He's a handful alright.

On se. Välillä. Hassu poika, mutta hieman uuvuttava. Aamuisin kun yritän saada itseni ja molemmat muksut pakattua liikkeelle milloin minkäkin asiantyngän vuoksi tai muuten vaan ulkoilemaan, on välillä vaikea löysätä pinnaa sitä myöten kun poika sitä venyttää. Ei pahanilkisyyttään, muttei myöskään osaamattomuuttaan.  Vaan koska aina on aikaa hassuttelulle. Kun yöpaita on riisuttu ja sitten pyydän poikaa aloittamaan itse omaa pukeutumistaan samalla kun omat käteni ovat kiinni Liljan vaipanvaihdossa tai muussa, poika menee kuin strutsi piiloon: pää sohvatyynyjen alle ja hipihiljaa siinä kyhjöttää, luulee etten ehkä näe kahta kalpeata pepunkannikkaa tönöttämässä siinä. Tässä kohdassa joku ehkä ajattelee, että hassua, joo. Mutta kokeilkaapa sitä joka aamu, enemmän tai vähemmän kiireessä, matkalla tärkeämpiin tai vähemmän tärkeisiin Niilon viihdykkeeksi ajateltuihin rientoihin. Kun äänensävyni kiristyy ja pyydän edelleen poikaa pukeutumaan, ei mitään kuulu tyynyjen alta. Kun sitten lopulta kaivan poikaa esiin ja komennan että nyt pissalle ja sitten pukemaan, niin Niilo vilahtaa jonnekin näkymättömiin. Sen jälkeen tunnen itseni varsin höynäytetyksi kun kuljen ympäri kämppää enkä löydä sitä nakupelleä, joka hiljaa kyhjöttää jossain piilossaan vaikka äiti meuhkaa uhkauksia siitä kuinka kohta ei lähdetä leikkipuistoon. Toissa-aamuna sain tarpeekseni, ja totesin itsekseni, ettei me sitten varmaan lähdetä. Istuin lukemaan lehteä, ja kului 10 minuuttia, kun taas alaston poika juoksi luokseni keittiöön ja levitti kätensä julistaen naama loistavassa virneessä: "Olen kiltti poika, tottelen ihan enkä pelleile!" Asiallisena tarkennuksena tuli samaan hengenvetoon: "--nyt."  No, valitaanko reaktiomalliksi: a) "Höh. En minä sinun kanssa enää mihinkään lähde, ulkona on hieno ilma mutta me jäädään nyt sisään" vai b) on pakko nauraa ja unohtaa se edellinen nöyryytys kun kuljen ympäri taloa etsimässä nakua poikaa.

Niilon "ongelmana" on se, että jos hän ei osaa "isojen poikien" asioita kuten pukemista tai vessatouhuja heti ja sujuvasti, niin sitten tulee tuiskahdus, parahdus ja luovutus. Hyvin osuvasti tätä kuvaa hetki, jolloin Niilo istui ruokapöydässä ja yritti saada lihanpalaa haarukkaan. Ensin kuului kärsimystä ja tuskaa uhkuvalla itkuisalla äänellä huuto: "En minä saa (lihaa haarukkaan)!" ja sekunnin murto-osassa heti perään rauhallinen toteamus "Ai. Sainpas." Sen sijaan Puuha-Pete haluaa sinnikkäästi yrittää jotain hommaa, minkä hallitseminen on jo lähtökohtaisesti esimerkiksi pojan koon puolesta tuhoon tuomittu yritys. Sinnikkyyttä siis löytyy, mutta se on suuntautunut hyödyttömästi... Ja onhan sitten joskus vaan kiva olla autettava. Pieni vauveli. Kellarissa asuu Tsöngin lisäksi Niilon pikkuveli Petri, se majailee siellä Liljan vanhassa autokaukalossa, ja näyttää kovasti Niilolta, mutta se vaan ei osaa vielä noita 3-vuotiaan juttuja. Mutta koska Petri on liian pieni riehumaan Iskän kanssa Jaakko ja pavunvarsi -leikkiä (älkää kysykö...), ei Petri yleensä viivy kauaa.

Kirjan sivuilla

Sunnuntain lämmin kevätsää oli omiaan pienoislomamatkalle tuttavaperheen kanssa. Matka kävi Amerikan kuvakirjaan. Maissipeltojen halki, elokuvamaisissa tunnelmissa ajettiin tunnin matka Harper's Ferry -nimiseen n. 300 asukkaan pikkukylään, joka sijaitsee kolmen osavaltion rajojen yhtymäkohdassa. Shenandoah-joki yhtyy Potomac -jokeen ja virtaava vesi huuhtelee Marylandin, West Virginian ja Virginian rantapenkkoja. Näin siis näppärästi ylittämällä kaksi siltaa pääsimme vierailemaan minuutin sisään kaikissa kolmessa osavaltiossa.
Paikalla on oma pieni roolinsa sisällissodan historiassa, mutta allekirjoittaneen tunnelmat olivat ylevöityneet lähinnä siitä tunteesta, kuin olisi astunut johonkin mielikuvitusmaahan; lapsuudesta alkaen kirjojen, sarjakuvien ja elokuvien tutuksi tekemään maisemaan. Peltitölkin näköinen Amtrak-juna lipuu joenrantakallioon louhittuun tunneliin autereisessa maisemassa. Pienet tönöt kapean tien varrella näyttävät siltä, kuin kohta se risupartainen kullankaivaja hakku olallaan astelisi henkseleitä paukutellen pankin ovesta ulos.
Turismi on löytänyt tännekin, ja kylässä on tietysti tarkemmin tutkittuna myös rahastusrysän piirteitä. Olde Tavernan alumiinirunkoisilla tuoleilla "nautittua" laihaa mutta kallista kahvia. Old Tymes Portrait antaa mahdollisuuden poseerata mustavalkoisissa valokuvissa saluunatytön vaatekerrassa. Jokatapauksessa maisemat olivat upeat, ja varmasti entistä upeammat kun puut saavat lehtiasun. Paikka oli miniatyyrimäisyydessään helppo kohde "haluan kävellä itse" turisteille.

