Kyllä se tästä..?

Nyt on ainakin hetkellinen tunne siitä että kaaos on jotenkin hallinnassa. Väsyttää tietenkin, ja mitään ylimääräistä en nyt riehaannu jumppaamaan mutta jos näillä mennään viikko loppuun niin hyvä on! Luulen että Jussillakin siellä Capitolin kyljessä alkaa olla sellainen olo, että voi kohta huokaista.

Parhaimpina uutisina tietysti nyt todetaan, että Liljan korvat olivat hienosti parantuneet, ja muutenkin tyttö sai kehuja seurantapoliklinikan väeltä. Sekä fysioterapeutti että lääkäri olivat tyytyväisiä siihen miten taitavasti Lilja osaa syödä isovarvastaan ja tehdä muitakin asiaankuuluvia temppuja. Tämän em. tempun hienoutta osaa ehkä parhaiten arvostaa vasta kun asettaa sen oikeaan kontekstiin. Ymmärrettävästi 26. raskausviikolla syntynyt pikkukeskonen ei aina näitä juttuja hoksaa itse, mutta jos hoksaa niin on syytä olla erityisen tyytyväinen.

Miinuksena kokonaisuudessa on Liljan hidas painonnousu. Onneksi pituutta on tullut edelleen. Sairastelu ei varmasti parantanut tilannetta, mutta täytyy nyt vielä ravitsemusterapeutin kanssa tarkistaa että Lilja pistää poskeensa riittävästi jotain ravitsevampaa kuin varpaitaan.  Täytyy kuitenkin todeta, että varpaan syömisestäkin voi pikkuhiljaa tulla ravitsevampaa, sillä ensimmäinen hammas on nyt tullut juuri ja juuri näkyviin!

Niilokin on vielä (!) terve, tosin onhan tässä monta päivää vielä aikaa kehittää tauti.

Jussi huhkii Amerikanmaalla. On auton hankintaa, joka edellyttää ensin sikäläisen ajokortin hankintaa. Turvaistuinten hankintaa. Huonekalujen, kattiloiden ja muiden kodin tarvikkeiden hankintaa. Sähkön, kaasun, veden ja puhelin-netti-TV -yhteyksien hankintaa. Töissäkin se on jo ehtinyt häärimään ja toteamaan, että hommaa riittää.

Pian nämä kaksi kaaosta kohtaavat! Sitä odotellessa.

Takkuista

Viikon päästä ollaan jo pakkauksen suhteen tositoimissa, nyt vielä räpellän pikkuseikkojen viidakossa. Uskomatonta, kuinka hoidettavien hommien listaan ilmestyy jatkuvasti uusia ranskalaisia viivoja sitä mukaa kun saan valmiiksi saatuja asioita vedettyä yli. Tavallaan tämä sivuaa aiemmin mainitsemaani "hoidettava kahteen kertaan" -ilmiötä. Ne jutut ovat kuitenkin vain murto-osa kaikesta siitä kuormittavasta pikkusälästä jota pitää hoitaa. Lista pitää sisällään miljoona triviaalin tuntuista pikkujuttua, mutta kun niiden kaikkien triviaalien juttujen toimittamiseen tarvitaan kuitenkin aikaa (20min - 1 viikko) ja henkilö (joka on yleensä yhden imeväisen talutushihnassa), on jokaisen valmiin asian yliviivaaminen listasta todellista juhlaa. Mutta sitten sinne loppupäähän putkahtelee niitä uusia viivoja.

Postimies tietysti kantaa joka päivä jotain uutta kivaa ihmeteltäväksi, juuri kun luulit huomioineesi kaikki laskuttajat, tai peruneesi kaikki lehdet, niin eikös sieltä taas tupsahda joku unohtunut. Hyvä varmaan että tupsahtaa nyt eikä kahden viikon kuluttua. 

