Oikein hieno tyttö lämpimässä kesäsäässä

Viime viikkojen sää on ollut varsin vaihtelevaa. Usein on kuuma, tai täkäläisessä mittapuussa lähinnä varsin lämmin ja se onkin syytä pitää mielessä kun nykyisestä n. 32 C asteesta on vielä matkaa kesän kuumimpiin lähes 40 C lämpöasteisiin. Vettä on satanut niin että takapihalla on pysyvästi jättimäinen lätäkkö ja maa on melko mutainen. Kosteutta on ilmassakin, välillä tuntuu että kosteutta voisi kauhoa ilmasta mukiin juotavaksi. Yhteinen nimittäjä lähes jokaiselle päivälle on se että jossain vaiheessa päivän tai yön aikana on ukkostanut. Ihme kyllä lapset eivät ole siitä häiriintyneet, ja se onkin onni sillä yöunet olisivat muuten jääneet vähiin meiltä kaikilta. Nyt olen ainoastaan kärsinyt liiasta kuumuudesta öisin, ja viime yönä lähdinkin viilentämään itseäni terassin ovensuuhun, mutta täytyy sanoa etten huomannut eroa sisä- ja ulkolämpötilan välillä. Säästellään ilmastointidollareitamme kaikista kuumimpiin päiviin...

Päivällä mukavaa vilvoitusta saattaa olla tarjolla naapurin sadettajan ympärillä, mutta koska kaikki muutkin äidit seisoivat siivosti sivussa, arvelin että niin lienee minunkin syytä seistä -saattaisinhan liukastua ja kaatua jonkun naapureiden lasten päälle. Niilo kyllä nautti koko rahan -naapurin rahan- edestä. Jos ei naapuri tarjoa suihkua, niin jonkun sortin kylpy on aiheellinen lähes joka ilta. Mutaa ja hikeä riittää pestäväksi. 

Omatkin vaatteet ovat tiheään vaihdossa em. mudan tai useammin hien vuoksi. Tänään jouduin ravintolaan lähtiessämme, ja päivän kolmatta vaatekertaa vaihtaessani turvautumaan valkoiseen hulmuavaan hameeseen, jota käytännön syistä ei juuri tule käytettyä. Muuten olo oli kyllä kuin sillä hirveällä isolla sialla, hiki ei laantunut lainkaan ja naaman punoitus vaikutti pysyvältä. Niilon ilme kertoi kuitenkin suuresta hämmästyksestä kun laskeuduin alas portaita (vrt. paimenet ja enkeli...). Ja sitten tuli juuri kuin tilauksesta sen "se on ihan hyvä" -kommentin vastine, tällä kertaa pojan suusta ja paranneltuna versiona. Poika oli niin vaikuttunut tästä harvinaisesta ilmiöstä, että alkoi haltioituneella äänellä ihmetellä "Mitä sinulla on päälläsi, äiti?" "Mekko" "Kaunis mekko. Sinä olet kaunis äiti" ja tuli hurmaantuneena halamaan mekkoa. "Tälläinen ihana valkoinen mekko." Seuraavaksi laiton korvakoruja, ja Niilo katseli uteliaana "Mitä sinä teet?" "laitan korvakoruja" "Miksi?" "jotta näyttäisin oikein kivalta isän mielestä (samalla tiesin että ei ne pienet korvakorut pyyhi sitä naaman punoittavaa kiiltoa näkymättömiin). "Isä varmaan ihastuisi" sanoi Niilo ja sanoi "Sinä olet oikein hieno tyttö".   
Seuraavaksi poika ihmetteli että milloin hän kasvaa niin isoksi pojaksi että saa myös sellaisen hienon mekon. Sanoin, että miehet ei kauhean usein käytä mekkoja, lähinnä kai Skotlannissa ja jossain Tyynenmeren saarilla. Niilo totesi että hänen varmaan pitää mennä jonnekin autiolle saarelle jotta hän saa myös mekon.

Amerikkalaisia kulutustottumuksia?

