Kesän kuumuus on helpottanut -useimpien päivien osalta, vaikkakin täkäläiselle ilmastolle tyypillisesti kylmän tai suhteellisen kylmän jakson keskellä saattaa satunnaisesti kukkia kuumia ja kosteita päiviä. Ulkona oleilusta on taas tullut nautittavaa, ja parasta mitä Niilo tietää on eväsretki. Sen voi toteuttaa vaikkapalla marssimalla takapihan poikki pihakeinuun syömään välipalaa, maitokin maistuu niin herkulliselle kun sen saa juoda pillitetrasta.
Taannoin retkeilimme hieman takapihaa pitemmällekin. N. 40min ajomatkan päässä sijaitseva Sugarloaf Mountain toi tunnelmaltaan, merkillistä kyllä, mieleen Turun Katariinanlaakson jossa on vietetty useita sunnuntai-iltapäiviä. Mittakaava on tietysti aivan toista luokkaa, mutta erityisen ilahduttava kokemus se oli kuitenkin. Kummasti naama oli pysyvässä virneessä, ja se ei johtunut viimasta. Lisäksi päätös kavuta vuoren laelle lapset repuissamme sai naamaan vähän toisenlaistakin virnettä, mutta kyllä se oli hauskaa. Niilokin oli jo aktiivinen osallistuja, välillä kyydissä, välillä omin jaloin ja kysymällä ainoastaan n. kymmenen kertaa "milloin me syödään eväitä?".
Syyskuun puolivälissä Niilo meni "kouluun" kuten täällä sanotaan. Preschool eli Pre-K eli pre-kindergarten, eli suomalaisittain leikkikouluhan se. Kindergarten on täkäläisille samaa kuin suomalaisille esikoulu. Ja Niilo on innoissaan kuuluessaan ryhmään nimeltä Bluebirds (3-vuotiaat). Yhteensä 4 leikkikouluaamua takana, ja Niilo kertoo meille ylpeänä leikkikoulukavereistaan nimellä ja heistä paras kaveri on Tommy. Sattumalta kyseessä on 3 kk ennenaikaisena syntynyt, nyt 3 vuotias poika joka ei puhu aivan yhtä paljon kuin muut ikäisensä -Niilo on siis löytänyt hengenheimolaisen kielipuolena. Kielirajoitteisuudesta huolimatta Niilo pärjää leikkikoulussa englannin kielellä jo nyt varsin hyvin, ja kehityksen suunnan voi helposti arvata. Opettaja kehui, että yhteistyö sujuu mukavasti, kotiläksynä on harjoitella satujen kuuntelemista englannin kielellä. Koska koulu on ko-operatiivinen eli vanhemmat osallistuvat toimintaan, olen minäkin saanut jo viettää yhden aamupäivän neljäntoista kolmevuotiaan apuna pesemässä käsiä, jakamassa välipalaa, auttamassa askartelunjälkeisessä siivouksessa ja yleisen järjestyksen valvonnassa. Hienosti se meni. Siis äiti pärjäsi ihan ok. Ja yllättävää kyllä Niilo ei käytännöllisesti katsoen kertaakaan leikkien aikana turvautunut minuun, ei suomenkielellä eikä muutenkaan -ainoastaan kun hän oli itse käsienpesuvuorossa tai välipalan saantivuorossa. Askarreltuaan meduusan opettajan ohjeiden mukaan, hän kailotti luokan poikki kauempana seisovalle opettajalle "mrs. Wooteeeen (Mrs. Warthen), mrs. Wooteeeeeeen! Look at this!" ja äiti katsoi sivusta monttu ammollaan. Milloin se tuon on oppinut?
Liljan rillejä on korjattu jo kolme kertaa optikkoliikkeessä, äiti on alkanut metsästää varaparia (ja se ei olekaan helppoa, mistä noin pieniä rillejä oikeen saa täällä Amerikassa????) ja hihnaa laitettavaksi niskaan, jotteivät pudotessaan häviä matkan varrelle. N. kolme pientä sydänkohtaustakin olen käynyt läpi, kun lasit ovat hävinneet jossain jättimäisessä supermarketissa tai ostoskeskuksessa. Kyllä Lilja niitä muuten pitää, mutta hänen tylsistyessään autossa tai ostoksilla koittavat rilleille kovat ajat. Tyttö muuten osaa sittenkin puhua. Tärkeitä asioita. Nenä. Pupu. Ko-ko (korva). Kakka. Vauva. Lehmä sanoo vienosti "muuu" ja koira "uh, uh", ankka "kak-kak" ja kissakin "miaaaaau". Ja perusmantra on "mami. mamiii mamiii mamiii mamiii". Äitiä se ei sano. Enää. Mami tarkoittanee vähän kaikkea tärkeää. Isää ja äitiä ja ruokaa ja tuttia ja... Itse en ole kertaakaan itseäni mommyksi kutsunut, mutta Niilopa on valinnut sen käyttöönsä?! Samaistumista kavereihin varmaankin. Ja siitähän se Lilja oppii.
Viimeisenä kehaisuna tämän aamun "jes! tästä se alkaa!" elämys. Niilo luki Liljalle kirjaa. "Katso. Tässä on pupu. Pupu." Ehkä muutama vuosi vielä pitää odotella, ennenkuin Niilon voi jättää lapsenvahdiksi...
