Hyvää Uutta Vuotta 2009!

Teillä siellä Suomessa vaihtuu juuri vuosi. Meillä ei vielä 7 tuntiin. Viimeksi jouluna ja jälleen nyt uudeksi vuodeksi minun "työkoneeni" otti lomaa eikä suostu toimimaan ilman visiittiä Apple Storeen -ehkä jotain tekemistä sen kanssa, että Lilja on yrittänyt tuhota johdon..? Se luultavasti ei halua että vietän niin paljon aikaa koneella. Joka tapauksessa toistaiseksi jää kuvat lataamatta, joten pidän höpinätkin maltillisena. Ja muuten, tästä seuraa sekin, ettei videokuvallinen skype ole käytössä, myöskään.. sorri. Hyvää ja niin edespäin, kuitenkin!

Mikä kakku? Syntymäpäiväpiparkakkutalo, tietenkin

Leipoiko äiti kakun ja laittoi siihen Liljalle kynttilän, ensimmäisen syntymäpäivän kunniaksi... ää, sehän on ihan vanhanaikaista. Tuikku piparkakkutalon pihalla ajaa saman asian, jos laiskalta kysytään. Voi, kyllä vähän tuntuu epäreilulta ja tylyltä, anteeksi Lilja, mutta yritän tsempata tulevina vuosina. Ja teatterihan oli ehkä vähän enemmän Niilon vuoksi. Joka tapauksessa kaikki muut asiaankuuluvat tunnelmat olivat kohdallaan, ilo ja ihmetys siitä että tässä sitä ollaan vuotta myöhemmin. Hyvää syntymäpäivää pikku Kirkonkylän villi Lilli.

Lomatunnelmissa

Joulupäivänä sää oli kuin luotu uuden lahjapolkupyörän testaamiselle (se etu on Joulun viettämisessä täällä Marylandissa...). Vastaankulkijat pysähtelivät ihastelemaan uutuuttaan kiiltelevää pyörää, ei tainnut olla vaikea arvata että menopeli oli vasta paketista esiin kääritty. Välillä polkeminen otti voimille. Aluksi Niilokin jaksoi taluttaa, mutta pitkähkön lenkin loppupuolella pyörää pääasiassa kantoivat äiti ja isä vuorotellen, kunnes jälleen tuli mukavasti alasviettävä tieosuus, jossa Niilo sai taas olla reipas pyöräilijä.

Mutta erityisjärjestelyistä huolimatta pyöräretki otti kuitenkin voimille... kaikkien voimille. (Seuraavaan kuvaan sisältyy Nyyhkyvaroitus, erityisesti satunnaisten Mummien sydämeen kuvan katsomisella saattaa olla haikeuttavia vaikutuksia --katsominen omalla vastuulla.)

Lauantaina teimme retken Air and space -museoon. "Mall"illa oli paljon ihmisiä ja karuselli, ostimme Niilolle lounaaksi kuuman koiran ja istahdimme nauttimaan auringosta. Sää ja tunnelma oli kuin Vappuna Suomessa. Tai no, mietitäänpäs uudelleen... ei ollut juoppoja, ei ylioppilaslakkeja, ei satanut räntää, lyhtypylväissä ja talojen seinillä oli joulukoristeita. Hmm... väärä juhla! Valitettavasti täälläkään ei ala kevät vielä tästä, vaan kylmempää on kyllä tiedossa ja siltä varalta onkin hyvä että Saksan maalta tuli Liljalle ihana lämmin hattu! Ja säästä riippumatta hattu on aika mukava pehmuste pitää päässä sisälläkin, kun tuo kukkamme huojuu ja kopsahtelee selälleen tuon tuostakin.

Ihan aito Aatto

Joulurauhan nimissä säästän teidät isommalta suunpieksännältä, mutta kuvathan kertovat...

