Puuhaa riittää

Syksyn mukana saapui kalenteriin yhtä ja toista puuhaa ja menoa. Viime viikonloppuna alueen paloasemat viettivät Rescue dayta, jonka perimmäinen tarkoitus on tietysti varainkeruu. Paloaseman, paloautojen ja ambulanssien ovet olivat avoimena kaikelle kansalle, ja lapsiperheitä virtasi kaikista suunnista kohti ilmapallojen ja pomppulinnan kirjavoittamaa paloaseman pihaa. Niilo pääsi koeistumaan ison paloauton ohjaamon, ja sen jälkeen sammuttamaan "tulipaloa". Lapsille oli tarjolla myös palomiehen kypäriä ja kaikesta tästä lapsiystävällisyydestä sulaneina ostimme sitten ylihinnoitellun t-paidan jossa on pieni virkamerkin näköinen printti ja teksti "I support our local heroes". Tämä "palomiehen"paita oli niin tärkeä, että sitä ei sopinut pistää alimmaiseksi leikkikouluaamuna, vaan päälimmäiseksi jotta kaikki näkivät.
Samana päivänä oli naapurin pojan bar mitzvah (13 vuoden iässä juutalaislapset kutsutaan tooraan, ihan vaan tiedoksi) jonne meidätkin muiden lähinaapureiden lisäksi oli kutsuttu. Aamun synagogatilaisuus jäi käymättä, mutta illan tilaisuuteen valmistauduimme koko perhe. Rippijuhlien kakkukahvikuvioiden sijaan olikin tiedossa massiivinen iltajuhla, ja kokonaisuus muistutti enemmänkin häätilaisuutta. Alkuun muutama coctail-pala (ei kosherista tietoakaan...) ja baari auki, pojan juhlien signature-drinkkiin tuli ainakin vodkaa ja Blue Curacao -likööriä... ei siis lasten juoma sekään. Seuraavaksi oli leivän hepreankielinen siunaus, ja tuolitanssi (elokuvista tuttu), mutta sen jälkeen uskonto ei vilahtanut missään. Aikuisten lisäksi paikalla oli liuta teini-ikäisiä, ja heitä hauskuuttamaan oli tilattu dj ja erillinen tanssittaja. Yleisölle jaettiin "hassuja" aurinkolaseja ja hattuja, spray-maalien kanssa varustautunut taiteilija teki yksilöityjä huppareita kaikille halukkaille. Ja kolmen ruokalajin illallinen tarjoiltiin tietysti pöytiin. Tämän kaiken allekirjoittanut koki naapureiden seurassa, kun muu perhe pakeni kotiin nukkumaan.
Seuraavalle viikonlopulle on tiedossa Niilon leikkikoulun varainkeruutapahtuma "Truck touch" jossa kolmen taalan lipun ostamalla pääsee kiipeilemään ja tutkimaan jos jonkinlaisia kuorma-autoja, roska-autoja, nostolava-autoja... Siellä ensimmäisessä lippujenmyyntivuorossa on Niilon perheen edustaja, eli minä. Sieltä sitten onkin syytä huristaa reippaasti kotiin, ennenkuin kotikatu suljetaan sillä iltapäivällä kadulla vietetään Block partya. Se tarkoittaa että tämän kadunpätkän asukkaat kantavat tuoleja, pöytiä, ruokaa ja juomaa ulos ja lapset saavat kerrankin kulkea kadulla vapaasti ilman pelkoa auton alle jäämisestä. Ja mitä luultavimmin seuranpitokaan ei tule olemaan pakkopullaa, naapurit ovat oikeasti mukavia. Tämän kaltaisia tapahtumia on näkynyt siellä ja täällä keväästä alkaen, ilmeisimmin ihan tavallista täällä.

Näiden kaikkien juhlien ja tapahtumien välissä onkin sitten vaan pientä puuhastelua. Lakaisu- ja haravointisesonki alkaa taas, ja viime vuonna haravoimisesta kipeytynyt läheslihakseton olkapääni vaivasi sen verran pitkään, että arvelin lasten kouluttamisen olevan paikallaan. Niilon mielestä lakaiseminen uudella luudalla on kivaa. Liljan kanssa on vielä vähän työtä tehtävänä. Lakaisemisen keskeyttäminen valokuvassa poseeraamisen ajaksi on tylsää. Mutta pitihän niitten poseerata teille näytiksi, sillä tuolla tavalla ne yleensä istuvat odottamassa kun äiti purkaa autosta kasseja.
Niilon leikkikoulu sujuu oikein hienosti, opettaja tuntuu tykkäävän Niilosta ja vaikka englanninkielisten tarinoiden kuunteleminen hiljaa käy liiaksi pojan kärsivällisyydelle (hihi-hihi, kuti-kuti viereiset lapset!) niin toistaiseksi opettaja jaksaa amerikkalaiseen tapaan ylistää kuinka "adorable boy" Niilo on. Kun Niilo on leikkikoulussa, äiti huristaa ympäriinsä kilpavarustelun kurimuksessa. Yhtäkkiä joka ikinen Niilon syyskelpoinen kenkäpari on käynyt niin pieneksi, että jalkaa ei saa edes tilapäisesti survottua sisään. Ne housut, joiden lahkeenpituus oli vain hieman alimittainen keväällä, kuuluvat nyt luokitteluun "capri-housut". Liljakin on huristanut ohi yhden vaatekoon kesän aikana mutta saa tyytyä pihalla Niilon vanhoihin vaatteisiin. Kuitenkin koska silmälasit ja Juicen tukkatyyli ovat saaneet useimmat vastaantulijat luulemaan Liljaa pojaksi, päätti äiti turhamaisuudessaan sitten ostaa vähän tyttömäisiä vaatteita kauppareissuille ja muutenkin ihmisten ilmoilla liikkumiseen. Siispä ainakin lapset ovat nyt amerikkalaiseen tapaan "uudistautuneet". Tosin ketkujen metkut ovat ennallaan, vaikka pientä intensiteettieroa on nähtävissä. Liljasta on tullut ketkumpi, joka läpsii äitiä ja nauraa päälle, kun taas Niilosta on tullut vähän isompi poika, joka kieltää puolta vuotta nuorempia tekemästä tuhmuuksia. Jollei ne tuhmuudet satu olemaan erityisen kiinnostavia myös hänelle...