Säätiedotus lupaili lämmintä viikonlopulle, ja niinpä päätimme korkata grillikauden. Molemmissa tuli liioiteltua. Lämpöä oli ainakin 34 C varjossa, joskaan aina en viitsinyt edes korventaa itseäni sillä tiedolla paljonko asteita kulloinkin oli. Illalla auringon laskiessa kahdeksan maissa alkoi sentään vähän jo jäähtyä, yhdeltätoista asteita oli enää 25 C. Kyllä se on niin ironista, että ensin kärvistellään läpi talven talossa, jossa joka nurkasta ja ikkunanraosta puhaltaa kylmää sisään, ja seuraavassa hetkessä läkähdytään kuumuuteen.Ja missä se pitkä ja leuto kevät on, jota tässä on odoteltu...? Sitäpaitsi, sinnikkään työn tuloksena saimme syksystä alkaen koulutettua kerrostaloumpiossa vinoutuneet termostaattimme pitämään vetoisan talon viileyttä siedettävänä --koulutuksen tuloksen huomasi kun pääsiäisvieraat tulivat kyläilemään ja pukeutuivat koko matkalaukun sisältöön tarjetakseen kotimme rapsakassa sisälämpötilassa. Säät tosin viime viikkoina olivat valitettavan kylmät ja sateiset, mutta järjettömintä oli se hyppäys tropiikkiin seuraavana päivänä kun vieraat olivat lennelleet tiehensä (toiveikkaina Suomen sääennusteita kuunneltuaan).
Sen jälkeen nälkäinen Jussi pääsi ruokakauppaan ja osti pari pihviä. Ihan kunnon kokoiset, ettei jää harmittamaan pieni muru rinnan alla.
Ja niitähän oli sitten mukava käristellä grillissä terassilla, huurteinen kourassa. Täytynee vielä hankkia joku pluttausallas pihalle että lapset saa siinä itseänsä viilennettyä. Äiti ei ainakaan viilene näissä asetuksissa lainkaan, kun Lilja pahus vieköön on saanut päähänpinttymän terassilta nurmelle johtavista portaista, tai mistä portaista hyvänsä mitä näköpiirissä vain on.
Lauantain kunniaksi saatiin jälkiruokajäätelöt, mikäs sitä poikaa saisi leveämmin hymyilemään.
3 kommenttia:
Nyt lienee sen lohduttavan kommentin aika: portaisiin kiipeäminen on vaihe, jonka viehätys laimenee aikaa myöden. Tosin vaihe saattaa kestää vielä tämän kesän, mutta kyllä se ohi menee.
Nuo grillipihvit kyllä ovat ihan epäreilun kokoiset ja hintaiset. Kuudella eurolla kilon verran grillattavaa, eikä ne edes kellu missään keltaisessa lietteessä.
Lämmintä täälläkin on, mutta vain sillä tavalla suomalaiseen makuun sopivasti.
Nämä mukulat ovat kyllä niin erilaiset. Niilolla ei ollut mitään viettiä päästä portaisiin ja se oppi hyvin pian että portaista ja muutenkin korkeammista paikoista päästään alas peppu edellä... kolme metriä ennen portaita se jo laskeutui kontalleen ja käänsi pepun menosuuntaan ja alkoi peruuttaa. Lilja sen sijaan... näyttelee välillä oppineensa asian, mutta sitten kun silmä hetkeksi välttää se päättää kuitenkin kokeilla josko sängyltä voisi syöksyä suoraan pää edellä alas. Ja portaissa pitää kokeilla kaikki sata eri versiota; kontaten, pepulla liu'utellen, vuoropolvi-vuorojalka, vuorojalka-vuoropeppu, kaiteesta pitäen ja ilman, kaikki ne ja muut neljän portaan matkalla terassilta alas ja takaisin, portaissa josta tulee tikkujakin pieniin pullakoihin käsiin ja jalkoihin....
Pihvit näyttävät olevan KING-SIZE-ASIAA: "100% natural with no MSG (?), no preservatives and no artificial colors or flavors". Nammm...
Kaunis vappuaaton päivä täälläkin, vaikka isoisoäitisi
"Suuma" tapasi sanoa, että vappuaattona sataa aina vettä tai räntää, koska Jumala vihaa kommunisteja. Heh.
Lillipikkuisella näyttää kylpykuvasta päätellen olevan otsassa vähän terassiporrasihottumaa - vai onko?
Lähetä kommentti