Piparkakkutalo Ewing drivella

Siinä Airiston selkä kimmeltää auringossa... tarkkakatseisemmat huomaavat että kimallus ei lopu kalliorantaan vaan asvaltoituun pihatiehen. Näin häikäiseviä maisemia täällä on katseltu muutamia päiviä. Selitys on "jäämyrskyssä", joka tuli päivä lumen jälkeen. Yön aikana vihmoi kauttaaltaan n. sentin kerros jäistä veden ja lumen seosta, joka kerrostui kaikkiin pintoihin vahvaksi jääkerrokseksi. Eli kaikki pehmeä lumi on nyt kovan jääpinnan alla. Tämä on kuulkaa kantohanki ihan omaa luokkaansa. Ja todella liukasta. Takapihan lumipeite näyttää houkuttelevalta, mutta ei sinne juuri auta mennä -se on kuin luistinrata. Sitten vaan kävellään edes takaisin jalkakäytävällä. Ei tarvinne kertoa, että leikkipuisto on kuin jääveistospuisto ja kallonhalkaisu on todennäköisin ajanviete. Ei tarvitse miettiä mistä tulee nimi "Icing" kakkujen ja pipareiden kuorrutukselle, eikä sitä mistä ovat saaneet päähänsä että sillä pitää peittää kaikki pinnat tasaisesti.

Tiet olivat pian jo sulat ahkeran suolaamisen ansiosta, mutta kyllä silloin alkuun näki jo pienessäkin mäessä autojen taistelevan renkaiden pidon puutteen kanssa. Täällä ajellaan samoilla renkailla kesät talvet, ja se tietysti jonkin verran selittää sitä miksi täkäläiset ovat päätyneet koulujen sulkemisratkaisuun lumisateella. Ehkä niitä katastrofeja on nähty liian monta kertaa, ja tämä on tuntunut parhaalta ratkaisulta. Tietysti tämän kokoisella mantereella löytyy säätä kuin säätä, ja esimerkiksi tästä pohjoiseen talvi onkin jo ihan todellinen talvi (-turkulaisen kannattaakin siellä olla vaan ihan hissukseen mitä raakoihin talviolosuhteisiin tulee) ja asennoituminen tälläiseen pieneen lumisateeseen tietysti on toinen. Eräskin hiljattain tänne Washington D.C.:n alueelle Illinoisista muuttanut Barack Obama juuri julkisesti päivitteli, että hän lapsineen oli aivan hämmästynyt koulujen sulkemisesta tämänkaltaisen sään vuoksi.  
Kun auto oli kuorittu (sic) laatta kerrallaan jääkuorrutteesta, Niilo halusi tarkistaa onko auton moottori kunnssa. En tietenkään maininut, että hän katsoo väärää päätä. Mutta silti, mikä se on se mekaanikkogeeni joka pojissa aktivoituu? Me emme varsinaisesti ole mitään vapaa-ajan nikkareita tai auton konepellin alla luuraajia, mutta jostain poika vaan on omaksunut tuollaisenkin kiinnostuksen. Mutta tiedättekin varmaan, että insinöörin tytär on lähes insinööri itsekin, joten Niilohan seuraa vaan sukuperinnettä...

Tämä on lunta!

Kyllä oli sen verran jännittävä kokemus, että varaudumme jälleen levottomaan yöhön.

Luonnonkatastrofi

Televisiossa aamu-uutisten alapalkissa virtaa sääolosuhteiden vuoksi suljettujen koulujen nimiä -siitä päätellen käytännöllisesti katsoen koko Maryland varautuu välttämään autolla liikennöintiä. Luonnonvoimia uhmaten rohkea toimittaja on ottanut tukevan haara-asennon ja karvalakin, ja raportoi myrskyn keskeltä klo 7.49: "Se alkoi tänä aamuna klo 7.15 ja katsokaa nyt tätä maisemaa. Koko pysäköintipaikka vieressäni on jo nyt lumen peittämä (ja tyhjä autoista) kauttaaltaan! Katsokaa nyt, joka puolella LUNTA!" (Ja kameran kuva kiertää maisemaa, jota verhoaa kolmen senttimetrin kerros lunta).  Huu...