Aamulla kuusen juureen oli ilmestynyt jättimäinen kasa lahjoja. Päivän rauhan ja puheyhteyden säilyttääksemme avattiin jo aamusta joulusukkiin tulleet pienemmät paketit, mutta ei tarvinne enempää kuvailla päivän rauhallista tunnelmaa kun kerron että niissä paketeissa olivat nokkahuilu ja huuliharppu.
Ruokapöydässä oli jo tunnelma tiivistymässä ja jännitys oli luettavissa joidenkin perheenjäsenten kasvoilta. Bataattisoselaatikko oli menestys (kiitos Mamma)!
Lilja kyllä oli ikään sopien enemmän kiinnostunut pakettien papereista ja naruista, mutta Niilo oli kyllä kaikkien edestä kiinnostunut myös Liljan lahjoista, kuten pehmo-Ihaasta jonka mahaa painamalla sen sylissä istuva sammakko alkaa loistamaan ja musiikki soi. Mistä Koivut taas tiesivät mitä me juuri olimme ajatelleet...?!
Niilo oli niin kiinnostunut jokaisesta lahjastaan (paitsi vaatteista, joista taas äiti oli kiinnostunut) että ei meinattu päästä ensimmäistä pakettia ja sitten toista ja sitten kolmatta (jne...) pakettia pitemmälle avausprojektissa. Tässä on kuitenkin yksi illan kohokohdista, Mamman ja Vaarin lahja eli Tuomas-veturi -aiheinen polkupyörä (puistossa oli tälläinen ja sehän jäi pakkomielteeksi -tavallinen pyörä olisi varmaan ollut pettymys... onneksi tämä oli tarjouksessa Targetissa!)
Joulurauhan toivotuksiin yhtyvät koko perhe, kuten havaitsette kaikkien perheenjäsenten seesteisiltä kasvoilta. 

"Kello soi, kello soi, Joulu on lähestyy!"

Otsikko on Niilon oma Joulutervehdys, se huudetaan jättimäistä kulkusta kädessä kilkuttaen. Mamma ja Vaari ovat laskeutuneet henkisesti ja fyysisesti Ewing Driven joulunvieton valmisteluun. Maltillisella intensiteetillä puuhataan Aattoa valmiustilaan, imurointi on tehty viime viikonloppuna ja koristeethan ovat olleet esillä jo kuukauden päivät... rätti tosin viuhuu aina kun Mamma pyörähtää keittiössä ja siksi siellä onkin nyt mukavan siistiä, mutta vaikka se meille on Jouluisen poikkeuksellista, taitaa se Mammalle olla ihan arkista... Lanttulaatikon aion tehdä ja Mamma on graavanut lohen; kalkkunaa ja jonkun sortin kinkunkorviketta ostettiin valmiina tällä kertaa, herkkukaupasta Balduccilta. Perunalaatikon sijaan tehdään bataattisoselaatikkoa, jottei ihan luulla olevamme Suomessa. Vihtakin tuoksuu, tosin saunan sijaan kylppärissä, se on peräisin sieltä mistä arvata saattaisi eli Koivuilta! Kiitos kovasti lähetyksestä, vaikka lähetyshinta oli vissiin sitä luokkaa, että vihta siirretään joulun jälkeen tasalämpöiseen vitriiniin ja säästetään myötäjäisiksi lapsille. Kiitos kaikille muillekin, jotka olette meitä lähetyksillä ja sähköposteilla muistaneet! Monistakin syistä johtuen olemme tänä vuonna pitäytyneet minimissä mitä tulee postitusten suhteen, mutta toivomme kaikille teille hyville ja rakkaille sukulaisille ja ystäville mukavaa Joulun viettoa! 

Ja kerronpa vielä, että tämänvuotinen paras lahja meidän perheelle taitaa olla se, että viimevuoden lahja kävelee nyt hienosti ja määrätietoisesti Niilon kuorma-autosta tukea ottaen koko leikkihuoneen poikki. Todellinen ekolahja siis, uusiutuu Joulusta toiseen!

Joulutunnelmaa

Tällä mantereella ja myös Ewing drivella on koko joulukuun ajan, oikeastaan melkein jo sitä ennenkin, kehitelty määrätietoisesti joulutunnelmaa. Kaikenkaikkiaanhan tämä on "Holiday Season", käsittääkseni jo alkaen melkeinpä Halloweenista (voin kyllä olla väärässä tässä) ja siitä eteenpäin Kiitospäivän kautta Jouluun. Joulu ressukka jää juhlinnan mittavuudessa Kiitospäivän ja Halloweenin varjoon, eikä täällä tietenkään uskonnollis-poliittis-korrektisti yleensä toivoteta Hyvää Joulua vaan nimenomaan Happy Holidays. Koko sesonkia yhdistää kategorisesti ainakin kaksi asiaa: kurpitsaa syödään ja kaupat juhlivat mahtavilla kassatuloilla, sillä eihän minkään juhlan tunnelma synny ilman koristelukilpaa ja -tietenkin- joululahjoja. 

