Yhtenä aamuna alakerran lattialla odotti unista poikaa paketti ja ilmapallot. Sen verran painoi unihiekka vielä jäsenissä, että tilannetta täytyi pysähtyä hetkeksi pohtimaan. Aamun paketista löytyi CD-soitin ja monesta pienestä paketista siihen soitettavaksi musiikkia ja äänisatuja. Loput paketit jäivät odottamaan iltaa, sillä oli jälleen aika kiiruhtaa leikkikoululle.
Leikkikoulun välipalalle oli tämän neljävuotiaan äiti leiponut suklaavadelmakääretortun. Yllättäen paikalle ilmestyi myös erään pari päivää aiemmin syntymäpäiviään viettäneen pojan syntymäpäivämuffinssit, tai oikeammin "cupcakes". Pieni muffinssin näköinen leivos, jonka päälle on sudittu tahmeaa kuorrutetta -"icing" iski jälleen! Sivumennen sanoen yleinen oletushan on että lapset syövät vain sen imelän makean värjätyn kuorrutteen, ja koska näin on, ei sen kuorrutteen alla olevan kakun tarvitse maistua pahvia kummemmalta -koska lapset eivät kuitenkaan syö sitä! Ja jos joku erehtyy sitä syömään -no, sehän maistuu pahvilta, kuka sitä viitsisi syödä?!
Käsivarret vielä kankeina edellisen illan kakkutaikinan vatkaamisesta katselin karvain mielin kun kahdesta kilpailevasta "herkusta" lapset pistelivät lähinnä toisesta sen kuorrutteen ja kippasivat loput roskikseen. Yhden lapsen paikalla ollut äiti sentään pelasti oman poikansa lautaselta kääretortun ja söi sen. Ehkä tämän toisen äidin mieliksi. Mutta niin se vain on, se mikä Suomessa luokitellaan herkuksi tai makeaksi, on täällä ihan arkista välipalaa. Kuulemma korvapuustit olisivat hyvä "snack" leikkikouluun! Ei ihme että pojan housut ovat alkaneet syksyn jälkeen kiristämään vyötäröltä.
Illalla jatkettiin pienimuotoisissa juhlatunnelmissa, joskaan tunnelmanluontiin osallistuneet paketit eivät olleet niinkään pieniä. Junaradan jatko-osia, kilpa-auton varikkovarustus sekä kirjat saivat riehakkaan vastaanoton.
4 kommenttia:
Tuoreita mansikoita, kiiviä, talven keskelle C-vitamiinia. Nam! Kermasuklaaosasto ei nyt oikein näyttäydy tässä kakkukuvassa. Mutta babysteps: saittehan edes yhden rouvan ymmärtämään hyvän päälle...
Se kaikkialle levitetty "icing" saattaa lääketieteellisesti kenties lähennellä jotain huumetta nopean hyvän olon tuottajana. Ja yletön rasvan käyttö. (Leffa: Big Me) Tehän sen ammattilaisina paremmin tiedätte. Ikänä en ole itseäni niin hoikkana pitänyt kuin Jenkkilässä.
Uninen poika näyttää kuvassa tosi isolta pojalta.
(ei tarkoita lihavalta)
Ps. tarkennetaan vielä aika ja paikka, nottei kaikkia jenkkiläisia lihavuudesta julkisesti mollattaisi:
1998 Atlantic City, Pizzamessut
Mitä mitä? Missä on Niilon kakun kaikki sininen kuorrutus??? Tuohan näyttää ihan perisuomalaiselta kakulta! Mutta erittäin hyvältä, enkä tiedä sitten tuosta terveellisen määritelmästä näin suomalaisen näkökulmasta. Tietäen nyt amerikkalaisen maun, en ihmettele kuitenkaan yhtään. Nimim. 3 kiloa jo kevyempi :)
se naapurin rouva yritti vaan keksiä jotain sanottavaa, ettei tarvitsisi sanoa sitä mitä oikeasti ajatteli, eli että onpas outo kakku, ei kai lapset tollaista halua synttärinä syödä.
Lähetä kommentti