Niilon olemus alkoi olla päivä päivältä valjumpi, joten haettiin vielä Niilon vinkunoille oikeutusta ihan lastenlääkärin vastaanotolta. Onhan se selvää, että jos on ollut niin onnekas ettei ole otiittia sairastanut reilun 2,5 vuoden ikään mennessä, niin siihen sairastuu sitten juuri muutamia viikkoja ennen kuin olisi tarkoitus muuttaa maailmalle ja tietty lentokoneella korvat poksuen. Onneksi mistään ei voi tietää nyt, onko se vaikkapa pneumokokin aiheuttama, sillä juuri tänä aamuna oli tarkoitus rokottaa Niilo sitä vastaan.
Yritetään sitä rokotusta uudelleen ensi viikolla. Taas lisää jaksoja real life -sarjaan "Hoidettava kahteen kertaan"; samassa sarjassa on aiemmin ilmestyneet jo mm. osat 'Hesarin peruuttaminen', 'TV-luvan peruuttaminen' ja ei ihan huomaamattomimpana jaksona 'Häiden järjestäminen'.
Jussi soitti Kööpenhaminasta pari tuntia sitten. Siellä se nyt siis lentelee jo Atlantin yllä, kuuntelee Ipodia ja yrittää nukkua, kelailee mielessään asuntokuvioita ja huokailee ja vaihtaa asentoa kolmen minuutin välein. Ja avaa sitten asiakirjataskun ja tarkistaa onko kaikki liput ja laput ojennuksessa. Onhan ne.
Huomatkaa että ensimmäinen lisäys eilen aloitettuun blogiin tuli jo nyt, alle 24h kuluessa. Te tulette todella kyllästymään tähän, jo ennen kuin ollaan päästy Amerikkaan...
2 kommenttia:
Moi Sanna, kokeilen tässä onnistuuko kommentointi. Kiitos kirjoituksistasi, niitä on tosi kiva lukea. Lisää!
Äiti-Mamma
Tällä päivitysrytmillä olemme kohta paremmin ajantasalla teidän lapsistanne kuin omista lapsenlapsista, jotka olivat meillä viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa molemmat yökylässä. Vaatimattoman eleettömästi tässä siis todettuna. Faktapohjalta voimme kuitenkin todeta että Tampereen eno ja mummu jonka kanssa se on naimisissa elää lapsellista elämää ja on siitä kiinnostunut. Jäämme kuuntelulle.
Ahti-eno
Lähetä kommentti