vauva on päivällä kotona, koska he itse ovat.... hmm. Ja lapsi haluttiin, koska...?

Vasarahai hommiin

Niilon paras kaveri on nyt akvaariosta tuliaisena tuotu "vasarahai", tai varren päässä leukojaan loksutteleva vasarahain pää, lähinnä. Sen nimi on Hammeri. 

Poikaa ei nykyään huvita mikään mitä äiti tai isä ehdottaa, tai komentaa. Sain uppiniskaisesti ulkona tönöttävän pojan sisälle ilman jokakertaista riitelyä, kun otin Hammerin avuksi.. onko se nyt sitten niin väärin, jos valjastaa vasarahain tekemään likaisen työn? Myös potalle meno on ainaisen vänkäämisen takana. Sen sijaan, kun Hammeri vähän murisi, että menepäs potalle, Niilo halusi tarkentaa: "Kuka sanoi 'menepäs potalle'?". Kun vastasin, että Hammeri sanoi niin, Niilo murisi ystävällisesti takaisin: "Minä menen potalle, Hammeli." Seuraavaksi sanoin ihan itsenäni, että pistäpä kalsarit jalkaan, ja sanoin niin ainakin viisi kertaa. Kalsarit löytyivät loukkaantuneesti kiljuvan Liljan päästä. Kun sanoin, ettei noin saa tehdä, oli vastauksena vilpitön kysymys "Miksei?". No, kaikkea muutakin voi vetkuttaa kyselemällä "Miksi", "Miksei", "Missä" tai jotain millä keskustelu jallitetaan pois raiteiltaan. Aina pitäisi perustella.

Muuten siitä on kyllä tullut aika lipevä tyyppi, se ajattelee saavansa poiketa yhdestä ja toisesta säännöstä kuten ruokapöydässä kieppumiskiellosta, vetoamalla että hän haluaa halia tai pussata äitiä. Äitin on vähän vaikea vastustaa, vaikka ei ne pusut niin harvinaisia tätä nykyä ole muutenkaan. Niilosta on tullut pusumaakari, Lilja erityisesti joutuu toistuvasti märkien hyökkäysten kohteeksi, mutta kyllä Kasperikin on jo saanut osansa. 

Jos Niilo ei haluakaan vessaan, niin Liljalla on joku obsessio vessaan ryömimisestä. Kaukaakin tyttö suunnistaa aina vessaan, muurahaisen suunnistustarkkuudella. Kun ryömimistaidot ovat jo sitä luokkaa, että tyttö löytyy kahden huoneen päästä siitä mihin hänet hetki sitten jätin, on parempi pitää vessan ovea kiinni sillä muuten hetken kuluttua Lilja siellä kaluaa potanreunaa. Hankalaa, kun Niilon vuoksi ovi pitäisi pitää auki ja Liljan vuoksi kiinni.

"Kotimaan" matkailua

Kylläpä taas on kulunut aikaa viimeisistä kirjoituksista. Minulle varmaan tuli sellainen "Writer's block", niinkuin kaikille suurille kirjailijoille. Tänne on tullut todellinen syksy, kylmyys ja harmaus, vaikka päivittäinen vaihtelu onkin suurta. Lauantaina aamupäivällä oli yllättäen trooppisen lämmin ja kostea sää, joka enteili myöhemmin samana päivänä alkanutta syysmyrskyn tapaista. Sen sateen ja tuiverruksen seurauksena viimeisetkin lehdet ovat pian jo tippuneet puista, ja olisi syytä tehdä uusi haravointikierros, mutta ei se enää ole niin mukavaa... hartiat tulivat kovin kipeäksi ja pihakin on paljon ankeampi katsella; puuha alkaa maistua työlle! Siksi sunnuntaiaamuna olikin helppo valita haravoimisen sijaan retki Baltimoren National Aquariumiin (www.aqua.org).Ajo oli ruuhkattomana ajankohtana lyhyt, n. 35min, eikä lippujakaan tarvinnut jonottaa näppärän internetlippuvarauksen ansiosta. Koko "akvaario" on itseasiassa akvaario-terraario, sillä siellä on esimerkiksi Australian eläimiä sekä lavastettu sademetsä, jossa papukaijat ja kuulemma joku laiskiainenkin asustavat. Ja sitten siellä on tietysti ne kalat ja delfiinit ja sammakot. Ehdimme tutkia vain osan koko mahtavasta kompleksista, sillä kun Liljalle tulee nälkä, sille ei auta ehdottaa että katsotaanko vielä pikaisesti amfibit. Kesällä kävimme Kotkassa Maretariumissa, jonka valikoima edustaa varsin hienosti Suomessa tavattavia kalalajeja ja on siksi tälläiselle mökkikalastajalle mielenkiintoinen. On tietysti ymmärrettävää, että eksotiikassa ja kokoluokassa Baltimore tekee toisenlaisen vaikutuksen. Suomen vesistöistä ei -onneksi- vedetä haikaloja näytettäväksi koko kansalle, ja evoluutioteorian mielekkyyden voisi oikeasti kyseenalaistaa jos Suomenlahden rakkolevän ja ahvenruohon vihertämissä vesistöissä sujahtelisi keltaisen ja sinisen kirjavia perhoskaloja. 

