Ei se keinu narisekaan

Koko muu talo sen sijaan kylläkin. Aivan varmaa on, että minä saan betonilattiatkin narisemaan jos yritän poistua äänettömästi juuri nukahtaneen lapsen viereltä. Kotikerrostaloasunnossamme opin jo ne paikat, joissa pitää ottaa superloikka yli nitisevän kohdan parketissa. Täällä sen sijaan on mahdotonta välttää nitinää, natinaa, nirskunaa, narskunaa, kirskunaa... Luultavasti niitä ääniä lakkaa noteeraamasta ajan kanssa.

Pihapuissa hyppelehtii upean oransseja lintuja, eksotiikkaa sekin. Vielä minä täällä asuessa virittelen sen verran vanhoja bongarintaajuuksiani että selvitän linnun merkin :) . Pihalla ja kotikadulla leijuu miellyttävä yrttimäinen tuoksu, jostain paikallisesta kasvillisuudesta varmaankin -en usko, että koko naapurusto keittää samaan aikaan samaa ruokaa. 

Ensimmäisiä askeleita vakiintunutta asumista kohti oli roskatynnyreiden vieminen kadun varteen, josta seuraavana aamuna roskakuskit autonsa kanssa kävivät keräämässä roskat. Tätä jännittävää näytelmää seurasivat ikkunasta henkeään pidätellen ainakin yksi poika ja sen äiti. 

Naapuruston pihoilla on vaihtelevassa määrin huolekkaasti laadittuja asetelmia vasta kuun lopussa juhlittavan Halloweenin koristeita. Niiloa jättimäiset hämähäkit, luurangot ja noidat itsestäänselvästi kiinnostavat, mutta kyllä sitä vaivannäköä itsekin ihastelee mielellään. Ja juhlamieli tarttuu! Olen jo varma siitä, että portaillemme kannetaan ainakin kaksi isoa oranssia kurpitsaa (kovertamaan en niitä kuitenkaan ala!) ja ehkäpä Target-kaupasta yksi jättihämähäkki! Ko. päivän viettoon on lapsille tarjolla melkoinen valikoima asuja -mitä sanoisitte Liljasta herneenpalkona tai chilipippurina? Perhosasukin oli aika söötti. Niilolle löytyisi kaupasta tietysti Puuha-Peten asu tai muuta, mutta luulisi tekevän täkäläisiin vaikutuksen jos puemme Niilolle Rukan kuravarustuksen kiireestä kantapäähän.