Niilo oli istunut aamulla katsomassa telkkarista lastenohjelmia ja tuli sen jälkeen keittiöön, jossa istuin lukemassa uutisia internetistä. "Minä laiton telkkarin pois" sanoi Niilo. Luontevana jatkona tälle Niilo sanoi "Minä haluaisin että minulle tulisi uusi äiti" ja kiipesi seuraavaksi äidin syliin. Äitihän istui äimän käkenä. Ymmärtäisin jos olisin kovasti komentanut Niiloa viime hetkinä tai päivinä edes, mutta tässähän ollaan eletty ihan sopuisasti... lieneekö se uusi äiti sitten sellainen joka ei istu tietokoneen ääressä näin usein? Tai sellainen joka siivoaisi paremmin ja useammin, koska seuraava valituksen aihe oli se että Niilon paikalla ruokapöydällä oli murusia. Vähän tästä otettuna kysyin, että etkös sitten enää tykkää tästä äidistä. "Kyllä minä tykkään sinustakin". Onneksi edes niin. Lopulta saattaahan kyse olla siitä, että Niilolla XY-kromosomipari harjoittelee toimintaansa, sillä kun kysyin että mistä sinulle tuollainen asia tuli mieleen, vastaus oli "Meidän autosta". Olipa sitten kysymys autosta, vaimosta tai vaikkapa äidistä, uudempi malli on aina uudempi malli? Täytynee tarkistaa, onko Niilon isällä ollut jotain uudistautumissuunnitelmia, jotka olisi jakanut poikansa kanssa...?

Oivalluksia osa 1

 Amerikkalaisen ihmisen kehitys. Asumme alkumeren rantamilla. Sataa lähes päivittäin, on kostean kuumaa. Lähes joka ilta ja yö ukkonen jyristelee ja salamat välähtelevät valaisten tienoota. Tälläisissä olosuhteissahan elämä on kai joskus saanut alkunsa, joten ilmeisesti olosuhteet ovat edelleen mutatoineet eurooppaihmisestä amerikkaihmisen, kaikkine omituisuuksineen. Onneksi olemme täällä vain 2 vuotta, joten vaikutukset meihin eivät ole yhtä tuntuvat tai ainakaan eivät varmaankaan jää pysyviksi...

Niilo ja englannin kieli. Niilo on nokkelana poikana hoksannut, että tässä maassa ihmiset puhuvat jotain muuta kieltä, kuin mitä meillä kotona puhutaan. Joitakin englannin kielen sanoja on siis jo talletettu muistiin, mutta  kaiken sen sanottavan (mitä Niilolla on kielellään) tuottamiseksi englanniksi kyseinen sanavarasto ei riitä. Siispä Niilo joko a) mokeltaa sujuvasti siansaksaa ja ryydittää sitä muutamalla englanninkielen sanalla tai sitten b)  puhuu suomen sanoja englanninkielen intonaatiolla tai taivutuksella. 

Esimerkkinä ensimmäisestä voisi olla tilanne, jossa Niilo haluaisi saada hyllyllä olevan leikkiauton kaverin kotona. Poika alkaa kädet ihmettelevästi leväällään mölistä jotain -blab bla blaa blabla blaa- ja heittää perään sanan "car". Vaikka Niilo on siis jo edennyt henkisesti siihen vaiheeseen, missä ei tarvita äitiä tulkiksi, niin keskustelukumppani yleensä vielä tarvitsee Niilon äitiä tulkiksi. 

Esimerkkinä jälkimmäisestä on vaikkapa se kuinka Niilo haluaisi mennä kyläpaikassa leikkimään ihanaan kellariin, jossa on kaikki hauskat lelut. Niinpä Niilo sanoo emännälle (jälleen kädet ihmettelevästi leväällään) "Kellar?" nostaen sanan loppupään kysyväksi kiekaisuksi ja pehmeällä r-kirjaimella vieläpä. Ja edelleen äiti tulkkaa. Metrossa Niilo tervehti kahta nuorehkoa naista vastapäisellä penkillä "Hi, tätis!", mutta sitä en alkanut tulkkaamaan.

Oivalluksia kertakaikkiaan. Kuten myös se, että Liljallekin pitää puhua siansaksaa, koska se ei puhu suomea, vaan jotain kieltä mitä Niilo ei ymmärrä. Ihan loogista. 

Lintubongauksen alkeet. Kävi ilmi, että se mielenkiintoisen karheasti rääkäisevä eksoottinen lintu pihapuussamme ei ollutkaan lintu vaan orava. Mutta on täällä niitä lintujakin, ainakaan kaikki ne lentävät ei voi olla mitään liito-oravia. 