Naapurustoon on pikkuhiljaa enemmän ja enemmän ilmestynyt jouluvaloja pihoille, ja jopa joulukuusiakin jotkut ihmiset näkyivät laittavan olohuoneeseensa jo heti Kiitospäivän jälkeen eli aivan marraskuun lopussa. Yksi "villitys" täällä ovat tuollaiset koneellisesti ilmalla täytettävät ja sisältäpäin valaistavat hahmot jotka tönöttävät pihoilla. Talk about energy saving. Laittavat kuitenkin ajoittain valoketjut pois päältä, kuten myös nuo ilmatäytteisetkoristeet, jolloin pukit ja lumiukot ovat vain maassa makaavia tyhjiä värikkäitä säkkejä. Luultavasti miljoonan pikkulampun polttaminen yötäpäivää ja lisäksi tuollaisten ilmapallojen ylläpitäminen tuntuu kuitenkin jossain kukkaron tienoilla, kun talous on muutenkin monessa perheessä tiukilla.

Meidänkään perhe ei varsinaisesti kieri rahassa, mutta silti olemme hassanneet rahaa jonkin verran joulukoristeisiin. Syy miksi olemme halunneet pistää rahaa joulukoristeisiin, on se, että itseasiassa -ironista kyllä- vietämme ensimmäistä kertaa joulua omassa kodissa! Suomessa koristelut ovat aina jääneet vähän satunnaiseksi ja olemme sen seurauksena onnellisena paenneet oman kodin puuttuvaa joulutunnelmaa erilaisiin mukavuutta, lämpöä ja joulutunnelmaa huokuviin koteihin; Mummilaan tai Mammalaan tai Ukkilaan tai viime jouluna ainakin osa perheestä Niilon toiseen kummilaan (by the way, TYKS:n joulutunnelmakin oli itseasiassa hehkeämpi kuin meidän oman kodin, siellä oli kuusikin... ). 

Ja tiedättehän, koska kerran niihin koristeisiin rahaa on nyt laitettu, niin ilo on niistä otettava täysillä irti - myös koska se tässä ympäristössä on sosiaalisesti hyväksyttävää: olen ripustanut ensimmäiset koristeet jo heti silloin kun ne ostin eli itsenäisyyspäivän maissa. Ja se että ostin ne jo silloin, johtuu siitä, että Kiitospäivän jälkeen se vimmattu koristeluralli näkyy myös kauppojen hyllyillä. Jos haluat valita koristeesi, etkä tyytyä siihen sinisellä kimalteella kuorrutettuun sateenkaaren väreissä vilkkuvaan porofiguuriin, niin parempi lähteä vaan ajoissa liikenteeseen. Olenkin sitten valikoinut juttuja sillä mielellä, että niistä tulee mukavia tuliaisia Suomeen -erityisesti lapsille. Muistan itse lapsena pitäneeni Joulun tärkeimpänä tunnusmerkkinä sitä, kun esiin kaivettiin Amerikasta tulleita ihanan värikkäitä ja iloisia koristeita --sen sijaan olkipukit eivät oikein koskaan tenhonneet satumaisella olemuksellaan. Niinpä Niilolla ja Liljalla on nyt omat Joulusukat ja niihin koristellut ripustuskoukut; Niilo sai valita ihan itse omansa ja luulen että olisin 30v. sitten itse valinnut saman "lumen" kuorruttaman pikkumökin. Toivottavasti ne ovat sitten heidän mielestään vuosia tästä eteenpäin ne tärkeimmät mitä pitää Jouluna olla esillä.

Muista jouluvalmisteluista täytyy mainita Piparkakkumökin valmistus, johon Niilokin innolla osallistui. Koristeluissa kuten askarteluissa muutenkin joudun nielemään oman perfektionismini ja antaa palaa vaan, miten Niilo sitten parhaaksi näkee. Siis että jos joulupukkiin liimataan Tomi Traktorin kuva, niin sehän on pikkujuttu ja jos nyt piparkakkumökin koristekarkit onkin kaikki yhdessä kasassa, niin väliäkös sillä, sehän syödään kuitenkin. Sama pätee Joulukuusen koristeluun; se ei ehkä nyt ole mikään visuaalinen sinfonia, mutta jos sitä oltaisiin kaivattu, olisimme voineet tehdä kuten televisiossa amerikkalaiset: spraymaalataan kuusi kauttaaltaan kullalla ja sitten vielä spraylumikerros kauttaaltaan jonka jälkeen voidaan ripustella kullanväriset 1) tekoamaryllikset, 2) lokin kokoiset rusetit, 3) jalkapallon kokoiset pallot. 