Lisäksi lapset (tai oikeammin ne vielä pienemmät, jotka maailmaa todella hallitsevat: pöpöt) tuovat oman lisänsä puuhasteluihin. Paitsi että Niilolla oli korvatulehdus ja siihen liittyen omat kommervenkkinsä, niin Liljakin on ottanut reippaan kirin sairastettujen tautien listalla: nuhan jälkeen tuli ripuli, sitten alkoi silmätulehdus ja nyt todettiin sitten vielä korvatulehduskin. Hienoa tässä on oikeasti se, että tyttö jonka keuhkojen piti olla sekundakamaa ja herkät infektioille, ei ole vielä oireillut sillä saralla lainkaan! Peukut pystyyn ettei alakaan oireilemaan. 

Jotain hauskaakin on kuitenkin tiedossa: pääsen näinä päivinä laatimaan Jussille shoppailulistaa. Osan tietysti haluan säästää siihen kun itse olen paikanpäällä. Siisvoitsäkuvitella, kertakaikkiaan pakko sisustaa yksi talo! 

Rahaa nyt ei tietenkään ole juurikaan, mutta voi sen ilon ottaa irti niistä vähistä pakollisistakin. Kauppalistan väsääminen täältä Suomesta käsin ei ole minkäänlainen ongelma, netissä voin tutkia eri kauppojen (eikä vähiten Ikean) nettisivuja ja valikoida sieltä kaiken lasten turvaistuimista alkaen. Huomaakohan Jussi jos ujutan listalle Bertoian tuolit ruokapöydän ympärille...  

Täältä tullaan, J.R.

Ewing Drive. Tietenkin, mikäs muukaan. Peruskouluaikoina katselin perjantai-iltaisin Dallas-sarjaa televisiosta. Mielestäni sarja oli typerä, mutta sosiaalisista paineista johtuen sarjan katsomattajättäminen ei olisi tullut kyseeseen. Maanantaiaamun käsityötunnilla tytöt sitten keskustelivat kutomisen lomassa edellisen perjantain jakson käänteistä, ja jos halusi jutella muiden kanssa jostakin, piti olla mielipide mm. siitä kuka ampui J.R.:n. Ja paitsi että puheenaihe oli ainoa ja tylsä, niin neuleistani tuli muodottomia lössyköitä. 

Pitkä johdanto sille, että vapaasti assosioiden ympyrä on sulkeutunut. Muutamme Ewing Drivelle. 3 makuuhuonetta, olohuone ja työhuone, lisäksi kellarikerroksen "recreation room" jossa vieraamme voivat "viihdyttäytyä" tai lähinnä siis asua. Tuo viimeksimainittu  huone on oikeastaan ekstraa, emme erityisesti hakeneet näin isoa asuntoa mutta kun kerran sellaisen löysimme budjetin puitteissa niin sehän on tietysti ilouutinen kaikille vierailua suunnitteleville! Ihana piha, ja ennenkaikkea olen etäältä ihastunut kuistiin jossa on tuo aiemmin hehkutettu keinu. Nirinästä tai raakkunan intensiteetistä ei ole tietoa. Fleecepusakka on jo pakattuna.

Hyvää yötä

T. Sue Ellen

Koti?

Uskaltaakohan tästä edes alkaa kirjoittamaan? Homma lienee selvä jo, mutta silti tekee mieli suhtautua varovaisen pidättyvästi (ettei vaan kaikki paljastu suureksi illuusioksi, jos liian näyttävästi aiheella mässäilee). Meidän Amerikan koti on kai nyt sitten löytynyt. Kunhan vielä nimet saadaan paperiin, ja aikaerosta johtuen en ehkä ole täysin päivitetty siltä osin -kenties ne ovat siellä jo, ne nimet. Kuvista ja kuvauksesta päätellen tosi ihana talo, enempää emme olisi voineet toivoa. Paitsi jos Amerikka ei olisi Amerikka ja voisimme toivoa esim. hyviä pyöräteitä tai jalkakäytäviä teiden reunoille. 