Lipittelyä

Minä olen lapsellinen, tiedän. Ehkä joku teistäkin muistaa joskus ala-asteella nauraneensa jonkun luokkatoverin puhevialle. Ässävikoja ja muita on korjattu yhden ja toisen lapsuudessa. Niilon puhehan on oikeastaan varsin selkeää, mutta silti olen epäreilusti ottanut oikeuden naureskella (itsekseni ja vähän tällä tavalla huomaamattomasti ainoastaan internetissä) niille muutamille harvoille Niilon puheen "epätaydellisyyksille"... ne vaan on niin hellyttäviä. 

Nyt kun laskeminen yhdeksääntoista on suomeksi hallussa, on Niilo opetellut laskemaan englanniksi: "Fan, tuu, fii, poo, fai.." Pyydän häntä toistamaan litanian aina uudelleen, ihan vaan pelkästään siksi että se on niin liikuttavaa -melkein toivoisin, ettei se tuosta enää muuttuisi miksikään. 

Melkein kaikki kirjaimet tulevat Niilon suomenkielessä niinkuin pitääkin, mutta yksi kirjain tekee kiusaa. Eräänä päivänä jo ihmettelin, että onko todellakin tässä kodissa kaljan juonti niin merkityksellisessä roolissa, että Niilo on keksinyt verbinkin sille: hänkin kuulemma kaljahtelee. Niilolla meinasi silloin, kuten usein muulloinkin mennä hermot, kun hän ei saa minua ymmärtämään mitä hän tarkoittaa. Kuten kaikki "hiili ja lotta" -vitsin tuntevat ymmärtävät, yksi kirjain voi muuttaa koko sanan, mutta minä en sitä aina muista ja sitten vaan ihmettelen että mitä se poika horisee. Silloin Niilo parka yrittää jotenkin murisemalla (mulisemalla) saada sanaan vivahdetta oikeaan suuntaan. Kun ei kieli pärise, niin jos kurkku sitten. Ja olisihan minunkin pitänyt ymmärtää -sinosaurusfani luonnollisesti kaljahtelee, kuten myös leijonat ja kalhut.

Mutta kukapa teistä ensimmäisenä hoksaa, mikä eläin täällä Amerikassa sanoo "Lipit, lipit"? Se ei ole äiti ja se kalja.

Konstit koti-ikävään

Varmasti on joku yleismaailmallinen ilmiö, että n. 3 kuukauden ulkomailla oleilun jälkeen alkaa tulla koti-ikävä, sauna ja ruisleipä nyt tietysti ilmiselvinä asioina, mutta muutenkin ne kodin arkiset kuviot alkavat tuntua kovin houkuttelevilta. No, keksinpä aivan pettämättömän keinon millä karkotan kaipuuta Suomeen... pikkujuttu, mutta niinhän ne kaikki lopulta ovat...

Olen nimittäin oikein iloinen siitä, että kun täällä tälläisinä talvisina lauantaipäivinä avaa television, sieltä ei ensimmäisenä kantaudukaan korviin lehmänkellon kalkatuksen saatteleman hiihtokilpailun suksien suhina ja kannattajien satunnaiset huudahdukset sekä juontajan monotoninen yksinpuhelu. Ja seuraavalta kanavalta ei kuulukaan jääkiekko-ottelun taukomusiikki "Daa-dirlan-dirlan-daa". Eikä sitä seuraavalta kanavalta sitä talvirallin moottoreiden ulinaa. Ja neljänneltä niitä sisäpelitossujen pohjien kirskahduksia Voikkaan yläasteen liikuntasalista, jossa kuvataan välisarjan lentopallo-ottelua. Jep. Ihan epäisänmaallinen epäpenkkiurheilija. Yleisurheilua ja tärkeämpiä jääkiekko-otteluita lukuunottamatta inhoan television liioiteltua urheilutarjontaa. 