Piparkakkutalon liimaukset eivät vaan oikein ottaneet pysyäkseen, mutta hei eikös Erikeepperi ole silleen ihan hyvä, että lapsetkin voi sitä käyttää..?

´huokaus`

Tahdon lomalle. Kuriton 3 v. ja liian aktiivinen 1 v; kumpikaan ei halua nukkua päiväunia, mutta siitähän seuraa vaan kiukuttelua loppupäiväksi. Tervetuloa Mamma ja Vaari, meillä on ihan rattoisaa. Ja kertokaa nyt joku, mikä tuo ötökkä on? Noin 10 sentin kolikon kokoinen, littana lentävä juttu joka aina silloin tällöin ilmestyy jonnekin ilahduttamaan meitä. Jonkun sortin puutarhaluteen näköinen, mutta aina niin luotettava tietolähde internet kattaa tietysti kaikenlaisia arvauksia tai pikemminkin "tietoja" laidasta laitaan, myös erilaisten asiaa tuntemattomien tollojen taholta, tyyliin "kuvassa on sitten meidän kellarissa majaileva kissa". 

Saavutuksia ja ajoituksia

Kirjoittajan palikasta huolimatta joudun nyt päästämään vähän uutisia otsikoihin. Liljan elkeet ovat viime päivinä olleet sen tyylisiä, että eilen katsoimme parhaaksi vielä viimeiseksi illalla suorittaa hätämodifikaation Liljan sänkyyn. Tyttö näet aikoi siirtyä mahaliu'usta suoraan vertikaalipositioon, ja pinnasängyn kaiteen korkeus oli juuri sopiva sitä vasten pystyyn nousemista varten (ja sen jälkeen sen yli pää edellä lattiaan kopsahtamista varten). Niinpä iltapuuhien ohessa sängyn pohja laskettiin turvallisen alas (niin alas, etten nyt meinaa yöllä edes ylettää pohjalle asti taputellakseni Liljan yöllisistä konttausharjoituksista takaisin uneen).  Ja eikös vaan oltu juuri oikealla ajoituksella liikenteessä. Tänään on nähty ensimmäiset todelliset ja virallisen valvojan hyväksymät konttausliikkeet. Lisäksi myöhemmin illalla vaativa huuto kertoi, että nyt ollaan sellaisessa jumissa, josta ei päästä omin avuin pois. Se jumi oli ensimmäinen omin voimin seisomaan nouseminen! Siitä hetkestä on nyt todisteena ylläoleva kuva. Tärkeydessään lähes samalle viivalle yltää vielä eräs kolmas saavutus. Alla oleva kuva kertoo (jos oikein tarkasti katsotte tuonne oikean korvan yläpuolelle) siitä juhlavasta tapahtumasta, että tuo hulmuava tukkapehkohan menee jo ihan takkupörröön. Ihan vaan tiedoksi näsäviisaille kommentoijille. Jouluksi olen varannut 20 pientä rusettia letitettäväksi noihin kutreihin.

Niilostahan tiedetään, että lupaukset ruoasta ja herkuista saavat pojan lausumaan vaikka sonetteja. Kahteentoista Niilo oppi laskemaan sillä kun houkuttimena oli kaksi ksylitolpastillia yhden sijaan. Tästä oppimisvalmiudesta innostuneena veimmekin Niilon välittömästi Smithsonian National Museum of Natural Historyyn eli Luonnonhistorian museoon. Onhan aika alkaa vertailemaan ihmisen ja apinan luurankojen yhtäläisyyksiä. Onneksi olemme herkkulupausten kanssa vasta ksylitolpastillitasolla. 

Siellä oli tietysti myös niitä kuuluisia dinosaurusten luurankoja, enkä tiedä kuka meistä oli eniten innoissaan. Niilon ensireaktio oli se, ettei hän ollut näkevinäänkään luurankoja, vaan kirmasi katsomaan kaikenlaisia pikkutilpehöörejä lähistöllä. Vasta varovaisen sivusilmällä arvioinnin jälkeen päätelmä ilmeisesti oli se, ettei luurangoista ole vaaraksi. Museo oli mahtava, ja vaikka vaelsimme siellä kahvitaukoineen 2,5 tuntia, iso osa jäi jälleen näkemättä. Baltimoren akvaarioon verrattuna etuna on se, ettei pääsymaksu mennyt miltään osin hukkaan -sellaista ei nimittäin ole Smithsonianin missään museoissa!

