He's a handful alright.

On se. Välillä. Hassu poika, mutta hieman uuvuttava. Aamuisin kun yritän saada itseni ja molemmat muksut pakattua liikkeelle milloin minkäkin asiantyngän vuoksi tai muuten vaan ulkoilemaan, on välillä vaikea löysätä pinnaa sitä myöten kun poika sitä venyttää. Ei pahanilkisyyttään, muttei myöskään osaamattomuuttaan.  Vaan koska aina on aikaa hassuttelulle. Kun yöpaita on riisuttu ja sitten pyydän poikaa aloittamaan itse omaa pukeutumistaan samalla kun omat käteni ovat kiinni Liljan vaipanvaihdossa tai muussa, poika menee kuin strutsi piiloon: pää sohvatyynyjen alle ja hipihiljaa siinä kyhjöttää, luulee etten ehkä näe kahta kalpeata pepunkannikkaa tönöttämässä siinä. Tässä kohdassa joku ehkä ajattelee, että hassua, joo. Mutta kokeilkaapa sitä joka aamu, enemmän tai vähemmän kiireessä, matkalla tärkeämpiin tai vähemmän tärkeisiin Niilon viihdykkeeksi ajateltuihin rientoihin. Kun äänensävyni kiristyy ja pyydän edelleen poikaa pukeutumaan, ei mitään kuulu tyynyjen alta. Kun sitten lopulta kaivan poikaa esiin ja komennan että nyt pissalle ja sitten pukemaan, niin Niilo vilahtaa jonnekin näkymättömiin. Sen jälkeen tunnen itseni varsin höynäytetyksi kun kuljen ympäri kämppää enkä löydä sitä nakupelleä, joka hiljaa kyhjöttää jossain piilossaan vaikka äiti meuhkaa uhkauksia siitä kuinka kohta ei lähdetä leikkipuistoon. Toissa-aamuna sain tarpeekseni, ja totesin itsekseni, ettei me sitten varmaan lähdetä. Istuin lukemaan lehteä, ja kului 10 minuuttia, kun taas alaston poika juoksi luokseni keittiöön ja levitti kätensä julistaen naama loistavassa virneessä: "Olen kiltti poika, tottelen ihan enkä pelleile!" Asiallisena tarkennuksena tuli samaan hengenvetoon: "--nyt."  No, valitaanko reaktiomalliksi: a) "Höh. En minä sinun kanssa enää mihinkään lähde, ulkona on hieno ilma mutta me jäädään nyt sisään" vai b) on pakko nauraa ja unohtaa se edellinen nöyryytys kun kuljen ympäri taloa etsimässä nakua poikaa.

Niilon "ongelmana" on se, että jos hän ei osaa "isojen poikien" asioita kuten pukemista tai vessatouhuja heti ja sujuvasti, niin sitten tulee tuiskahdus, parahdus ja luovutus. Hyvin osuvasti tätä kuvaa hetki, jolloin Niilo istui ruokapöydässä ja yritti saada lihanpalaa haarukkaan. Ensin kuului kärsimystä ja tuskaa uhkuvalla itkuisalla äänellä huuto: "En minä saa (lihaa haarukkaan)!" ja sekunnin murto-osassa heti perään rauhallinen toteamus "Ai. Sainpas." Sen sijaan Puuha-Pete haluaa sinnikkäästi yrittää jotain hommaa, minkä hallitseminen on jo lähtökohtaisesti esimerkiksi pojan koon puolesta tuhoon tuomittu yritys. Sinnikkyyttä siis löytyy, mutta se on suuntautunut hyödyttömästi... Ja onhan sitten joskus vaan kiva olla autettava. Pieni vauveli. Kellarissa asuu Tsöngin lisäksi Niilon pikkuveli Petri, se majailee siellä Liljan vanhassa autokaukalossa, ja näyttää kovasti Niilolta, mutta se vaan ei osaa vielä noita 3-vuotiaan juttuja. Mutta koska Petri on liian pieni riehumaan Iskän kanssa Jaakko ja pavunvarsi -leikkiä (älkää kysykö...), ei Petri yleensä viivy kauaa.