Se onkin kokonaan toinen tarina, mikä kaikki täkäläisessä televisiossa ärsyttää ja ällöttää... odottakaapa vaan kun pääsen siihen aiheeseen käsiksi! Nyt vain koti-ikävää torjumaan mielikuvaharjoituksin... "klong-klong-klong  --ja Saarinen tässä toisessa väliaikapisteessä kolmantena..."

Liittymä

Näkymä navigaattorissa. Tämä on tosi selkeä oikeastaan, verrattuna esim. Baltimoren sisäänajoon. Aloin napsia kuvia sitä tahtia kuin kameran sulkija-aika antoi myöten...
... ja liittymää vaan riitti...
...ja riitti...
... ja riitti... ja sitten tuli blogiohjelmaan joku raja vastaan, koska se ei antanut ladata kaikkia kuvia :)  Tosiaan tämä oli aika yksioikoinen navigoitavaksi, ainakin meidän kulkusuuntaamme. Mutta jos eivät nämä täkäläiset monitasoliittymät teekään vaikutusta teihin, niin puskuritarrojen määrä voisi olla seuraava esittelyn kohde..!

Sisäelämää

Ihan tavallinen moottoritien monitasoliittymä tuossa. Tämän kuvan piti olla alimpana, en nyt jaksa.
Leikkihuoneen tunnelma on sähköinen
Multitalentti vanhempi osaa tarjota kehitystä tukevaa läsnäoloa samanaikaisesti kahdelle eri-ikäiselle lapselle
Pieni talo preerialla ..tai Manassasin taistelukentät hyytävässä viimassa. Ei näkynyt Ingalsin perhettä.

Tällä viikolla sää on alkanut kylmentyä, ja tänä aamuna tiellä näkyi lumi-/jäätynyt loskakerros, aivan kuin joku olisi kaatanut jättimäisestä ämpäristä -spläsh! Nyt puoleen päivään mennessä se on jo pikkuhiljaa hävinnyt, tuuli ja autot ovat tehneet siitä selvän. Säätiedote lupailee kylmempää, jopa "vaarallisen kylmää": huomenna tiedossa -7 C ja tuulen kanssa "real feel" saattaa olla jopa -17 C! Johan täällä alkaa itsekin mennä mukaan tähän asenteeseen, että nyt ei voi mitenkään työntää nenäänsä ulos ovesta. Sunnuntaina oltiin turisteina, ja hyi hui kun oli kylmä tuuli. Kipin kapin takaisin autoon sieltä sisällisodan taistelukentiltä Manassasissa ja ajelemaan, auton lämmitetyistä istuimista käsin on mukava olla turisti ja pällistellä Amerikan ihmeellisiä liikennekuvioita! 

Koska tätä haluttomuutta kohdata arktinen kylmyys ei tietenkään voi suomalaisena ääneen myöntää (esim. jos kirjoittaisi jotain blogia, niin johan ne siellä pohjolan perukoilla nauraisivat), niin on hyvä olla joku syy sisällä nyhjäämiselle. Nyt syy on se, että Liljalla on kuumetta ja Niilokin on aika nuhanenä.

Siispä sisällä olosta seuraa se, että Niilon kanssa pitää kovasti yrittää keksiä tekemistä. Piirrellään -joo. Tehdään muovailuvahaspagettia -joo. Pelastetaan norsun kärsästä tulevia perhosia -joo. Kuunnellaan ja lauletaan lastenlauluja -joo. Laitetaan ruokaa ja tiskataan, leikisti ja oikeesti -joo. Pelataan ilmapallojen kanssa -joo. Katsotaan lastenohjelmia -joo. Luetaan kirjaa -joo. Leikitään junaradalla -joo. Pidetään synttärikutsut sinosauruksille -joo. Leikitään mittarimatoja -joo joo. Ja sitten alusta.. mutta PLEASE -- säästäisi minut siltä, että pitäisi aina uudelleen esittää innostunutta leikkimään pahviputkiloiden kanssa "kalapuhaltimia" (vrt. lehtipuhaltimet syksyllä) joilla puhalletaan "autokaloja", "legokaloja", "työakalukaloja", "kattilakaloja" tai "mitälastenhuoneenlattialtalöytyykään-kaloja"... saamme kyllä syyttää itseämme, olemme ihan itse heittäneet välillä leikeissä absurdin vaihteen päälle, koska se tuntuu naurattavan Niiloa, mutta siinä, kuinka monta kertaa se viihdyttää, taitaa olla aikuisen ja lapsen ero.