Kesän kuumuus on helpottanut -useimpien päivien osalta, vaikkakin täkäläiselle ilmastolle tyypillisesti kylmän tai suhteellisen kylmän jakson keskellä saattaa satunnaisesti kukkia kuumia ja kosteita päiviä. Ulkona oleilusta on taas tullut nautittavaa, ja parasta mitä Niilo tietää on eväsretki. Sen voi toteuttaa vaikkapalla marssimalla takapihan poikki pihakeinuun syömään välipalaa, maitokin maistuu niin herkulliselle kun sen saa juoda pillitetrasta.
Taannoin retkeilimme hieman takapihaa pitemmällekin. N. 40min ajomatkan päässä sijaitseva Sugarloaf Mountain toi tunnelmaltaan, merkillistä kyllä, mieleen Turun Katariinanlaakson jossa on vietetty useita sunnuntai-iltapäiviä. Mittakaava on tietysti aivan toista luokkaa, mutta erityisen ilahduttava kokemus se oli kuitenkin. Kummasti naama oli pysyvässä virneessä, ja se ei johtunut viimasta. Lisäksi päätös kavuta vuoren laelle lapset repuissamme sai naamaan vähän toisenlaistakin virnettä, mutta kyllä se oli hauskaa. Niilokin oli jo aktiivinen osallistuja, välillä kyydissä, välillä omin jaloin ja kysymällä ainoastaan n. kymmenen kertaa "milloin me syödään eväitä?".
Syyskuun puolivälissä Niilo meni "kouluun" kuten täällä sanotaan. Preschool eli Pre-K eli pre-kindergarten, eli suomalaisittain leikkikouluhan se. Kindergarten on täkäläisille samaa kuin suomalaisille esikoulu. Ja Niilo on innoissaan kuuluessaan ryhmään nimeltä Bluebirds (3-vuotiaat). Yhteensä 4 leikkikouluaamua takana, ja Niilo kertoo meille ylpeänä leikkikoulukavereistaan nimellä ja heistä paras kaveri on Tommy. Sattumalta kyseessä on 3 kk ennenaikaisena syntynyt, nyt 3 vuotias poika joka ei puhu aivan yhtä paljon kuin muut ikäisensä -Niilo on siis löytänyt hengenheimolaisen kielipuolena. Kielirajoitteisuudesta huolimatta Niilo pärjää leikkikoulussa englannin kielellä jo nyt varsin hyvin, ja kehityksen suunnan voi helposti arvata. Opettaja kehui, että yhteistyö sujuu mukavasti, kotiläksynä on harjoitella satujen kuuntelemista englannin kielellä. Koska koulu on ko-operatiivinen eli vanhemmat osallistuvat toimintaan, olen minäkin saanut jo viettää yhden aamupäivän neljäntoista kolmevuotiaan apuna pesemässä käsiä, jakamassa välipalaa, auttamassa askartelunjälkeisessä siivouksessa ja yleisen järjestyksen valvonnassa. Hienosti se meni. Siis äiti pärjäsi ihan ok. Ja yllättävää kyllä Niilo ei käytännöllisesti katsoen kertaakaan leikkien aikana turvautunut minuun, ei suomenkielellä eikä muutenkaan -ainoastaan kun hän oli itse käsienpesuvuorossa tai välipalan saantivuorossa. Askarreltuaan meduusan opettajan ohjeiden mukaan, hän kailotti luokan poikki kauempana seisovalle opettajalle "mrs. Wooteeeen (Mrs. Warthen), mrs. Wooteeeeeeen! Look at this!" ja äiti katsoi sivusta monttu ammollaan. Milloin se tuon on oppinut?
Liljan rillejä on korjattu jo kolme kertaa optikkoliikkeessä, äiti on alkanut metsästää varaparia (ja se ei olekaan helppoa, mistä noin pieniä rillejä oikeen saa täällä Amerikassa????) ja hihnaa laitettavaksi niskaan, jotteivät pudotessaan häviä matkan varrelle. N. kolme pientä sydänkohtaustakin olen käynyt läpi, kun lasit ovat hävinneet jossain jättimäisessä supermarketissa tai ostoskeskuksessa. Kyllä Lilja niitä muuten pitää, mutta hänen tylsistyessään autossa tai ostoksilla koittavat rilleille kovat ajat. Tyttö muuten osaa sittenkin puhua. Tärkeitä asioita. Nenä. Pupu. Ko-ko (korva). Kakka. Vauva. Lehmä sanoo vienosti "muuu" ja koira "uh, uh", ankka "kak-kak" ja kissakin "miaaaaau". Ja perusmantra on "mami. mamiii mamiii mamiii mamiii". Äitiä se ei sano. Enää. Mami tarkoittanee vähän kaikkea tärkeää. Isää ja äitiä ja ruokaa ja tuttia ja... Itse en ole kertaakaan itseäni mommyksi kutsunut, mutta Niilopa on valinnut sen käyttöönsä?! Samaistumista kavereihin varmaankin. Ja siitähän se Lilja oppii.
Viimeisenä kehaisuna tämän aamun "jes! tästä se alkaa!" elämys. Niilo luki Liljalle kirjaa. "Katso. Tässä on pupu. Pupu." Ehkä muutama vuosi vielä pitää odotella, ennenkuin Niilon voi jättää lapsenvahdiksi...
