Kyllä meidän Lilli tietää mitä tehdään, kun nenän eteen tuodaan kakku palavin kynttilöin. Siitä otetaan haukku! Suoraan, kynttilöitä sammuttamatta. Ai ei vai? Äiti sanoo että "Ei, ei noin!"
AI NIIN, äiti sanoo aina että "Lusikalla, Lilja."
No saihan sitä kakkua, lopultakin. Amerikkahymy on valkoinen, vaikka joskus se voi johtua siitä että suu on täynnä juustokakkua.
Kaksivuotissynttäreillä lahjojen ilmaantuminen on hämmentävä yllätys, jolle kestää hetki lämmetä, mutta onneksi on isoveli joka on innokas auttamaan lahjojen avaamisessa. Kyllä se pikkusiskokin sitten ymmärsi lopulta jutun juonen. Nää paperit revitään!
Ja tämä pieni pötkylä, jolle kaksi vuotta sitten vaihdettiin tulitikkuaskin kokoisia vaippoja, istuu nyt ylpeänä kolmipyöräisensä päällä, kuljettaa onnellisena upouusissa nukenrattaissa tyllihameeseen puettua ihanaa nallea ympäri huushollia ja tarjoaa sille välillä vettä omasta mukistaan. Se sanoo "Bye bye" ja vilkuttaa. Se saa raivokkaan kohtauksen sätkyttäen ja rääkyen naama punaisena, kun se ei saa juosta vapaasti ihmistungoksessa Air and Space -museon käytävillä. Se istuu ruokapöydässä ja nostaa nokkamukiaan "Pikkii! Pikkii! (Kippis!), sekä nostaa tyhjän lautasen ylösalaisin ja sanoo "Lisää!" Se työntää kiukuspäissään syöttötuolinsa kahden huoneen läpi talon toiseen päähän, jos se ei saa kiivetä seisomaan pöydälle. Se tulee syliin, ottaa kaulasta kiinni ja pussaa. Se on se Kirkonkylän Villi Lilli.
6 kommenttia:
Vai sellaista pieni tulitikkutyttö (kirjaimellisesti; syntyessä sormet kuin tulitikut) touhuaa...
Myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut Liljalle ja Niilolle!
Apua! Kun Niilo oli vauva, kesti vähän aikaa tottua siihen että Niilo on Niilo, eikä miehen nimi. Mutta nyt aamulla telkkarissa puhuttiin "hiihtoniilosta" ja iltalehdessä oli kerrostalokyttääjistä juttua, yksi perustyyppi oli "reviiriniilo"! Kaksi setä-Niiloa samama päivänä! :-)
Hei Sanna ja perhe! Ihanaa nähdä teidän perheen kuulumisia ja peinet lapset ovat niin vähän aikaa pieniä! Mutta kyllä Lilja on tosi iso ja iso taitaa olla oma tahtokin ja itsetunto. Minulla se meni aikoinaan iltatöissä ja nyt onneksi saan vähäisiä siivuja tästä ilosta teidän jo kolmannen sukupolven . Sain vinkin Kaisalta ja Jaakolta.
tuleepa samalla dokumentoitua seuraavillekin sukupolville. T. Tuula ja Jorma Kuhmosta
Muistatkos Sanna, kuinka pienin serkkusi komensi pieni käsi käskevästi ojossa: "Pikkai pokkii!" (= Pikkari pokkiin = Kippari koppiin!) Lilja skoolaa Pikkii! = Pikkis = Kippis! Puhuvat siis samaa pohjoisen kieltä...
Tämä pieni pötkylä on totta tosiaan ihme!
Suukkoja ja haleja, myös avuliaalle isoveljelle!
Noonii. Vanha unohtaa mitä itse asiassa piti kirjoittaa ja sortuu sitten blogikuvituksen hämäämänä höperryksiin pienestä pötkylästä ja isosta ihmeestä, kun asiaakin olisi ollut.
Poikkesin nimittäin syntymäpäiväaiheen innoittamana vanhoille blogisivuillesi. Ihanaa! Kaikki on dokumentoitu! Mitään ei ole hävinnyt tiedostojen taivaaseen! Mitään ei ole poltettu paksuina päiväkirjoina Edvardin aikaisessa avotakassa!
Asiaan: Liljan ensimmäinen syntymäpäivä. Ja kakku.
Niin viatonta, niin oikein: lähes tuoreena Suomen vientitavarana (ja vailla amerikkalaisia vaikutteita) Suomalainen Äiti siinä ensimmäisten synttäreitten blogisivuilla "kauhistelee" vaatimattomaksi kakuksi omin käsin sommiteltua somaa, suorastaan hellyttävää piparitaikinaista Jämerä-taloa...
Entäs nyt? Pahoin pelkään, että tämä kuvissa esitelty hävyttömän hyvän näköinen juustokakku on käyty ostamassa tennistuntien välillä pikapikaa luottokortilla siitä paikallisesta jumalaisesta italialaisten (?) herkkukaupasta.
Kyllä me täällä periferiassa sentään SEN tiedämme, että kaikilla amerikkalaisilla perheenäideillä on latino tennisvalmentaja.
Non capisco?
Ihan totta se kakku oli ostettu Balduccin konditoriaosastolta, mutta vain ja ainoastaan lanttulaatikon väsäämisen ja riisipuuron keiton välissä. Viime vuoden jämerä piparkakkutalo oli valmis talopaketti, joten ei siinäkään mitään kehuskelua, vaan päin vastoin niin pahaa oli että jouti roskiin lopuksi. Tänä vuonna sentään leivoin ihan alusta loppuun piparkakkutalon, ja siinä olikin haastetta kun toinen silmä oli laajentavien tippojen ansiosta hyödytön ja stereonäön merkitys valkeni aivan uudella tavalla.
Enpä ollut tullut ajatelleeksi, mutta kyllähän nämä amerikkalaiset perheenäidit Niilon leikkikoululta ramppaavat tennistunnilla tuon tuostakin... tiedä sitten niistä latinoista, niitä riittäisi tuolla nurmikolla kuin sieniä sateella -latinoiden harteilla on näet koko naapuruston "landscaping". Minä vaan käyn silloin tällöin kävelylenkillä Ipodin kanssa, se antaa mun mennä siihen tahtiin kuin haluan ja sinne minne haluan -ei kovin machoa. Naapurikin käy kävelyllä, mutta se ei olekaan mikä tahansa kävely. Se on Power walk.
Hahaa - selätä se Power walk (?!) -tyyppi
Aidolla Suomalaisella Sauvakävelyllä!
Lähetä kommentti