keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Täältä tullaan, J.R.

Ewing Drive. Tietenkin, mikäs muukaan. Peruskouluaikoina katselin perjantai-iltaisin Dallas-sarjaa televisiosta. Mielestäni sarja oli typerä, mutta sosiaalisista paineista johtuen sarjan katsomattajättäminen ei olisi tullut kyseeseen. Maanantaiaamun käsityötunnilla tytöt sitten keskustelivat kutomisen lomassa edellisen perjantain jakson käänteistä, ja jos halusi jutella muiden kanssa jostakin, piti olla mielipide mm. siitä kuka ampui J.R.:n. Ja paitsi että puheenaihe oli ainoa ja tylsä, niin neuleistani tuli muodottomia lössyköitä. 

Pitkä johdanto sille, että vapaasti assosioiden ympyrä on sulkeutunut. Muutamme Ewing Drivelle. 3 makuuhuonetta, olohuone ja työhuone, lisäksi kellarikerroksen "recreation room" jossa vieraamme voivat "viihdyttäytyä" tai lähinnä siis asua. Tuo viimeksimainittu  huone on oikeastaan ekstraa, emme erityisesti hakeneet näin isoa asuntoa mutta kun kerran sellaisen löysimme budjetin puitteissa niin sehän on tietysti ilouutinen kaikille vierailua suunnitteleville! Ihana piha, ja ennenkaikkea olen etäältä ihastunut kuistiin jossa on tuo aiemmin hehkutettu keinu. Nirinästä tai raakkunan intensiteetistä ei ole tietoa. Fleecepusakka on jo pakattuna.

Hyvää yötä
T. Sue Ellen

3 kommenttia:

Ahti-Veikko kirjoitti...

Ei syytä huoleen: nirinän saa kun tuuppaa sohvan viikoksi sateseen ja raakkunan kun hakee sen sateessa pois. Mutta asiaan: saiskos tuosta kämpästä jollain kurin koordinaatit että pääsee kuukkelilla zoomailemaan naapurustoa?

Sanna kirjoitti...

Tarkan osoitteen voin toimittaa myöhemmin privaatisti, mutta jos kirjoitat Ewing Dr, Bethesda, MD (eli Maryland) niin löytyy katu, ja talo on siellä kadun pohjoispäädyssä päin.

Unknown kirjoitti...

Sue Ellen, mikä olikaan sen sairaalan nimi, missä J.R.
on töissä?
Satutäti