Kotimatkalla päätimme tehdä mutkan, tai mutkia matkaan, sillä oli kiva ajella ja katsoa muitakin maisemia kuin kotikatua ja tutuksi käynyttä reittiä kotoa Giantille. Äkilliset muutokset reittisuunnitelmaan mahdollistaa auton navigaattori, josta olemme kuitenkin neuvottelematta samaa mieltä: huonompaa navigaattoria saa etsiä! Sinänsä voisi luulla että ottaa paineita pois matkailusta, kun molemmat voimme aina harharetkien sattuessa kohdistaa syytökset auton keskipaneeliin, mutta kyllä siinä oikeasti hymy oli hyytyä muutaman kerran... Vaikka meitä oli kaksi tuijottamassa ja tulkitsemassa ohjeita, onnistuimme ajamaan melkoista kiharaa käännyttyämme kahteen kertaan tarkoitettua aikaisemmasta risteyksestä ja kerran ajettuamme ohi tarkoitetusta risteyksestä. Lopulta pääsimme kohteeseen eli Annapolisin rantakaupunkiin. Vaikutti oikein mukavalta kesälomakohteelta. Niilo taisi jäädä odottelemaan, että missä se poliisi oli. 

Anteeksi, koivu, pahat aatokseni..

Heti alkuun täytyy sanoa, etten kirjoita nyt tuoreista (ONNEA!) sukulais-Koivuista vaan ihan siitä valkorunkoisesta puusta.

Palataanpa ajassa taaksepäin. Kun täällä alkoi n. 4 viikkoa sitten ensimmäiset lehdet tipahdella puista, haravoin ilolla ja innolla lehtiä etupihallamme ja mietin, miksiköhän muistikuvat haravoimisesta kotipihalla Naantalissa ovat lähinnä kyllästyttäviä. Sitten tajusin, että on ihan toista haravoida isoja vaahteranlehtiä, jotka menevät vielä mukavan käppyrään ja irtoavat maasta helposti, kuin niitä pieniä, lituskaisia (ja usein märkiä) koivun lehtiä, jotka sinkoilivat haravan piikkien välistä takaisin haravoidulle alueelle. Ja olin voitonriemuinen: kyllä tälläinen Hollywood-haravointi, josta ei tule edes hiki, sopii minulle! Mutta ylpeys ja lankeemus, tai joku muu sopiva suomalainen nöyryyttä kunnioittava sanalasku nyt tähän, sillä arvatkaas mikä takapihalla odotti! Jättimäinen puu pienenpienine lehtineen. Takapihamme on kauttaaltaan hieman mustikan lehteä kookkaampien lehtien peitossa, ja niissäpä riittääkin työtä... miksi ikinä manasin koivua, kun se olisi ihan kelvannut kyllä. Näin sitä sokaistuu suuren maailman kotkotuksissa, eikä osaa aina antaa kotimaalle ja sen sinnikkäille koivupuille arvostustaan....