Nyt on päiväunien aika. Kipeät lapsethan ei tunnetusti hyvin nuku öitään. Nyt onkin kiperä kysymys: miten hyödynnän tämän vapaahetken? Tiskaanko kattilat.. viikkaanko pyykit kaappiin.. siivoanko lelut lattioilta... hmm. Menen sohvalle kiitos. Telkkarista tulee mahtava valikoima huonoja ohjelmia, ja kirjakin on kesken, jos sen tuolta yläkerrasta uskallan käydä hipsimässä... 

Putte-Possun syntymäpäivät

Niilon syntymäpäivää juhlittiin virallisin manööverein lauantaina, kun paikalle oli saatu Niilon kaikki kaksi kivointa täkäläistä kaveria, Meri (kuulemma Niilon "lempityttö") ja Kasper. Äiti toteutti parhaansa mukaan Niilon toiveen mansikkakakusta eli mustikkakakusta. Se oli siis mansikka-mustikkakakku, chileläisiä ihan makeita pensas?mustikoita ja aikuisen nyrkin kokoisia suklaassa dippailuun tarkoitettuja luksusmansikoita... no, makeitten marjojen maku onneksi häivytti kaasu-uunissa epätasaisesti paistuneen kakkupohjan epätäydellisyyttä. Niilo tunsi kuviot hyvin, ja alkoi reippaasti laulaa itselleen "Paljon onnea vaan" kun kakku kannettiin pöytään, muut hädin tuskin ehtivät kuoroon mukaan.
Meri perheineen toi perhosia kärsästään puhaltelevan norsun, ja niitä perhosia pyydystettiin eli "pelastettiin" vimmatusti koko ilta. Lisäksi Niilo sai Kasperilta muovailuvahaa ja "spagettikoneen", ja sekin on ollut tosi ahkerassa käytössä tämän sunnuntaiaamun. Lisäksi alakuvassa näkyy tuon kädet ristissä kahvia odottavan Joulumuorin takana Niilon uusi "keittiö", joka ei äidin ja isän iloksi (Niilon pettymykseksi? voi niitä ihania muovisia patterilla toimivia keittiökomplekseja, joissa on mikrot ja porisevat hellat ja suhisevat vesihanat...) pidä mitään ääniä. Kaikilla tuntui olevan oikein mukavat juhlat. Niilokin oli varsin onnellisen näköinen ja sehän on erityisen hauskaa, koska nyt Niilon täyttäessä 3 vuotta hänelle oli ensimmäistä kertaa selvästi tärkeää se, että juhlat täyttivät kunnon synttärien tunnusmerkit: tuli kavereita ja oli kakku ja ilmapalloja ja laulettiin. Näissä olosuhteissa ilman kaikkia parhaita kavereita ja serkkuja ja pikkuserkkuja onnistuminen tuntuu vanhemmille erityisen palkitsevalta. 

"Mitä? Siis MITÄ, äiti?"

