Tiedän toki, että päivä päivältä yhä isompi osa tästä ravitsemuskulttuurista on saanut tukevaa jalansijaa myös suomalaiskotien kauppalistoilla. Esimerkkinä mainittakoon vaikka mainos joka minua on ärsyttänyt jo pitkään: Jääkaappiin tähyilevät naiset kehuskelevat kuinka tässä seisoo jugurtti, jossa ei ole mitään! Ei MITÄÄN! Siis miten hienoa, voit syödä ilman että saat elimistöösi ravintoaineita. Tai jos jotain, niin sokeria, makuaineita ja -oi sentään, kalsiumia. Ja hei! Maitohappobakteereja! Mutta hei nyt mä muistelen, oliko se jo peruskoulussa kun opittiin että syödään, jotta... öö, miten se meni... saadaan, hetkonen, siis.. energiaa ja ravintoaineita? Varmaan joku teistä siellä muistelee allekirjoittaneen hyvinsyönyttä olemusta ja ajattelee, ettei mun kannattaisi ylenkatsoa niitä vähärasvaisia jugurtteja. Mutta sanotaan nyt näin, että minun kiloni eivät ole peräisin normaalirasvaisen jugurtin syömisestä...
Ja täällä Amerikassahan on erikoistuttu syömiseen syömättä. Lapsille tarjotaan välipalaksi suolatikkuja -tai rinkeleitä, tai kultakaloja (Goldfish, Suomessa tunnettuja coctailnaposteltavina kuten suolatikutkin), joissa ei ole mitään. Ei rasvaa, ei sokeria. Erityisen tärkeää täällä näyttäisi olevan se, ettei ruoka sisällä transrasvoja. Ja sitten kun lapsi on täyttänyt mahatilavuutensa jonninjoutavalla suola-vehnäjauhoseoksella, niin täytyy tarjota lapsen neroutta ja kasvua ja onnellisuutta ja sosiaalisuutta kehittävää välipalajuomaa, johon on pakattu kaikki hivenaineet maan ja taivaan väliltä, tehty siitä mukavasti mansikan makuista, ja hei, se on kätevästi pillitetrana, ettei läiky maahan kun juoksentelee se kädessään.
Toinen Suomeen rantautunut käsittämätön ilmiö on pursotettava juusto! Että sitä voi ihan pursotella lasten ruokien päälle, jotta suostuvat syömään sen makaroninsa. Olenko ainoa, jonka mielestä kuvassa on jotain mätää?
No, tämä maa on toppingien, kuorrutteiden, kastikkeiden ja vielä kerran toppingien valtakunta. TV-mainokset kehuskelevat, että jos tulet meidän ravintolaan syömään, niin saat tämän tirskuvan pihvin ja sen päälle menun mukaan kuuluvien maustevoin JA barbecue-kastikkeen lisäksi nyt myös tuplajuustokastikekuorrutuksen, ja sitten VIELÄ kaupan päälle talon omaa erityiskastiketta. Mikään ruoka-aine ei sellaisenaan kelpaa. Voissa paistettu kalanpala olisi täällä vitsi, siis ihan ankeaa. Kuten jo aiemmin valitin, ostaessasi tomaattisosetta, et saa pelkkää tomaattisosetta, vaan makua on PARANNELTU lisäämällä mm. siirappia ja sokeria. Tai jos ollaan ihan tarkkoja, usein on niin päin, että oikeasti siihen siirappiin on lisätty vähän tomaattisosetta. Ja sillä, miten maku ruokaan tulee, ei ole niinkään merkitystä. Mitä sillä on väliä, että savustettu pekoni itseasiassa oikeasti valmistetaan niin, että se savustetaan, kun asian voi hoitaa sillä että otetaan pala possunkylkeä, kypsennetään sitä jotenkin ja LISÄTÄÄN HIKKORIPUUNSAVUNMAKULIUOSTA! Mutta eipähän ainakaan ole transrasvoja!
Itseasiassa tätähän tämä maa pitkälti on. Mikään tunne, elämys, maku, ominaisuus; mikään ei kelpaa sellaisenaan, sellaisena kuin se luonnostaan olisi. Tomaatti sellaisenaan maistuu liian -tomaatille? Lapsia "valmennetaan" oppimiskeskuksissa saamaan parhaat irti "potentiaalistaan". Hampaiden pitää olla valkoisemmat ja tasaisemmat. Joulukuusi ei voi olla kuusen näköinen, vaan peitetty näkyvistä koristeilla ja spraymaalilla.
Mutta on tällä mentaliteetilla se kolikon parempikin puoli. Se että vähän toppingia lisäämällä voidaan kehittää juhlatunnelmaa sielläkin missä sitä ei heti ensisilmäyksellä tulisi nähneeksi, ja ottaa ilo irti kaikista pienimmistäkin juhlista. Se on oikeastaan ihan mukavaa. Kyllä ankeudessa kieriskeleminen on vaan niin suomalaista. Mitä toi naapuri nyt kahdet jouluvalot on laittanu pihalle, toiseenki kuuseen... taitaa olla joku raharikas.