Onneksi naapuri lainasi haravaansa, ja jos se mikä talon puolesta oli käytettävissämme, näytti suurelta, niin tämä vasta on jättimäinen. Lisää listaan "Amerikassa kaikki on suurempaa". Sillä voisi rapsuttaa huomaamattaan Niilonkin lehtikasaan.

Huomenna kadulla kulkee imuriauto, joka imuroi mukaansa lehtikasat, ja vaikkakin automme on kiiltävä, on se myös täkäläisten Vanien ja SUV:ien ja tila-autojen rinnalla aika pikkuinen, joten täytyy ehkä siirtää auto muualle, etteivät imuroi sitä lehtien mukana! 

Sairausvakuutusrumbaa ja arkipäivän dramatiikkaa

Vielä Suomessa ollessamme katselimme Michael Mooren dokumenttielokuvan "Sicko", joka käsitteli mm. USA:n terveyden- ja sairaudenhoidon nurinkurisuutta sen ollessa vakuutusyhtiöiden kommervenkkien vääristämää. Elokuvan näyttämä todellisuus näytti pöyristyttävältä ja vakuutusyhtiöiden "lääketiede" vaikutti olevan aivan joltain toiselta planeetalta kuin millä me elämme. Silloin jo mietimme, voimmeko edes lähteä tänne jos Lilja esimerkiksi ei saisikaan edes vakuutusta sairaushistoriansa perusteella. Koska vakuutus luvattiin, uskalsimme lähteä, mutta nyt olemme ensimmäistä kertaa törmänneet vakuutusyhtiön tekemään käsittämättömään kielteiseen päätökseen. Lääkäri haki vakuutusyhtiöstä Liljalle maksusitoumusta, jotta hänelle voitaisiin antaa RS-virusvasta-ainetta ko. viruksen epidemiakautena. RS-virus on siitä kurja, että se voi aiheuttaa hengitysvaikeuksia lähtökohtaisesti terveellekin lapselle, ja siksi tiettyjen riskiryhmien sairastuminen pyritään näillä rokotteilla estämään. Lilja kuuluu riskiryhmään, koska hänellä on keskosuudestaan johtuen BPD eli vapaasti muotoiltuna "keskosen keuhkotauti". Kriteerit BPD:n diagnosoimiseksi ovat samat Suomessa ja USA:ssa. 

Amerikkalaisen pediatriyhdistyksen mukaan kriteerejä tämän rokotteen saamiseksi on monenlaisia, ja varmasti joissain tapauksissa vakuutusyhtiö voi löytää porsaanreikiä, joiden perusteella joku ko. rokotteen tarvitseva lapsi ei sitä saakaan. Mutta mitäs sanotte tästä: 

A) Yksi kriteerikokonaisuus, jonka perusteella lapsi on oikeutettu saamaan rokotteen, on se että lapsi on syntynyt keskosena ja hänellä on BPD  

B) Lilja on syntynyt keskosena ja hänellä on diagnosoitu BPD. 

C) Vakuutusyhtiön ratkaisu oli seuraava: Kriteerit eivät täyty.

Tavataanpa nyt yhdessä kohdat A) ja B) läpi: Keskonen. BPD. Erityisesti haastan tässä kohdassa lakimiehen persoonan omaavat ihmiset testaamaan sisälukutaitoani. Oikeastaan naurattaa, melkein. Jollei närkästyttäisi niin paljon. 

