sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Voivoi tätä surkeutta...

Pahoitellen joudun nyt kertomaan teille seuraavat uutiset: Niilo aikoo karata ensi kesänä. 
Koska äiti oli tänään niin kurja tyyppi, että komensi lopettamaan leikit ulkona ja tulemaan sisälle, Niilo aikansa asiaa vollotettuaan keräsi pihalla itsensä ja ilmoitti että hän karkaa liian kauas eikä tule takaisin minun luokseni. Tarkemmin asiaa mietittyään (tumput kädessä olivat kuitenkin märät, ja ehkä lounasnälkäkin kaiversi mahan pohjassa) Niilo tarkensi suunnitelmiaan: "Nyt me voimme avata tuon oven lukosta (siis talon ulko-oven) ja minä karkaan ensi kesänä". Kun menimme sisään, Niiloa vähän harmitti kun suljin oven taas, olihan hänen aikomus karata, mutta tyytyi siihen kun sanoin että voimme avata oven sitten uudelleen. Seuraavaksi kerrottiin isällekin Niilon suunnitelmista, ja isä esitti tietysti käytännöllisiä kysymyksiä kuten missä Niilo aikoo nukkua. Niilolla oli suunnitelma valmiina, hän menee Kasperin luo ja nukkumaan Kasperin sänkyyn. Se jäi vielä vähän epäselväksi, että mitä sitten jos Kasperin äiti sanoo että Niilon täytyy lähteä ja antaa Kasperin nukkua omassa sängyssään.

Mutta onneksi: Päiväunen jälkeen Niilo oli jo hiukan heltynyt äidille ja kertoi tulleensa toisiin ajatuksiin. Sen kunniaksi sain halauksenkin. 

4 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Illalla hyvänyön toivotusten yhteydessä sanoin Niilolle, että ethän karkaa pois minun luotani. Niilo ehdotti, että ensi kesänä minä voin tulla hänen mukaansa (siis karkumatkalle pois minun luotani?).

Ville kirjoitti...

Jos sitten vielä otatte Jussin ja Liljan mukaan, niin voitte yhdessä paeta pahaa maailmaa takaisin sisälle...?

Sanna kirjoitti...

Tai takaisin Suomeen..?

Ville kirjoitti...

Eikös Suomesta ole tavattu paeta Ameriikkaan eikä päinvastoin...?