Ylhäällä vuoren rinteessä kapuaminen maisemia ja ulkoilua janoavalle kävi kuitenkin urheilusta, joten lyhyempää askelväliä kipittäville retki otti erityisesti voimille. Onneksi kokeneella reissaajalla on mukanaan kaikki oleellinen varustus. 

Ilmeitä ja hiustyylejä

Gallup: kenen näköä löydät tästä pojasta? (nyt ei haeta Martti Ahtisaarta, sillä se ei ole sukua... eihän?)

Lähes jokaisen 1-vuotiaan ilmevalikoimaan kuuluu nenän rypistys. Nyt myös Liljalla.

Tää on tää meidän Lipsu. Kylpypuhtoisena odottamassa iltapuuroa. Se on oppinut taputtamaan, ja heiluttamaan. Ja saanut kuhmun otsaansa.

Niilon illan hiustyylissä haettiin mallia ehkä Liljalta (vrt. edellinen kuva). 

Halusitte varmaan tietää...

Nyt tiedämme myös, että Lilja osaa kiivetä portaat yläkertaan, ihan itse ja muutamassa minuutissa... onneksi nyt asian toteamisen jälkeen voimme edelleen hymyillä. Muita uutisia on ehkä se, että kellarissamme asuu Niilon salainen ystävä "Tsöng". Katsotaan sille joku muu paikka sitten jos ja kun tarvitaan kellaria suomenvieraiden majoittamiseen!

Vasikoita lumella ja laitumella

Alkuviikon lumimyräkkä ja jalkakäytävien lapiointipuuhat vaihtuivat loppuviikosta todelliseen kesälaitumen hurmaan. Kuvien ottamisen välillä on kolme kokonaista päivää. Kuinka moni tunnistaa seuraavan: ensimmäisen lumettoman auringonpaisteen sattuessa, joskus siellä Vapun tienoilla, kevätkolttuihin sonnustaudutaan väenväkisin, vaikka oikeasti selkäpuolella halla vielä vihmoo niskapiitä? On sitä täälläkin, vähän toisessa muodossa: jotkut naapureiden lapset ovat juoksennelleet sortseissa ja toppatakissa pakkaslukemista huolimatta. Mutta eilen kun aurinko lämmitti maisemaa Suomen kesäkuutakin paremmin, ei Niilon sortsiasu ollut liiottelua. Ja olisittepa nähneet miten poika kirmasi kun sai ylimääräiset vaatekerrokset pois jäykistämästä menoa. Vauhti oli sitä luokkaa, etten saanut poikaa osumaan kunnolla fokukseen. 
Nuorimmainen vasikkamme kasvattaa jo kesäkutrejaan siihen malliin, että oli aika laittaa tukkatilanteen päivitys tänne blogiinkin. Ja voihan siitäkin mainita, että tyttö taapersi toissapäivänä ensimmäiset viisi askelta ilman tukea! En tiedä sitten onko keväthuuma mennyt lasten korvien väliin niin pahasti, että yöunet ovat olleet kortilla viimeaikoina. Ja aamupalapöydässä kuunneltiin kuinka ulkoa kantautui kyyhkysten huhuilu. Niilo saikin siitä oivan ajatuksen, että sitten jouluna voidaan tehdä piparikyyhkysiä. Sanoin, että ensin tulee kesä, mutta Niilo julisti rohkeasti että hän jaksaa kyllä odottaa.

Hyvää pataa, vielä...

Kyllä ne vielä ovat kamuja keskenään. Lilja palvoo isonveljen pöllöilyjä ja Niilo tykkää pöllöillä Liljan mieliksi.

Voivoi tätä surkeutta...

Pahoitellen joudun nyt kertomaan teille seuraavat uutiset: Niilo aikoo karata ensi kesänä. 

Koska äiti oli tänään niin kurja tyyppi, että komensi lopettamaan leikit ulkona ja tulemaan sisälle, Niilo aikansa asiaa vollotettuaan keräsi pihalla itsensä ja ilmoitti että hän karkaa liian kauas eikä tule takaisin minun luokseni. Tarkemmin asiaa mietittyään (tumput kädessä olivat kuitenkin märät, ja ehkä lounasnälkäkin kaiversi mahan pohjassa) Niilo tarkensi suunnitelmiaan: "Nyt me voimme avata tuon oven lukosta (siis talon ulko-oven) ja minä karkaan ensi kesänä". Kun menimme sisään, Niiloa vähän harmitti kun suljin oven taas, olihan hänen aikomus karata, mutta tyytyi siihen kun sanoin että voimme avata oven sitten uudelleen. Seuraavaksi kerrottiin isällekin Niilon suunnitelmista, ja isä esitti tietysti käytännöllisiä kysymyksiä kuten missä Niilo aikoo nukkua. Niilolla oli suunnitelma valmiina, hän menee Kasperin luo ja nukkumaan Kasperin sänkyyn. Se jäi vielä vähän epäselväksi, että mitä sitten jos Kasperin äiti sanoo että Niilon täytyy lähteä ja antaa Kasperin nukkua omassa sängyssään.

Mutta onneksi: Päiväunen jälkeen Niilo oli jo hiukan heltynyt äidille ja kertoi tulleensa toisiin ajatuksiin. Sen kunniaksi sain halauksenkin.