Seikka joka sai jo oikeasti hymyilemään, oli se kun soitin lääkärin vastaanotolle ja keskustelin hoitajan kanssa siitä, miten nyt edetään. Hoitaja sanoi useaan otteeseen, vakaumusta pursuavalla äänellä: "We'll fight for you." Dramatiikka näköjään kuuluu olennaisena osana amerikkalaiseen arkipäiväiseen vuorovaikutukseen, ei pelkästään presidentin puheessa tai "Rescue 911" ohjelman välispiikeissä. Eipä silti, luultavasti taistelu on lähinnä se sana jota täytyy käyttää kun kuvaillaan vuorovaikutusta sairasvakuutusfirmojen kanssa. Valitettavasti en voi itsekään olla aivan varma siitä, etteikö tästä vielä tulisi taistelu. Vaikka kaikille pitäisi olla päivänselvää, ettei kriteereissä ole mitään epäselvää. Kuten yllä totesin, "Sickon" perusteella vaikuttaa siltä, että vakuutusyhtiöiden lääketiede ei ehkä olekaan samasta oppikirjasta kuin sairaanhoidon saralla oikeasti työskentelevien lääketieteen ammatilaisten, ja silloin BPD:kaan ei ehkä aina ole BPD. Siitä johtunee sekin, että sairaanhoidon palveluita tarjoavat firmat kuten tämänkin lääkärin vastaanotto on harjaantunut käyttämään "likaisia" keinoja (joku sanoisi lakimiesmäisiä keinoja... ;) ) taistelussaan oikean ratkaisun saamiseksi. Niinpä aiemmin mainittu hoitajakin kertoi minulle, että he kyllä tulevat voittamaan tämän taistelun, sillä he sanovat vakuutusfirmalle, että jos rokotetta ei makseta, he lähettävät lapsen jokaisen flunssan yhteydessä sairaalaan ja se tulee maksamaan vakuutukselle paljon enemmän. Tässä maassa ilmeisesti faktat eivät puhu puolestaan. Tälläiset toimintamallit ovat luultavasti jo niin syvään juurtuneita, että tarvitaan enemmän kuin yksi Obama korjaamaan tilanne.

Wisteria lane?

Kotikatu on kiva. Tämän korttelin matkalla Ewing drivea asuu ainakin 7 lapsiperhettä meidän lisäksemme. Joukossa on muutamia stay-at-home -äitejä, joita ei tosin niin usein aamupäivästä kotona/pihalla näe, sillä heillä on kolmen tai neljän lapsen kanssa melkoinen rumba kyyditä lapsia kouluun, kaverin luokse ja hakea harjoituksista. Lisäksi täkäläiseen kulttuuriin ei kuulu lähteä lasten kanssa ulos, jos siellä ei sateisen tai viileän sään vuoksi voi olla pukeutuneena sammareihin, villaneuleeseen ja toppaliiviin... siis LAPSET, eivät äidit! Mukavan poikkeuksen tästä tekee Hollannista kotoisin olevan perheen poika Kasper, jolle kiskotaan haalarit päälle vesikelillä. Hyvällä säällä, sen sijaan, ja eritoten viikonloppuisin, kadun talojen pihoilla parveilee lapsia ja vieressä seisoo vahdissa tönöttäviä äitejä. Autoja, kolmipyöriä ja muita vempeleitä lainataan sujuvasti ristiin rastiin. Itse olin epävarma missä menevät naapurituttavallisuuden rajat, mutta Kasperin äidin "luvalla" katson mihin Kasperin annetaan mennä ja annan Niilon suurinpiirtein mennä perässä. Siellä sitten minäkin tönötän Lilja kainalossa tai vaunuissa ja välillä juoksen hakemaan Niilon takaisin jostain luvattomasta suunnasta. Vaikka täytyy sanoa, Niiloa keuhuakseni, että hienosti se yleensä tottelee. Marmattaa, mutta tottelee. Yrittää ensin perustella "Eikun minä vähän katson ensin", mutta tulee sitten pois jos edelleen komennan. Vain kotiin/sisään lähteminen saa kamalan protestihuudon aikaiseksi. Siitäpä naapurin setä saikin kimmokkeen ehdottaa Niilolle, että tuletko mieluummin meille, ja ojensi kätensä. Ja Niilohan luottavaisena ojensi kätensä ja oli menossa vielä toistaiseksi vain huonosti tuntemamme naapurin luo kylään... yksin. Ehkä tämä on seikka, johon joudumme vielä kiinnittämään tarkempaa huomiota?! 