Annan tarkempia detaljeja, jos ja kun asia on virallinen. Mutta maistiaiseksi voisin kuitenkin antaa esimerkin Sannan ja Jussin tulevaisuuden arki-illasta (käsi ylös, jos kuulostaa siltä että olet nähnyt tämän jossain... oikea vastaus tulee lopussa):

Lämpimän syyspäivän tummassa, viilentyvässä illassa sirkat sirittelevät. Rauhallisen, puiden reunustaman kadun varrella, pienen talon kuistilla keinu heijaa verkalleen ja vaimeasti naristen. Sanna istuu keinussa ja vetää fleece-pusakkaansa tiukemmin ylleen. Pimeästä ilmestyy Jussi kädessään kaksi tölkkiä Budweiseria, joista toisen hän ojentaa Sannalle ja istahtaa sitten huokaisten Sannan viereen keinuun. "Nyt molemmat lapset ovat puhtoisina ja ruokittuina nukkumassa vuoteissaan. Niilo halusi kuulla vielä kerran sen tarinan siitä kuinka isä ui meren yli Suomesta Amerikkaan" Jussi sanoo. "Siitä tulee vielä fiksu poika" Sanna vastaa. He hymyilevät toisilleen ja Sanna käpertyy Jussin kainaloon. Sirkat sirittävät. Kuva himmenee ja pimenee pois. Reipas huuliharpulla ryyditetty musiikki siivittää lopputekstejä. 

Näitte juuri jakson esim. sarjasta "Picket Fences" (tämä oli siis se oikea vastaus, voit laskea kätesi nyt).

Mainittakoon että tässähän on myös hiukan epärealistisia oletuksia... lähinnä tuo, että toinen istuu kuistilla keinumassa kun toinen saa yksin molemmat lapset kivasti unten maille. Ja se, että keinuhan ei narise vaimeasti vaan pitää karmivaa raakkunaa, ainakin jos molemmat ollaan kyydissä.

Niilon kanssa katseltiin kuvia talosta. Hän tiesi kyllä oleelliset asiat, eli sen että takapihalla on varmaan leikkikaivuri ja että siellä on leikkipuisto. Varmaan jonkin muun lainen puisto kuin se, jonka Niilo teki muovailuvahasta hoitopäivän aikana; se oli puisto jossa "ei ole mitään tekemistä ja mihinkään ei saa kiivetä koska ne on vanhoja esineitä".  

Väliaikatietoja

Luulitte varmaan jo, että tätäkö tämä nyt sitten on, Amerikan seikkailujen sijaan luette siitä kertakaikkisen poikkeuksellisesta ilmiöstä että vauvan syöttäminen on sottaista puuhaa. Myönnän, että lipesi sille linjalle hetkeksi, mutta se on täysin Jussin vika. Kun kerran lähti jo sinne Amerikkaan ja jätti minut yksinäni vaille vuodatusseuraa.

Kotimaan uutisten päivitys on varsin väritön: Niilo syö antibioottia ja paranee varmasti hyvin ennen lentoa. Reppanasta ei näkynyt jälkeäkään kun tänään illalla jälleen pääsi riehumaan kaverin kanssa. Lilja taas on nyt nuhainen ja seuraavaksi odottelen tuleeko siitä jatkoseuraamuksia. Muita kuin lisää huonosti nukuttuja öitä. Asioiden hoito maastamuuttoa silmälläpitäen etenee sitä tahtia kun erilaiset viralliset tahot vastaavat puhelimiinsa --hitaasti. Miten voi jonkin pienen pienen ilmoitusluontoisen asian hoitaminen ottaa koko päivän?!

Valtameren takaa kuuluu myös pieniä uutisia. Pankkikuviot on jo reilassa. Asuntoja on jo katsastettu, miellyttävän näköistä asuinaluetta olisi tarjolla ja parhaimmillaan parin minuutin kävelymatkan päässä lasten leikkipuistosta. Paikallisiin ruokakauppoihinkin on jo tutustuttu. Työnantaja on ottanut Jussin sormenjäljet.