Huono blogiteksti ei otsikkoa kaipaa

Flunssaa pukkaa täälläkin, vaikkakin harvempaan tahtiin kuin Suomessa. Ja tietysti se tyypilliseen tapaan pukkaa juuri silloin, kun Jussi näistä kaikista viikoista onkin juuri 4 päivän työmatkalla Knoxvillessä Tennesseessä. Lilja ehti olla jo lähes kuukauden nuhaton, mutta viime yönä otettiin sitten sitä autuutta vähän takaisin. Nenä kun on tukossa, niin ei voi syödä tuttia ja ilman tuttia alkaa aina vähän harmittaa. Ja vaikka viihtyisikin ilman tuttia, niin se harmittaa kun ei vaan ymmärrä hengittää suun kautta, tuleehan sinä ahdistus. Yrityksestä ei voi kuitenkaan äitiään syyttää. Raahasin sängyn päädyn alle Washingtonin alueen puhelinluettelot keltaisine sivuineen, mutta ei riittänyt. Kannoin vaunut yläkertaan, koska niissä saa puolimakaavan asennon, mutta sekään ei ollut hyvä. Sitten kaivoin esiin jo kellariin siirretyn auton vauvakaukalon, joka valloitti Jussilta tyhjäksi jääneen puolen sängystä (siis jotain hyvääkin siinä, että Jussi ei ollut kotona!). Siinä sitten nukuttiin pätkissä, ja yletin sängystä nousematta hyssyttelemään Liljaa pitkin yötä. Niilo on myös nuhanenä, mutta sitä se ei nyt niin paljoa tunnu vaivaavan, vaikka vähän kalpea onkin. Itsekin aivastelen ja pää on raskas, mutta kaikenkaikkiaan ei mitään pahempaa kenelläkään, onneksi.

Sunnuntaina Niilo pääsi Puuhapeteilemään isän kanssa (heti seuraavaksi hauskinta mittarimatoilun jälkeen). Huomatkaa kylpytakin vyö "työkaluvyönä" (se ihan oikea jäi Suomeen...). Niilo pääsi vihdoin matkasängystään "isojen poikien" sänkyyn. 

Tekstin alussa olevat kuvat ovat sikäli väärässä järjestyksessä että niiden piti tulla tekstin loppuun. Älkää pysähtykö miettimään miksi ne sitten on alussa, riittää kun sanon että tämä blogiohjelma on kökkö. Samasta syystä tekstin perään ilmestyi joku linkki, johon ei kannata kiinnittää huomiota. Eli tässä menee mun uskottavuuteni tietokonenörttinä... Enkä jaksa alkaa kirjoittamaan koko juttua uudelleen. 

Ja sen kuvan, mikä oli ensimmäisenä, piti olla viimeisenä. Sillä sen ensimmäisen kuvan pointti ei ollut sen ultrahehkeässä edustavuudessa, vaan siinä että se on Niilon itsensä ottama kuva. Ko. otos oli se niistä kuvista, jossa kohteesta näkyy tosiaan yli 50%.

Hyvää syntymäpäivää, Suomi

Kyllä täälläkin päin maailmaa osataan! Itsenäisyyspäivän kunniaksi lippu on "salossa", sää on harmaa ja tunnelma on pitkäveteinen. Ainoa tekijä, joka puuttellaan rikkoo autenttisen Itsenäisyyspäivän tunnelman, on se ettei televisiosta tule Tuntematonta sotilasta. Eikä Linnan juhlia, tosin niitä voisi sentään katsella netistä, muttei se nyt ihan samalta tunnu kun on vielä päivänvalo ympärillä. Illalla lupaan laittaa kynttilöitä ikkunalle. Ja kehitelläänköhän sitten jotain suomalaista perusruokaa. Vaikkapa makaronilaatikkoa, sille koko perhe hurraa. Mutta huippusuoritus meiltä ulkosuomalaisilta on se, että juuri nyt tätä kirjoittaessani Jussi raportoi ulkona satavan lunta! Ehkä kinoksia ei ole luvassa, mutta hei Turku, mitenkäs teillä tuon lumen kanssa???!!!!

Keskusteluja

VAIKEAAN KYSYMYKSEEN...