Jotenkin parhaiten samalla aaltopituudella kanssani ovat ne äidit, jotka ovat alle kymmenen vuoden sisään muuttaneet tänne Euroopasta. Lisähaastetta kotiäidin elämään tulee kielikylpemisestä: yritän jutella jonkin verran saksaksi Saksasta kotoisin olevan Kirstenin kanssa ja kangerran kieltäni hollannin korahteluihin Hollannista tulleen Nicolletten kanssa. Repertuaarin voi laajentaa espanjaan, jos käy lähipuistossa. Puistossahan ei juuri äitejä näe, vaan pienetkin 6kk ikäiset vauvat ovat siellä usein nannyjensa kanssa, ja nannyt taas ovat usein jostain espanjankielisistä maista. Ja eilenpä eräs nannyista kyseli olenko omieni kanssa, vai olenko vain lapsenvahtina. Ja että hänellä olisi ystävä joka tarvitsee töitä. No, enpä vielä palkannut nannya, vaikka ostoskeskuksissa hengailu olisi huomattavasti helpompaa jos lapset olisivat nannyn hoidossa! 

Kurpitsaraastetta portailla

"Pumpkin patchista" Halloweeniksi hankkimiamme kurpitsoita (2 isoa, 2 pientä => meidän perhe) verotettiin jo hyvissä ajoin ennen Halloweenia; oravat aloittivat nakertamalla "Liljaa" ja seuraavaksi jatkoivat varastamalla sekä "Liljan" että "Niilon". Vastuullisena vanhempana siirsin "Sannan" ja "Jussin" turvaan sisään, kunnes H-iltana laitoin ne jälleen portaille. Vajaan viikon ne säilyivät koskemattomina (naapurustossa on riittänyt mässäiltävää), mutta nyt oravat röyhkimykset ovat siirtyneet suurriistan kimppuun: "Sanna" on korkattu ja portaat ovat kurpitsaraasteen peitossa. Inhosin Suomen jokasyksyistä lounasruokaloiden kurpitsasäilyke-salaattivillitystäkin, eikä tämä raaste viehätä minua sen enempää. Oravat toki ovat ihan sympaattisen oloisia elikoita, ja täällä ne vieläpä ovat isompia (Amerikka on Amerikka) ja pörröisempiä. Huomattakoon että poliittisesti korrektin itärannikon tyyliin rotukiintiökin on täytetty -oravia on paitsi ruskeita ja harmaita, myös ihan mustia. Mutta silti, kun ne oravamaiseen tapaan nykivät häntäänsä ja säpsyvät, olen aina ihan varma että niillä on jotain kirppuja tai muita kutkaa generoivia loisia. Ja sanokaa vaan paranoidiksi, mutta täällä ulkomailla kun tuntosarveni lasten suhteen ovat vielä erityisen herkässä vireessä, niin mitä luulette mielessäni liikkuneen kun Niilo hypisteli mielissään portailla olevaa keltaista silppua ja kehitteli siitä leikkeihinsä "porkkanaraastetta". Kurpitsat lähtivät muihin maisemiin ja -häh häh- tuossahan pörröhäntä ihmettelet, mitä tapahtui lounaallesi! Mene Mac Donaldsille, niin muutkin täällä tekevät. 

Our sweet little butter cups

Sekalaisia juttuja

 Voisi luulla, että hiukan vaille 3-vuotias poika olisi jotenkin yksitotista keskusteluseuraa, mutta Niilohan puhuu ihan meidän aikuisten tyyliin...! Vähän niinkuin meillä jo lentäväksi lauseeksi muodostunut Annin (tuolloin 2v ?) vastaus "Mitä sinulle kuuluu?" -kysymykseen: "Kotimaista".

Meillä ehkä komennetaan aika paljon, päätellen siitä miten paljon Niilo testaa sitä muihin. Tyypillistä on, että Niilo ohjeistaa meitä ruokapöydässä: "Otapa myös vähän perunaa välillä, äiti"  ja "Juopa isi maitoa". Sofistikoituneempi yritys kokeilla määräävää roolia koettiin eilen, istuimme autossa matkalla lääkäristä kotiin. Niilo aloitti keskustelun: "Mihin me mennään?" "Kotiin syömään lounasta." Mietintätauko. Niilo jälleen: "Mitäs tosta on sanottu?" "Mistä tosta?" "Tosta sanomisesta." "Mistä sanomisesta?" "Tosta syömisestä-sanomisesta." "No mitäs siitä sitten on sanottu?" "No että... ei saa syödä." Vähän lattea loppu hyvin alkaneelle jutulle.