Amerikassa näyttäisi olevan leikkipuistotkin "suurempia" tai ainakin ne vempeleet. Netissä löytyy sivusto, jossa on listattu Bethesdan leikkipuistot ja useimmista on valokuvia. Siellä ei sitten mitään vaatimatonta pikku liukumäkeä taideta osata valmistaa, rakennelmat on arkkitehtonisia taidonnäytteitä. Mikäs siinä, jos niihin ei tarvitse itse kiivetä perässä. Tai menisinhän minä muuten mielelläni itsekin sinne kiipeilemään, mutta kokemus sanoo jo Suomen vempeleistä että jään takapuolestani kiinni. 

"Ruokailun tulee olla kiireetön ja miellyttävä yhteinen tuokio"

Mietin vaan että miten ja milloin tästä Liljan syöttämisestä on tullut näin hankalaa? Luulin jo aiemmin, että se oli työlästä. Tuntuu, että meidän keittiössä olisi neljä kertaa päivässä jonkinlainen tiivistunnelmainen jääkiekkomatsi meneillään. 

Se alkaa siitä kun lusikallinen herkkulihaperunamössöä nousee näköpiiriin. Liljan katse kiinnittyy tiukasti lusikkaan. Äidin katse kiinnittyy tiukasti Liljan suuhun. Lusikka alkaa liikkua kohti suuta. Ihan liian monta raajaa alkaa huitoa lusikan reitillä. Äidin lusikkaa pitelevä käsi sukkuloi raajoja väistellen ja toisinaan nousee maalille. Ilmeisesti kaikenlainen kiinnipitäminen on tässä pelissä sallittua. Hattutempun en uskonut olevan mahdollista muuten kuin orangin fysiikalla, mutta sekin on nyt koettu. Mitä siitä sitten voi päätellä minun fysiikastani. 

Mietin, oliko tosiaan Niilonkin kanssa näin hankalaa. Sitten uskoin keksineeni selityksen. Varmasti Niilonkin vauvanaivot viestittivät, että tässä vaiheessa kuuluu huitoa. Mutta kyseessähän on Niilo Jussinpoika ja Pekan tyttärenpoika ("nälkä ain on seuranain"), ja se poika on tainnut ajatella ettei kannata olla liian tehokas huitomaan tai äiti lakkaa yrittämästä ja ruoka jää syömättä. Lilja sen sijaan aidon tytön tapaan esittää vaikeasti lähestyttävää. Ja marisee nälkäänsä sittemmin.

Päivän sitaatti

"Aaagh, nämä kynät on tosiaan aivotlaatuisia" (Niilo kourassaan nippu kyniä jotka eivät pysy näpeissä). "Anteeksi mitä ne ovat?" "Aivotlaatuisia"

Yölliset vinkuvuorot

Arvasihan sen että yö menee levottomasti kääntyillessä (kuka ikinä on nukkunut hyvin, jos aamulla lento lähtee niin että on herättävä n. klo 4 yöllä...?). Mutta sen lisäksi meidän lapset kantavat kortensa kekoon. Ne on ihan omatoimisesti jakaneet yölliset vinkuvuorot. Liljalla on vuorot 21-22, 24-02, 04-06 ja Niilo hoitaa sitten ne väliin jäävät ajat. Tulipahan taas muisteltua mitä kaikkea pitääkään muistaa tehdä kunhan päivänvalo koittaa. 

Niilon olemus alkoi olla päivä päivältä valjumpi, joten haettiin vielä Niilon vinkunoille oikeutusta ihan lastenlääkärin vastaanotolta. Onhan se selvää, että jos on ollut niin onnekas ettei ole otiittia sairastanut reilun 2,5 vuoden ikään mennessä, niin siihen sairastuu sitten juuri muutamia viikkoja ennen kuin olisi tarkoitus muuttaa maailmalle ja tietty lentokoneella korvat poksuen. Onneksi mistään ei voi tietää nyt, onko se vaikkapa pneumokokin aiheuttama, sillä juuri tänä aamuna oli tarkoitus rokottaa Niilo sitä vastaan. 