Lilja = taapero. Vähäisistä hiuksistaan huolimatta tyttö ei todellakaan ole enää mikään vauva, vaan ihan ehta taapero. Vaikka se ei vielä puhukaan -tässä kohtaa äitiä hämätään, sillä Niilohan puhua pajatti vastaavassa iässä jo solkenaan sanoja. Voi tietysti olla että Liljan "äijgä" tarkoittaa äitiä (mutta totta puhuen, mikä ihme se onkaan ettei puhu, kun sen "keskustelukumppani" Niilo puhuu sille siansaksaa... jos Niilo kasvaakin nyt kaksikielisessä ympäristössä niin Lilja kasvaa kolmikielisessä ympäristössä). 

Muuten taaperomme ymmärryksessä ei taida olla vikaa. Kun on puhe jugurtista, mennään jääkaapille, ja kun on puhe nukkumaanmenosta lähdetään jo rynkyttämään portaitten alapäässä olevaa porttia. Vaatteita se yrittää itse ottaa pois ja erityisesti kun kysytään missä on Liljan napa. Se nauraa räkättää ruokapöydässä Niilon irvistelyille ja rypistelee naamaansa itsekin. Kun se ei saa haluamaansa, se kehittää kiukkukohtauksen ja valahtaa spagetiksi käsissä. Kaiken tämän se on salakavalasti opetellut naamioituneena mitään ymmärtämättömäksi vauvaksi. 

Ison pojan sängyssä Isossa Omenassa

Perhe päätti vaihtaa Memorial Dayn pidennetyksi viikonlopuksi maisemaa ja ilmastovyöhykettä astetta pohjoisemmaksi. Karttaohjelman lupaaman neljän tunnin ajon venyttyä lähes viideksi ja puoleksi tunniksi ruuhkien ja vajaan tunnin kirmailutauon ansiosta, saapuminen hotellille tuntui taivaalliselta. Onnellisin sinä iltana taisi olla eräs kolmevuotias joka sai itselleen kokonaisen Queensize parisängyn --hulppea sija ruodon levätä jos kyseessä on 14 kg ja 95 cm kokoinen poika, mutta ahdas ja upottava jos sitä jakaa kaksi ihan tavallista aikuista....
Lauantaina aloitimme turismin tärkeimmällä. Ylläolean kuvan Rockefeller centerin näköalatasanteelle lähdimme suunnistamaan vasta kun lapset oli laskettu Central Parkin viheriöiville nurmille ja leikkipuistoon kuluttamaan edellispäivänä varastoitua energiaa. Eipä tuo jättimäinen puistoalue ollut vastenmielinen kokemus aikuisillekaan, saksofonin soittelijat siltojen alla ja leuto lämmin tuulenvire puiden alta hivelivät korvaa ja päänahkaa virkistävästi. 
Koska liikkuminen lasten kanssa halki suurkaupungin ei aina suju suorastaan rivakasti, onnistuimme suorittamaan suunnitellun raikkaan sunnuntaiaamun kävelyn Brooklyn bridgella vasta kun lasten lounasnälkä oli laannutettu ja päivä oli kallistunut iltapäivän hehkuvaan kuumuuteen. Sillallahan tungeksii turisteja kamerat kourassaan, ja mikä ettei, näköalat olivat mainiot. Samaisella sillalla olikin oiva tilaisuus saada harvinainen otos koko perheestä, sillä japanilaisturisteilla yllättäen riitti ymmärrystä kameran kanssa kättään venyttävälle perheenäidille, joka halusi kaverikuvan itsestään miehensä kanssa Brooklyn bridgella.
Kyllä reissussa rähjääntyy, ja lapsiparkojen kestävyydessä alkoi näkyä sunnuntai-iltana uupumisen merkkejä kun etsimme ravintolaa Pikku Italian turistirysien joukosta.
Jos nyt reilua viikkoa myöhemmin kysyy Niilolta, mikä siellä oli kivaa siellä New Yorkissa, on vastaus selvä: strategisesti viimeiseksi, maanantai-aamupäivään (eläintarhan lisäksi) jätetty vierailu vesipuistoon eli yhteen Central Parkin leikkipuistoista jossa vesisuihkut ruiskuttelivat viilennystä lasten mieliksi. Kuvasta saatatte bongata erään Maryland-lippistä päässään pitävän pikkupojan, jonka riemu oli aivan rajaton.