Eilinen lääkärissäkäynti liittyi siihen, että Liljalla on korvatulehdus. Se ei ole muuten kiva juttu, mutta antaa meille huonosti nukkuneille vanhemmille jotain toivoa siitä, että tämä nykyinen meno voi ehkä muuttua vielä. Liljan unet ovat tänne muuton jälkeen olleet koko ajan huonommat kuin ennen, syitäkin varmaan on ollut; aluksi jetlagia, flunssaa, sitten hampaita ja tikapuuhermoston pakottava 

tarve ryömiä silloinkin kun korkeammat aivotoiminnat ovat unessa. Kuluneet 1,5 viikkoa ovat lisäksi olleet aivan omaa luokkaansa. Voin kuitenkin todeta, että on hieno taito osata nukahtaa parissa minuutissa, kun kerran joutuu toistuvasti heräämään 20 min välein, tai viimeistään 45 min päästä. Se on melkoista jumppaa yökaudet, kun sieltä lattianrajassa olevalta patjalta kampeaa itsensä ylös, ottaa pari ristiaskelta ja hypyn ohi narskuvien lattialautojen ja sitten huojuu hetken pinnasängyn vieressä palatakseen samoin tanssiaskelin takaisin. Ja kun ruho valahtaa voihkaisevalle patjalle, kuuluu pinnasängystä jo seuraavan kitinän alku. Kun lisäksi päiväuniaikaan kipittelen alakerrasta yläkertaan useita kertoja edestakaisin taputtelemaan pepulle, on mielestäni sanomatta selvää että tämänkaltaiseen urheilijanelämäntyyliin kuuluu olennaisena osana päivittäiset browniet.

Kerronpa nyt vielä pari detaljia perheemme uusimmasta jäsenestä, Imurista. Tälläisenä amerikkalaiset haluavat sen: Kaikki raskas on haluttu koota varren ympärille, joka seisoo jättimäisen suuttimen päällä. Äärimmäisen raskas liikuteltava, epäkäytännöllinen pienissä nurkissa ja pitää hirvittävää meteliä, pelkän äänen perusteella voisi luulla että se rouhii parkettia silpuksi. Eli tällä vekottimella emme pääse pitkälle yrittäessämme poistaa Niilon imurikammoa, mutta niin päin homma voi toimia, että eurooppalaistyyppinen imuri voi olla ihan lälly tämän kokemuksen jälkeen.

Huonoja ostoksia, hyviä ostoksia

Ikea luotettavan laaduttomana firmana on saanut kunnian toimia meidän huonekalutoimittajana, kuten niin monen muunkin maasta maahan muuttajan kohdalla. Kohtalainen valituslista olisi ollut aiheellinen yhden ja toisen sieltä hankitun tarvikkeen kunnon perusteella, mutta hyvänä esimerkkinä käyköön villalankamatto. Ajattelimme sen olevan mukavan lämmin lattialla kun talvi tulee. Kuitenkin kuluneiden ensimmäisen 3 viikon jälkeen voidaan alkaa pistämään vedonlyöntiä pystyyn, tyyliin "koska tulee ensilumi": milloin matosta on lähteneet viimeisetkin karvat ja jäljellä on enää ranka? Itse veikkaisin ettei kestä jouluunkaan saakka. Nukkaa on irronnut päivä päivältä enemmän, koko muu kämppä ja lapset on valkoisen nukan peitossa. Valistuneena kuluttajana imuroin mattoa vuokranantajan jättämällä imurilla säännöllisesti, mutta sillä ei näyttänyt olevan juurikaan vaikutusta. Totesimme myös, ettei imurilla ollut vaikutusta lastenhuoneen punaisen kokolattiamaton syövereihin tunkeutuneeseen valkoiseen nukkaan ja luulimme, että joudumme kutsumaan rescue-carpet-squadin paikalle. Tiesimme, että imuri ei ole ykköslaatua, mutta siinä vaiheessa kun huomasin hinkkaavani riisin jyvää imurin suuttimen alla edestakaisin, päätin että kahta vuotta en tätä hommaa jaksa vaikka kuinka tekisi hyvää vatsalihaksille. Ostimme erityisesti lemmikkien karvojen imurointiin suunnitellun möykkämasiinan. Ja katso: Nukka lähti!