Yritetään sitä rokotusta uudelleen ensi viikolla. Taas lisää jaksoja real life -sarjaan "Hoidettava kahteen kertaan"; samassa sarjassa on aiemmin ilmestyneet jo mm. osat 'Hesarin peruuttaminen', 'TV-luvan peruuttaminen' ja ei ihan huomaamattomimpana jaksona 'Häiden järjestäminen'.

Jussi soitti Kööpenhaminasta pari tuntia sitten. Siellä se nyt siis lentelee jo Atlantin yllä, kuuntelee Ipodia ja yrittää nukkua, kelailee mielessään asuntokuvioita ja huokailee ja vaihtaa asentoa kolmen minuutin välein. Ja avaa sitten asiakirjataskun ja tarkistaa onko kaikki liput ja laput ojennuksessa. Onhan ne.

Huomatkaa että ensimmäinen lisäys eilen aloitettuun blogiin tuli jo nyt, alle 24h kuluessa. Te tulette todella kyllästymään tähän, jo ennen kuin ollaan päästy Amerikkaan...  

Tässä testataan kuvien liittämistä tekstiin. Vrt. kohta "nörttipöllö".

Lähtölaskenta

Tästä se nyt siis alkaa. Uusi ura nörttipöllönä bloginpitäjänä ja lähtölaskenta muutolle Amerikkaan. 

Blogin nimeä en nyt osaa selittää niin että se muuttuisi järkevämmän kuuloiseksi sen selityksen jälkeen. En siis selitä. Blogin korkeimpana oikeutuksena on tarkoitus vahvistaa Niilon ja Liljan siteitä kotimaahan tämän tulevan ulkomaanvisiitin aikana. Käytännössä tarkoitus on, että kaikki ne sukulaiset ja ystävät jotka ajattelevat heitä (ja ehkä meitä vanhempiakin) useammin kuin välimatka sallii tapaamisen, voivat lueskella kuulumisia. Jos siis hyvä idea toteutuu ja jaksan niitä kuulumisia kirjoitella.

Se lähtölaskenta Amerikkaan muutollekin on siis konkreettisesti alkamassa nyt, sillä Jussi tuossa pakkaa viimeisiä kamojaan ja tarkistelee tarkistelemasta päästyään että liput ja laput on ojennuksessa. Jussin lento on huomenna aamulla Turusta klo 6.50 Kööpenhaminaan ja sieltä Washington Dullesiin. Sama yhteys jolla me muut sitten lennämme vajaan kolmen viikon kuluttua. Ja silloinhan meitä siellä odottaa sitten kiiltelevässä kaarassaan ja Amerikka-hupparissaan Jussi, joka on tietysti hankkinut a) talon jossa on b) aidatulla takapihalla Niilolle leikkikaivuri ja liukumäki sekä c) sisällä valmiiksi pedatut vuoteet ja d) muu sisustus skandinaavisen vähäeleisesti ja tyylikkäästi Ikean malliin... kun sitten otetaan siihen lisäksi se, että Jussi on myös hankkinut sosiaaliturvatunnuksen, pankkitilin, luottohistorian ja luottokortit, ajokortin, sairaus-, auto- ja kotivakuutuksen, sähköt, kaasun ja netin kotiin, niin voi olla että köröttelemme todellisuudessa vuokra-autolla melko tyhjään taloon jossa on toivottavasti patjat lattialla ja kahvinkeitin sekä kuppeja.  

Nyt vielä se osio joka oli koko blogin perustava tarkoitus: Niilon ja Liljan kuulumisia. Niilo on neljättä päivää kuumeessa, mahdollisesti elämänsä eka korvatulehdus oireista päätellen. Lilja rullaa selinmakuulta mahalleen alle kolmen sekunnin ja sen jälkeen murisee ärtyneenä ("kuka hitto mut mahalleen laittoi???!!!") ja ruokaillessa päristää riemukkaasti sapuskaa syöttäjän päälle. Molemmat tuoreita taitoja, joista vanhemmat ovat erityisen tyytyväisiä. 

Kiitos ja hyvää yötä.