Poika opettelee tietysti aikuisten mallin mukaan. Kuulostaa oudolta kun ohjeistan Niiloa jotenkin ja se vastaa "Siis anteeksi mitä, äiti?", mutta kai sitä on itse joskus käyttänyt kyseisen kaltaista ilmaisua. Sen sijaan seuraavan keskustelun kulkuun vaikutteita antaneita muita keskusteluita on nyt hyvin vaikea mielessään jäljittää. Olimme retkellä ja tuli eväiden aika. Kaivoin käsien pesua varten kosteuspyyhkeen esiin ja ilmoitin, että ensin tehdään tälläinen "käsienpesuoperaatio" "mikä?" "käsienpesuoperaatio" "mikä?" "käsienpesuoperaatio". Syömisen jälkeen aloin taas kaivaa esiin kosteuspyyhettä ja sanoin Niilolle: "Sitten vielä putsataan kädet tälläisellä..." mutta Niilo täydensi lauseen puolestani loppuun: "Käsienpesujeesuksella". Vielä enemmän täytyy ihmetellä, koska täällä ympäristössä Niilo ei kuule ihan missä tahansa suomea, vaan ainoastaan kotona! Hmmm... täytynee tarkistaa Jussiltakin, että mitä ne juttelee keskenään.  

Tässä mennään

Keväinen auringonpaiste aamukahvilla, linnut sirkuttaa ja yöllä jäätyneet lätäköt sulavat aamupäivän auringon lämmössä, pisamatkin tarttuvat naamaan ulkoillessa. Kuulostaa keväältä vai mitä? Pyh, ja kaikkea kanssa. Tämä onkin petkuttaja tämä Maryland, sillä kevät ei ole täälläkään edes lähitulevaisuutta, kylmempää tiedossa ja ajoittain on oikein rankkoja sateita harmaine päivineen. Välillä niin navakkaa tuulta, että kattohuovan palaset lähtevät kirjaimellisesti lentoon. Jos siitä sateesta olisi edes sellaista iloa, että voisi Niilo rakennella puroja hiekkaan, mutta kun eihän täällä ole hiekkaa. Mutaisia nurmikoita ja asvalttia. Mikään vaatetus ei tunnu osuvan oikeaan. Kura- vai toppavaatteet? Varjossa kylmä ja auringossa lämmin. Tätä sitten kaksi kuukautta kai vielä... Ja vieraitakaan ei ole tiedossa ennen pääsiäistä -miksi kukaan ei halua vierailla meidän luona näinä ajoittain sateisina, ajoittain kylminä viikkoina? Kuka nyt lämpöä haluaa.
Sadepäivän viihdytykseksi väritellään (kyllä, minä myös -Niilon vaatimuksesta yhteistuumin) joulupukin tuomia värityskirjoja, tai jotkut meistä toimivat hovimaistajina, onko violetti sopivaa.
Lilja on melkoinen akrobaatti, jos kohta spagaatti tulee harkitsemattomasti ja välillä ihan väärällä hetkellä, kun olisi tärkeää ylettää tutkimaan niitä värikyniä. Eilen oli taas lääkäri, koska piti saada 1-v. rokotteet. Neljä neulaa taas. Näiden täällä vietettyjen kuukausien aikana Lilja on ollut varsinainen neulatyyny, yhteensä 10 rokotetta ja lisäksi verinäyte -lain mukaan pitää tarkistaa ettei meillä (itäeurooppalaisilla?) ole liikaa lyijyä veressä, alkeellisista lämmityslaitteista johtuen... (tottapuhuen tämä koskee kyllä kaikkia täkäläisiäkin). Lääkärikin osasi tarkastuksessaan olla niin viksu, että näki päältä katsomalla ettei tyttöä juuri tarvitse tutkia, siitähän näkee päälle että sillä menee hyvin. Paheksun tätä vapaamielisyyttä ja ylimalkaisuutta, mielestäni suomalainen lääkärien tapa tutkia kaikki lapset neuvolassa samalla tavalla, riippumatta siitä miltä ne päälle näyttää, on parempi.

Niilo 3-vuotispäivän aamunaan. On niin iso poika jo. Poropyjama verottaa vähän tuota coolia uskottavuutta.
Ihan pikaisesti kuulumisia, ihan vaan siitä ilosta että kone toimii taas.