Hupaisaa eloa, pääasiassa

On myönnettävä että bloginkirjoitustahti on ollut luvattoman heikko viime aikoina, mutta on siinä jotain positiivistakin. Tämähän tarkoittaa luultavasti sitä, että joko allekirjoittaneella ei ole niin paljoa tuulettamisen tarvetta näinä päivinä, tai sitä, että allekirjoittanut on löytänyt muita tapoja tuulettaa päätään. Itseasiassa molemmat pitävät paikkansa. Säännölliset vetäytymiset perheen parista joko puolison tai vertaisryhmän (muiden perheenäitien) kanssa ovat tehneet paljon hyvää päänsisäiselle ilmastolle. Ei ukkosta aivan niin usein, kun altistuminen näille kahdelle ylläolevassa kuvassa esitetylle ympäristöhaitalle katkaistaan ajoittain pariksi tunniksi. Nykyään meidän talossa saattaa ukkostaa eniten siellä vesirajan alapuolella. Lilja on mahdollisesti hassuin pieni tyttö, jonka tunnen, mutta myös herkkä pahastumaan kun täysin viattomia pahuuksia keskeytetään. Silloin pikkukippana kipittää alahuuli rullalla jonnekin mököttämään, sillä taiteilijan vapautta ei käy rajoittaman!

Karkailut yleensäkin ovat päivän teema. Yleensä ne ovat itsestään rajoittuvia. Tytsä kirmaisee jonnekin puun taakse piiloon ja jää sinne seisomaan salaperäisen itsetyytyväinen virne naamallaan, tai kätkeytyy peittojen ja tyynyjen alle hipihiljaa odottamaan, kunnes löytyminen (riippumatta siitä onko löytäjän ilme vihastunut vai ei) saa aikaan riemastuneen kikatuksen ja uuden karkuyrityksen. Nopea täytyy olla, että ehtii nappaamaan nilkasta kiinni ennenkuin käärmenainen on luikahtanut karkuun. Jos voi välttyä ärtymykseltä näiden yksipuolisten hippasleikkien yhteydessä, niin on vaikea pidättäytyä nauramasta. Komennuksen tehosta tietysti lähtee 90% pois, mutta täytyyhän eloa vähän keventää toisinaan...

Tyttö on yhden hengen ohjelmatoimisto, edelleen soitto ja laulu kuuluvat repertuaariin, erilaiset kostyymit värittävät esiintymisiä ja jututkin alkavat olla jo melko koherentteja: "Byää!""Mitä Lilja itkee?" "Niilo teki sen"(Niilo ei ole aina edes kotona näinä kertoina)"Mitä niin?""Niilo teki sen myös!". Tai äiti sanoo että puuro on vielä liian kuumaa, josta pahastuneena tyttö lähtee ulisemaan isälle että "äiti teki sen myös!". Yöllä ei naurata nousta kolmatta kertaa tunnin sisään tarkistamaan mikä tyttöä itkettää, kun vastaus on "Minä itken myös!" Yleensä tyttö kuitenkin hypähtelee iloisena ja Niilon aina niin asiallinen ja kaiken nähnyt opettaja palautti tytön musiikkitunnilta tirskahdellen "She's just so funny!"

Niilo sen sijaan on niin tosissaan vakavasti muuttumassa pieneksi insinööriksi että alkaa olla syytä ottaa vakavasti pojan väitteet siitä että hänestä tulee rakentaja isona. Päivälepo (se aika jolloin Lilja nukkuu, äiti tekee omia juttujaan) on tuotteliasta aikaa lasten leikkihuoneessa, kun Niilo rakentelee mitä mielikuvituksellisimpia vekottimia kaikesta käsillä olevasta. Poika kyselee aika ajoin erilaisten laitteiden ja asioiden syvemmästä olemuksesta, ja vanhempien vastausta ei aina jäädä edes odottamaan, kun pienet (tai ei niin pienet?) aivot alkavat lähes korvin kuultavasti raksuttaa, siniset nappisilmät suuntautuvat jonnekin omiin ajatuksiin ja kädet alkavat viuhtoa selventävästi pojan selostusta tukien, ja vanhemmat saavat kuulla todennäköisen selityksen sille, mitä jonkun koneen sisällä tapahtuu.

Nämä kaksi ovat ylimpiä ystävyksiä, vaikka Niilon supermiesleikit saavatkin enemmän kaikua muissa 4-vuotiaissa. Joka tapauksessa Niilo huolehtii Liljasta ja on toisinaan itkua vääntämässä ja puolustamassa siskoa, kun äiti tai isä komentaa Liljaa joka taas ottaa tämän suojelun varmasti myöhemmin vielä innokkaammin vastaan. Vaikka Lilja ryntää aina halaamaan ekana Niiloa, niin se on Niilo joka haluaa muutenkin aina silloin tällöin pitää Liljaa kädestä kiinni ja antaa suukkoja, Liljalla on vielä sen verran meno päällä ettei hempeilyille ole liiemmin aikaa. Paitsi aina silloin tällöin kun tyttö huutaa riemukkaasti "Halitaan!" ja tulee rutistamaan kaulasta, taputtaen äitiä olkapäälle.