WAAAAAAAHHHHH... "Niilo, miksi Lilja itkee?" "No kun minä laitoin tämän (tämä=uraputki) sen päähän." "Sinä tiedät ettei niin saa tehdä. Mene jäähylle." "Byäää!" "No miksi sinä itket, Niilo?" "Koska minä löin (? uraputkella?) Liljaa." "Miksi sinä löit Liljaa?" -hiljaisuus, ja sitten päivän politiikkaa pohdiskelevaan sävyyn "Jaa-a, luulenpa että on tosi hankalaa, jos lyö jotakin. Kuta." (Ja nopea aiheen vaihto) "Mikä tämä on, äiti..." 

Kuvahan ei liity aiheseen mitenkään, mutta todistaa että ihan kavereita ovat.

ELÄMÄN REALITEETIT

Aamulla Jussi oli lähdössä töihin, jo takki päällä, mutta halusi vielä tulla antamaan aamupalalla istuvalle Niilolle lähtösuukon. Niilo ilmoitti, kylmän rauhallisesti aamupalaansa mutustellen, olkansa yli: "Menepäs nyt töihin. Meillä on vähän ruokaa."

SAMALLA MITALLA TAKAISIN

Kaikki kehoitukset joita olet joskus lapsellesi antanut, tulevat varmasti yllättävissä tilanteissa takaisin. Ymmärrettävästi kaikki se mitä teet, on esimerkkinä lapselle. Niilo tietää, ettei toisen (yleensä lapsen) kädestä saa ilman lupaa ottaa lelua, joten jos menet ottamaan leikin tiimellyksessä pojan kädestä jotain pois, rikkeestä tulee välitön muistutus. Toisaalta, kehoitus "Niilo, juopa nyt maitosi" palautuu toisinaan muodossa "Juopas isi nyt kaljaa"; ymmärrätte varmaan, että isi on silloin pakotettu toimimaan ohjeistuksen mukaan jotta uskottavuus säilyy vastedeskin. 

Ohjelmatoimistoa usein pyydetään pelaamaan ns. jalkapalloa, joka on jonkinlaista erikoista pienen sinisen pehmopallon kanssa juoksentelua. Kun lupaudun moiseen puuhaan ja kampean itseäni jonnekin pallon suuntaan, Niilo on juossut jo noin kaksikymmentä kertaa minun ympäri ja huoneesta toiseen, talon päästä päähän hervottomasti kikattaen. Tarkka observoija saattaisi huomata innostukseni laimeansorttiseksi,

kun yritän lietsoa myös itseni innostuneesti kirmailemaan ympäri kämppää, mutta ilmeisesti yritykseni on riittävän hyvä, sillä Niilo pysähtyy kuin seinään ja katsoo minuun vakavasti, ilmoittaen "Rauhotu, äiti!". 

Pusuja satelee riittämiin, edelleenkin. Samalla mitalla takaisin, siinäkin.

Huvitusta ja kuvitusta by laiska blogisti

Äiti lähti MVA:lle ajokortin hankintaan, ja isä jäi kotiin lasten kanssa. Yllä näette isän tyttärelleen valitsemaa arkieleganssia. Huomatkaa, että strassikoristeinen angoravillaneule, jolla Ewing driven lattiat on nyt luututtu, on muodikkaan niukkaa kokoa ja itse asiassa ollessaan vielä väljä oli Liljan yllä häissä. Kaikkihan sen heti huomasivat, että sama on...
Löysin piimää. Täällä paistaa harva se päivä aurinko, vaikka onkin kylmää. Aamulla oli auton ikkunat jäässä. Juuri tänä aamuna kun olin menossa taas anivarhain sinne MVA:lle.
Liljan itsetyytyväinen ilme liittynee siihen, että hänet on nostettu samalle tasolle muiden kanssa. Toisin sanoen ruokailut on siirretty sitteristä syöttötuoliin (kuvassa ihan ensimmäistä kertaa). Tervetuloa vaan lonkkavaivaisetkin syöttämään taas Liljaa; ei tarvitse enää jäykistyneenä ihmetellä lattialla, että miten sieltä pääsee ylös. Mukavaa se on itsellekin, erityisesti tälläisenä päivänä kun on kohmettunut puoli päivää ajokortin haussa.
Viikonloppuisin Jussi ja Niilo perehtyvät kirjallisuuteen. Minä sen sijaan en aio enää raottaakaan "Driver's handbookia", sillä läpäisin kaikki koettelemukset (a. kyllä minä olen minä b. kyllä minä asun täällä nyt c. Law test d. ajokoe) ja lähiaikoina posti kantaa minulle maailman mahtavimman dokumentin (Marylandilaisten näkökulmasta): Marylandin ajokortin!